sunday,
aug 31, 2008
[korkokengät]
Reeta: Missasit kyllä nyt niin sun elokuvan.
Noora: Todellakin.
Hanna: Hä?
Reeta: James McAvoy Bristolissa.
Hanna: No huhhuh.
Noora: Ei se muuten mikään maailman paras ollut.
Hanna: No mulle riittää, että siinä on James McAvoy ja Bristol. Tai itse asiassa riittäisi varmaan pelkkä James.
Reeta: Arvaa mitkä meillä oli valintaperusteet.
Noora: Haluutko ottaa ton vielä? Palauta illalla sit.
Hanna: Duh!
Kahdesta hyvästä peruslähtökohdastaan huolimatta Heikoin lenkki oli tosiaan aika kamala. Mutta Bristol oli kaunis, ja tuttujakin paikkoja vilisi, vaikka Bristolin yliopiston alueelle ei oikein ollutkaan asiaa tämmöisellä taviksella. Ja näkyi ne ihanat karkkitalotkin, ihan mahtista. Tuli vähän ikävä sinne.
Outo olo on muutenkin, mutta eiköhän se tasaannu, kun uusiin kuvioihin tottuu. Ja on tästä se hyöty, että olen kaiken tiimellyksessä tullut käyneeksi läpi tavaroitani ihan järjen kanssa. Näemmä oli taas aikakin. Esimerkki: huomasin omistavani viisi (5) paria mustia korkokenkiä. Muista kengistä puhumattakaan. Teinpähän sitten vaihteeksi vähän lahjoituksia Konttiin. Mutta mainittakoon, että vaikka pistin juttuja pois suhteellisen rankalla kädellä, omistan tälläkin hetkellä edelleen neljä (4) paria mustia korkokenkiä. Ja lisäksi yhden parin ruskeita ja yhden vaaleanpunaisia korkokenkiä. Joskus vielä opettelen käyttämäänkin niitä. Kyllä.
On kyllä taas vähän semmoinen tuntuma, että olen ihan onnellinen, jos en hetkeen joudu kantamaan yhtään muuttolaatikkoa tai muutakaan laatikkoa mihinkään suuntaan missään portaissa. Tai ylipäätään liikkumaan niissä portaissa. Kädet nimittäin on vielä melkein kuoseissa, mutta reidet meinaa sanoutua irti työsuhteesta kokonaan. Mahtavaa.
Suunnittelen iltapalaa, venyttelyä ja Futuramaa. Niillä ei voi hävitä.
//edit: sain noottia, että olen siteerannut väärin. Apua, muistini ei olekaan pettämätön!
wednesday,
aug 27, 2008
[lahti.]
Ensimmäiseksi tänä aamuna sain tekstiviestin Lahden kansanopiston pihalta.
"Tulin juuri Lahden kansanopiston pihaan. Tunne on lievästi ilmaistuna outo. Ihan kuin täällä osa minusta edelleen piileskelisi. Ja voin vannoa, että näköisesi tyttö käveli juuri ohitseni. Koska meistä, äh, minusta tuli näin vanha? Hyvää huomenta Lahdesta."
Tuli heti haikea olo, surunsekainen lämmön ja kaipauksen tunne. Muutin Lahteen kuusi vuotta sitten ja pois muuttamisestakin on vierähtänyt jo reilusti yli viisi vuotta. Täytin Lahdessa kaksikymmentä, syntymäpäivänäni katsoin Kuutamosonaatin ja kävin alakerran K-20 Molly Malonesissa Kilkenny-tuopilla. Miellän sen onnelliseksi yhdeksäksi kuukaudeksi, vaikka toki tiedän sen olleen kaikkea muuta. Elämäähän se oli. Ja minulle ennen kaikkea kasvun aikaa, valehtelmatta yksi tärkeimpiä kausia elämässäni, jota muovasivat ne hyvät ja huonot hetket ja kokemukset. Ilman niitä ihmisiä ja tapahtumia en olisi minä. Siksi kai mainitsen tuon ajan edelleen keskusteluissa tavalla tai toisella, monesti varmasti raivostuttavuuteen asti. Mutta ei sille mitään voi. Joillain oli armeija, toisilla avoliitto, pitkä ulkomaanmatka, erikoinen työpaikka tai jotain muuta. Minulla oli Lahti.
