Tulevat aviomieheni top 3 -listassani on viimeinkin jo kaksi (2) nimeä. Ja saattaapi olla, että tuore lisäys kapusi ainakin hetkeksi ihan ykkössijalle. Onpa kurjaa etten etukäteen tajunnut varustautua minkäänlaisella "marry me!"-henkisellä kyltillä tai banderollilla. Sellainenhan olisi sopinut folkfestarille kuin mikä tahansa folkfestareille tosi hyvin sopiva asia, eikö vaan?
Eilisilta oli noin parasta. En nähnyt oikeasti mitään huonoa. Pasin Bob Dylan oli ihan tajuttoman hyvä (vaikka tunnelmaa latisti hieman se, että kuumelääkkeiden ansiosta hikoilin kuin pieni possu enkä saanut kunnolla hengitettyä täydessä salissa). Tuomari Nurmio & Hunajaluut oli vielä noin tuhannesti parempi kuin Provinssissa ja minä en oikeasti meinaa kestää sitä rumpulointimeininkiä. Niin, ja sitten vielä tuo Tsuumi Sound System. Ihan hullua.
Läheskään kaikkia lemppareita eivät toki soittaneet, mikä oli toki hieman sääli (kaipasin niin Avointa kenttää, waaah), mutta ihan lyömätön meininki. Vähän piti pistää tanssaten. Ja siinä vaiheessa, kun Polka efter A alkoi, koko homma karkasi lapasesta ja piti sitten pistää vähän pomppienkin. Äkkiä unohtui kipeilyt ja jutut, niin tärkeä biisi se on joskus minulle ollut ja täpin täpin. Yritin huijata itseäni ja jättää Hotasin ostamatta. Hahhaa. Kolmannen biisin aikana se löytyi jo laukustani.
Johtuiko sitten noista vai nasolinburanacarmoliskuurista, tänään aamulla alkoi taas elämä voittaa. Sen kunniaksi soitin Millalle taas ilmasoittimia ja koitin vähän esittää tamppaustanssiakin. *benny hill*
Olen tyytyväinen, että näin kävi, koska kaikkein viimeiseksi olisin halunnut suunnata seuraavaksi kotiin. Ei voi kiinnostaaaaaaa. Turnee siis jatkukoon vielä tovin. Ju-huu!, kuten Milla tässä tilanteessa todennäköisesti hihkaisisi.
Älykäs toimintamalli on käydä jollakin ystävällään muutaman kerran vuodessa alle vuorokauden kerrallaan. Silloin voi kertoa kerralla kaikki ne jutut, joita on pantannut kuukausikaupalla. Näin ollen toinen nauraa nonstoppina koko vierailun ja voi tuntea itsensä noin maailman hauskimmaksi ihmiseksi edes hetken. Hienoa! (Toisaalta en tiedä, kuinka hienoa se on siinä hetkessä, kun ei edes sano mitään ja toinen nauraa aina kun katsoo päin. Öö.)
Mutta samalla voi syntyä myös uusia laatujuttuja. Tai jotain juttuja ainakin. Pää, olkapää, peppu, polvet lampaan, polvet lampaan.
Olen varmaan tehnyt jotain tosi pahaa jollekin joskus ja kerännyt kasakaupalla pahaa karmaa. En muuten osaa selittää Parasta Vuottani 2008 millään. Etenkään nyt, kun nökötän tukkoisen pumpulipääni kanssa täällä Haapakanteleessa ja kerään kiljoonan eri lääkkeen avulla voimia, että jaksaisin lähteä tepastelemaan huikeaa kilometrin matkaa tuonne juhla-alueelle. En minä mihinkään festareille olisi halunnukaan. Nurina.
Pielisjoen vesi on niin korkealla, että mattolaiturilla seistessä tuntee itsensä ihan tosi lyhyeksi. Muutoinhan olen toki harvinaisen pitkänhuiskea.
Iltakävelyllä mietin, että kun kerran olen peräänkuuluttanut niitä uusia hengailuystäviä, niin voisin ehkä viimeinkin sitten lähestyä joko 21-vuotiasta minää, Magnus II:sta tai muusaa. Avausrepliikitkin on jo valmiina.
- Hei mä stalkkaan sua netissä! Oot ihan 21-vuotias minä! - Ootkohan sä yhtä kiva kuin mun unissa? - Jos mä oisin Tuija Lehtisen romaanihenkilö, me päädyttäis myrskyisästi yhteen ja se päättyisi nopeesti, mutta korostaisi loppupeleissä itsellisen naisen statustani!
Eka oikea lomalta tuntuva kesäpäivä tänään. Aika loistoa. Aamun liikuntasuorituksen ja turneesuunnittelun tiimoilta olen myös ollut tänään varsin tyytyväinen itseeni. Väittäisin, että on ollut virallisesti hyvä päivä elää. (Vaikkakin kieltämättä kaihertaa, kun tietää, että ystävällä on ollut ehkä yksi elämänsä kauheimmista päivistä tänään. Voisinpa olla tukena siellä. Mutta ehkä olomme tasaantuvat vielä.)
Päivääni lisäloistoa toi The Darjeeling Limited. Pitää kai lopultakin myöntyä sille, että taidan tykätä aika paljon Wes Andersonista.