Siellä saaduista ystävistä pidän sanan merkitystä venyttäen aktiivisesti yhteyttä enää vain kolmeen (hei pojat ja tyttö). Loput ovat kadonneet tai roikkuvat Facebookin ystävälistassa osastolla "joskus vielä kysyn miten sillä menee". Silti monet tuntuvat edelleen läheisiltä, aidosti tärkeiltä. Ja ihan oikeasti joskus vielä kysyn, miten niillä menee. Yhteydenpito vähenee ja vähenee, mutta en ole unohtanut.
Sain tänään myös teettämäni 144 valokuvaa viimeisen vuoden ajalta. Taipumukselleni ottaa loputtomasti kuvia ja hamstrata niiden paperiversioita kansioihin kummastuttaa ja naurattaa monia, mutta itse pidän kuvamuistoista. Sieltä Lahden ajaltakin niitä on Oxfordin ja Kashiran reissujenkin jälkeen varmaan lähemmäs 300. Siellä on drag queenit, vieteritonttulakit, tötterökampaukset, varo lapsia -kyltit, huonosti kudotut villasukat, McGregomaniacs, keittiön kuvakollaas-Hit, bokseribileet, viimeisen päivän pyramidit, kaikki. Voi olla että jossain muutossa joskus pitkän ajan päästä vielä kiroan noita Etelämantereen kokoisia kansioitani, mutta ainakin vielä ne tuovat hymyn kasvoille pahimmassakin aallonpohjassa. Muusta en välitä.
Taas ihan vähän itkettää, hyvällä tavalla. Kuten viestiin aamulla vastasin, tämä Lahden herättämä nostalgia on ihan omaa luokkaansa. Ja olen aika varma, että niin tulee olemaan myös silloin, kun olemme ihan oikeastikin vanhoja. Ja minusta on ihana tietää, että vielä silloinkin jossain on joku, joka sen kanssani jakaa.
(Rakastin noita housuja. Ja keilailukenkiä.)
monday,
aug 25, 2008
[miinusrahoista]
Leikin fotarilla eilen noin koko päivän. Valitettavasti se oli aika tuloksetonta puuhaa minkäänlaista valmista asiaa ajatellen, mutta sain edes tuntumaa siihen käyttöön taas. Ja löysin paljon sellaista, mitä en ennen tiennyt, kun en ikinä ole jaksanut tuota ohjelmaa kunnolla opetella. Koska olen nahjus.
Nyt vaan sitten selkä on vielä pahemmin jumissa, loistoa.
Olin itse asiassa kovasti suunnitellut meneväni pilatekseen nyt syksyllä, kun sitä on kansalaisopistolla kerrankin ihan sopuhintaan. Vaan enpä menekään, olinhan ilmoittautumassa tyhmästi vasta kolme minuuttia ilmoittautumisajan alkamisen jälkeen ja ryhmä luonnollisesti oli jo täynnä.
Kieltäydyn lannistumasta. Ilmoittauduin sitten syvävenyttelyyn ja gymstickiin. Tosin voin mennä vain toiseen, koska en pysty maksamaan molempia. Harmi. Syvävenyttely tulisi nyt ehdottomasti tarpeeseen, mutta toisaalta tykkään gymstickistä ihan älyttömästi. Voi valintoja.
Tämä krooninen rahattomuus on aikamoisen stressaavaa, vaikka täytyy myöntää, että köyhyys lisää luovuutta. Alan olla jo varsinainen keittiövelho lähes ilmaisten mutta vaihtelevien ruokien suhteen (tosin kaurapuuron variointikokeilut saavat taas jäädä hetkeksi). Ja sämpylävelho näin yleisesti. Karkki- ja alkolakko eivät olisi voineet alkaa kyllä parempaan aikaan - Karkkiset tai oluttuoppi kun eivät tällä hetkellä ole millään asteikolla oikeastaan edes vaihtoehto. Valitsen ruokakaupan ja vakavahenkiset Katherine Heigl -elokuvat ennemmin (katsottiin eilen Nooran kanssa 27 Dresses - kyyniset kommentit ja romanttiset komediat ovat lyömätön yhdistelmä).
Saan Kristalta maailman hienoimman nojatuolin tällä viikolla. Se on onnen aihe se.
tuesday,
aug 19, 2008
[trendiseitan]
Iso E menee naimisiin parin tunnin päästä. Olenhan tiennyt tästä jo kauan, mutta asia upposi kunnolla vasta eilen, kun juteltiin nopeasti asiasta. Olen niin vilpittömän iloinen tästä nimenomaisesta avioliitosta, että oksat pois. Kaikille kakkua tänään! Ja tupla-annokset meille, jotka emme juhlallisuuksiin osallistu lauantaina.
Vähän haikeissa tunnelmissa mennään silti, sillä Viivi muutti eilen Kuopioon. En ole vielä ihan tajunnut sitä, mutta kunhan ensimmäinen vanutustarve iskee niin voi olla vähän outo olo. Kahden viikon päästä on sitten tässäkin kämpässä kokonaan uudet kuviot, ihan hullua. Aika hujahtaa ohi enkä edes huomaa, mikä on vähän ahdistavaa. Olen tässä kyllä tajunnut mistä se pitkälti johtuu, alkaa näemmä normaali ajattelu taas pelata ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan. Se taas ei ole huono asia ollenkaan. Ja tähän normalisoitumiseen liittyen..
Tein lauantaina kolme sellaista asiaa, joita en ole tehnyt aikoihin.
1) Katsoin lehdestä, mitä telkkarista tulee ja
2) nauhoitin leffan, jota en ollut kotona katsomassa, koska
3) tapoin aikaa Palaverissa enkkiksistä koostuvassa randompossessa, ei siis normaalilla kaveriporukalla.
Kun yhdistää tämän siihen, että torstaina näin Allua monta tuntia eikä edes laulettu yhtään JCS-ralleja (Allu tosin vähän yritti), sitähän melkein kuin leikki ns. vanhoja hyviä aikoja. Siihen liittyi sekin, että lauloimme kyllä Tenacious D:tä suht antaumuksella. Mutta vain hetken.
Ihmiset ovat tietysti vallan mukavia, mutta kohdista 1 ja 2 olen silti erityisen hyvilläni, koska tykkäsin Nuoresta Adamista kovasti.
Kauhea matkakuume, sunnuntaipuhteena suunnittelin ja aikataulutin reitin järkevillä hinnoilla. Halleluja. Ainoa mikä puuttuu on se budjetti (järkevä tai ei), tällä hetkellä kun omistan ainoastaan miinusmerkkisiä rahoja. Pitäisi kai aktivoitua ja alkaa taas uppoutua koodimaailmaan hetkeksi. Lupauduin tekemään taas muutaman projektin ajattelematta ollenkaan, että en ole koskenut edes tavalliseen html-koodiin varmaan pariin vuoteen kunnolla, mistään muusta nyt puhumattakaan. Eli kyse ei ole edes osaamisen päivittämisestä vaan käytännössä uudelleen opettelusta. Mutta ehkä onnistun pitämään rahaporkkanan mielessä, jos vaikka olisi sitten edes kaksi rahaa ja yrittäisin päästä sinne matkaankin.
Pitäisi raahautua yliopistolle tekemään yksi lasku ja lukemaan Webs and Wardrobesia. Toisin sanoen pyykkikone pyörii ja sämpylätaikina on kohoamassa. Juurikin näin. Eilen en mitenkään voinut mennä, koska piti tehdä seitania, alan olla siinä jo aikamoisen hyvä. Valitettavasti tosin wokkitaitoni ovat kadonneet jonnekin, joten ruoka ei ollut mitenkään erityinen menestys, mutta askel kerrallaan. Luin muuten lehdestä, että seitan on tämän hetken trendikkäin kasvisruoka. Päättelyketju: seitan on trendikästä, teen seitania, olen siis trendikäs! Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä.
saturday,
aug 16, 2008
[mökki, matt & mariko]
On jännittävää, miten silloin kun olisi ehdottoman pakko siivota aamukahvikupin tyhjenemiseen menee helposti parikin tuntia ja Marion hakkaamiselle on harvinaisen päteviä perusteita.
Mökillä oli mukavaa, vähemmän yllättäen. Muutaman päivän ajan kaikki pyöri syömisen, nukkumisen ja saunan ympärillä. Ja hirveä hälätys päällä koko ajan. Jostain sitä juttua näyttää riittävän, mikä ei nyt sinällään ole uutinen, kun seurana oli kuitenkin Anna. Mutta vähän silti ihmetyttää, mistä se kaikki keskustelu kumpuaa, kun meidän elämät on kulkeneet niin eri polkuja. Ja siinä valossa on kyllä myös superomituista, miten samoilla linjoilla melkeen kaikesta loppujen lopuksi ollaan. Sitä paitsi Anna ymmärtää nekin jutut, mitä muille saa rautalangasta vääntämällä vääntää - paitsi että yleensä ei viitsi, koska siitä aiheutuu vain väärinkäsityksiä ja turhaa eripuraa. Vapauttavaa.
Inkeroisissa liftaaminen osoittautui yllättävän helpoksi, maanantaina kymmenen minuutin jälkeen istuttiin jo autossa kohti mökkiä, eikä torstainakaan mennyt kuin vartti ennen kuin tilataksi ilman taksimerkkiä pysähtyy bussipysäkille:
- Hypätkää kyytiin.
- Joo mut ootsä niinku linja-auto?
- Mie oon koulukyyti.
- Selvä.
- Että kyytiin vaan.
Hengattiin sitten torstaina keskustassa pari tuntia ennen junan lähtöä ja päädyttiin lopulta Bar Café Ceverin terassille (pelottavin kuppila aikoihin). Selasin siinä sitten Ilta-Sanomia ja keskiaukeaman jälkeen oli mennä virvokkeet väärään kurkkuun. Pakkohan se oli molemmat iltapäivälehdet ostaa. En silti ota tavaksi, se hiton Spede-näytelmä on jo nyt vallannut ihan järjettömän määrän palstatilaa, enkä ehkä haluaisikaan mitään Ere Kokkosen täyttämää leikekirjaa. Mutta näin alkuinnostuksessa vielä meni. Tuli myös investoitua hyödyllisiin tekstiviesteihin asian tiimoilta, korkealentoinen keskustelu on elämän suola.
- Meinas sivulla 20 mennä karhu väärään kurkkuun. Kappas vaan. Julggis.
- Hikinen mies. Elä sen takia tukehu!
- Paljon hampaita.
- Matt Dillon Sekaisin Marista.
(Onko Suomessa muuten taas uutispula? "Ketkä muut tunnetut suomalaiset ovat käyneet sappileikkauksessa - lue torstain Iltalehdestä.")
Lehtiostoksista oli kyllä se hyöty, että Iltalehdestä bongasin ekaa kertaa viikon ihmetyksen: Dynasty Tour 2008. Öö? Onko Marikolla, Rasmuksella ja VHB:llä edes yhtään yhteistä yleisöä? Ja muutenkin menee vähän yli hilseen tämä juttu. Tulevat ne tuohon Areenallekin pörisemään, mutta se hetki kun siitä 33 euroa maksaisin ei ole ihan nyt näköpiirissä.
sunday,
aug 10, 2008
[kolaa]
Ei ollut lämmin, mutta poutaa sentään. Eli Väkivahvan Täällä Pohjantähden alla on nyt nähty ja myös paljon tykätty. Oikeasti. Sitä luulisi, että 3,5 tuntia paikallaan kököttämistä ulkona 11 asteen lämmössä olisi lähtökohtaisesti jo huono idea. Vaan eipä ollutkaan. Muutaman paidan, (miehisen) Pashmina-huivin ja armeijan viltin kanssa pääsee jo pitkälle.
Jee.
Päässäni pyöri vielä eilen pieni pohdiskeleva blogiteksti siitä, etten tiedä onko minusta enemmän huvittavaa vai säälittävää kun aikuiset ihmiset regressoituvat silmissä. Mutta huomasin äsken Viivin kanssa puistossa nököttäessäni, ettei se ole ajatuksena enää juurikaan pinnalla eikä siksi kiinnosta. Harmi, siinä oli hyviä ajatuksia. Mutta koska se oli pari päivää kovinkin pinnalla, todettakoon että se herättää oikeasti aika ristiriitaisia tunteita minussa. Tekisi mieli vähän ravistella, vaikka tietää, ettei siitä ole mitään hyötyä. Pitäydyn siis siististi pois alta, huis!
Kivoja iltoja ollut tässä, eilen etenkin. Hyvä mieli siitä. Vaikka minua ei lakkaakaan hämmentämästä se, kuinka kokis/vesilinja tuntuu hämmentävän muita. Ja vaikka huumori onkin pitkälti rakentunut sanoille "portto", "lumppu" ja "robottitanssi".
Vaaleanpunaiseen laukkuun pakattuna lämpimiä vaatteita, kirjoja, kumpparit ja sadetakki. Ja eikun korpeen.
she said she said @ 10:13 pm
[] [
link]
friday,
aug 8, 2008
[huppu päässä kaulukset pystyssä]
Pinnalla:
- Nick Hornby: Alas on pitkä matka
- viinirypäleet
- Futurama
- Don Huonot: Päivä nousee taas
- Dry humor ice cream
-
FingerporiKirjastokärpänen puraisi vaihteeksi, yritin pitää jäitä hatussa ja lainailla maltillisesti. Ja silti on taas isompi pino sekalaisia kirjoja kuin ehdin kuitenkaan lukemaan. Tuo kärpänen on oikeasti siitäkin mielenkiintoinen ilmiö että se on täysin linjaton (tyyliin Dahl-Salinger-Palahniuk-Härkönen-Loe, perinteistä Christietä tai hömppäromaania unohtamatta). Mutta onpahan fiilikseen sopivaa luettavaa tarjolla, on tilanne mikä tahansa.
Voi Suomen kesä. Käytiin keskiviikkona jännityskombolla kuuntelemassa Sammareita Tuulaakissa. Periaatteessa kiva ajatus ja keikallakin sopivan rento meininki eli yleisössä vallinnut viileä tunnelma ei ollut millään muotoa poikien vika. Mutta hitto kun meinasi usko loppua jossain vaiheessa siellä istuessa miljoonasta vaatekerrasta huolimatta. Ja Pohjantähtikin on vielä näkemättä. Että saa luvan viikonloppuna olla lämpimämpää. Tai edes poutaa. Perkele.
she said she said @ 07:18 pm
[] [
link]
sunday,
aug 3, 2008
[kadonneista ihmisistä]
Olen nyt vähän sitä mieltä, että jos olisin Tuija Lehtisen romaanihenkilö niin nyt olisi se hetki, jolloin teen suuren päätöksen, joka taas tuo mukanaan vielä suuremman mullistuksen ja muutoksen. Mutta voisinko vaan jo hypätä siihen viimeiseen lukuun? Mitenkään?
Vietin perjantai-iltana laatuaikaa kirjahyllyn, pölyrätin ja tyttöelokuvan parissa. Voisi viettää vähän useamminkin, koska sen lisäksi että se oli ihan leppoisaa ajanvietettä, huoneeni ikipölyn määrä on nyt myös pienentynyt noin kolmannekseen.
Mutta kuten Teemulle tuon projektin lomassa mesessä totesin, vihaan Lundiaa. Easy my ass. Kyllähän 2,00x2,40 kirjahyllyn pitäisi olla täysin yhden lyhyehkön naisen hallittavissa, eikö? Sain kuitenkin neuvoteltua ihan hyvän kompromissin hyllyn kanssa, joten kaksimetristen miesten läntisen delegaation ei tällä erää tarvinnut tulla käymään.
Eilinen karonkka kyllä nollasi koti-illan kaikki hyödyt (paitsi sen pölyn) ja nyt väsyttää taas ihan liikaa. En johtuiko säästä vai asetelmasta vai asenteesta vai mistä, mutta vähän kuiva meininki tällä kertaa. Ukkosmaine kyllä toimi taas (vaikka valitsemamme rokkipoliiseilu ei niiden keikalla kuulemma olekaan sallittu, voi) ja kivahan sitä on kavereita nähdä ja niin edelleen. Ja kävi sitten ilmi, että symppiksen oloinen poika verkkotoimituksesta tosiaan on aika symppis ja lisäksi Venlan kaveri. Päättelimme että olemme kollegoita ja kilistimme sille, jos muovituoppia nyt voi kilistää. Hyvä näin. Ja vaikka Venlan kanssa hieman Joensuun yöhön eksyttiinkin, tulin melkein ajoissa kotiin. Hyvä sekin.
Tänään valitettavasti on kuitenkin taas niitä päiviä jolloin kaikki ja niiden mummot vihaavat juuri minua. Ja aina kun unohdan ajatella sitä heittäydyn vastapainoksi filosofiseksi ja pohdin suuria kysymyksiä, tulevaisuuden kuvioista ihmisyyteen. Voi vääryys.
Lisäksi mielessä pyörii kadonneet ystävät, joita olen miettinyt pitkin viikkoa muutenkin tosi paljon. Se on jotenkin aina niin surullista, kun ihmisiä häviää elämästä, eikä pysty ihan sanomaan, mitä tapahtui ja miksi. Nyt kaihertaa se yksikin, jonka kanssa vielä vuosi sitten oltiin tosi läheisiä ja sitten jotenkin kaikki muuttui ja ollaan enää juuri ja juuri moikkaustutttuja. Harmittaa ja ikäväkin on, mutta tilanne ei ole enää minun käsissäni. Että se siitä, en nimittäin usko välien ikinä enää korjaantuvan. Eihän tämäkään ystävä ole valitettavasti ensimmäinen eikä viimeinen, joka elämästäni häviää, mutta ei se tee asiasta yhtään sen helpompaa.
Nyt suurten asioiden pohtiminen ja sureminen on vielä sallittu, huomenna gasthaustoiminta pyörähtää jälleen käyntiin ja suunta muuttuu. Ellen sitten jotenkin heittäydy filosofiseksi kesken banaanibileiden.
she said she said @ 03:48 pm
[] [
link]