Eilisen tähtihetki taas..
hanna sanoo (13:21): Mä olen kato nykyään wysiwyg ja zen. hanna sanoo (13:21): Ai niin, ja venus. Jarkko sanoo (13:21): just Jarkko sanoo (13:21): etkö sä aina oo ollu wysiwyg? Jarkko sanoo (13:21): mun mielestä joo hanna sanoo (13:21): :D Jarkko sanoo (13:21): toi zen menee yli hanna sanoo (13:22): Siihen pyrin, matkaa on vielä. Jarkko sanoo (13:22): mut venus oot... sähkökitara vesilammikossa hanna sanoo (13:22): Onkohan tuo nyt kohteliaisuus. Jarkko sanoo (13:22): juuh, trust me
En ole vielä päättänyt, uskonko siltikään. Mutta loppukeskustelun inspiroimana olen tässä ajatellut, että potentiaalisesti pitäisi piipahtaa jossain välissä myös Jyväskylässä. *lisää kuivaa naurua tähän*
Pitäisi ehkä hommata uusi kantakahvila, mutta en jaksa vaivautua. Sen sijaan keskityn Millan puhelun johdosta haaveilemaan pienestä kissasta nimeltä Petri.
Tykkään ystävistäni kuulkaas. Erityismaininta tässä hetkessä seuraaville: Venla, Katja, Ville, Ville, Vili, Anne. Tykkään myös Venlan veljen vihreästä joposta, jolla kiidin eilen pitkin hiljaista ruutukaavaa. Suih suih!
Lorf. Juhannus saa suomalaisista esille varsin hämmentäviä piirteitä. En oikeasti tiedä, miten tähän päädyttiin, mutta löysin itseni taas keskeltä harvinaisen surkeaa farssia. Jos aikuisten ihmisten päät asuu takapuolessa ja niitä lapsettaa, se on minulle periaatteessa ihan sama. Toivoisin vaan, ettei olisi pakko joutua niihin tempauksiin mukaan millään tasolla. Omat tunnereaktiot vaihtelevat surullisesta huvittuneisuudesta väsyneen harmistuksen kautta epäuskoiseen raivoon. Tuntuu silti kieltämättä puhdistavalta olla välillä rehellisesti ihan vaan vihainen edes hetken.
Kaiken farssaamisen keskellä valopilkkuina toimivat ystävien reaktiot. Juhannus saa aikuisissa ihmisissä nimittäin aikaan myös eksessiivistä voimasanojen käyttöä. Esimerkiksi: "kusipää! voi vittu miten voi olla noin paska, siis vittu, oikeesti saatanan paska! vitun ... kusipää". Tai kuten Sepänkadun viinisankari sydämensä pohjasta asian noin aamuviideltä totesi: "vitulla päähän".
Ehkä silti illan paras tiivistys oli Venlan Kuppilassa tuoreeltaan julistettu painokas ja täysin voimasanaton "oikeesti!?". Niinpä niin.
Päässä surraa ihmeen vähän ottaen huomioon, että unet typistyivät kolmeen tuntiin aamusella. Heräsin kuitenkin ihan vahingossa tarpeeksi ajoissa nähdäkseni suurimman osan Kulkurin valssista, huippua! Oli kyllä vähän väsynyt meininki sitä katsellessa, mutta hienoa silti. Lida Salinin Voimanainen on rouhein, mutta näyttelijöistä Verna Piponiuksella on minusta ehkä hienoin nimi. Eikä kotiopettajatar olisi lähellekään oikeanlainen ilman Verna P:n tulkintaa.
- Lähteekö hän pois? - Ei minun paikkani ole täällä, missä rakkaus myydään rahasta ja vaakuna on ihmissydäntä arvokkaampi.
Taunon tähtisilmien voimalla minä menen vaikka kuuhun.
On kesä. Sitä voi juhlistaa vaikkapa kuuntelemalla Tuomoa.
26 puhutteli minua kovasti jo silloin kevättalvella, kun levyn ostin. Nyt se kolahti uudelleen. Hyvä niin. Ja jos malttaa levyn muita biisejä kuunnella, voi sitten vaikka soitella Since or Beforen aikaan muiden riemuksi niitä ilmabongoja (tai putkipenaalia tai rytmimunaa).
Tuulettuminen on mukavaa ja patjamajoittuminen ja siskonpeditkin periaatteessa ok, mutta omaa sänkyä oli jo ikävä. Lisäksi palasin maisemiin parahiksi vip-Villen trubaduurikeikaksi (iskelmiä, ikivihreitä ja muita hyviä lauluja). Venlakin ilmaisi olevansa kaupungissa. Lopputuloksena siis mukava ilta, vaikka kolmen punapään kombo vaikuttaisikin olevan aika hasardi ja olen nyt köyhäköyhä (saan sentään suurimman osan rahoistani takaisin tytöiltä joskus, oletettavasti). En kyllä tiedä, kuka oli oikeasti virallinen bad influence vai yhteisvaikutustako se kaikki kaaos ja kiljunta oli. Mutta niin, mukavaa. Ja Virpikin löytyi. Uutta tuuletusta odotellessa varsin passelia ajanvietettä.
Minulla oli hieno ja toimiva juhannussuunnitelma. Tarkoituksensa oli herätä tänään aamulla aikaisin, käydä kaupassa yhdeksän aikaan, keittää aamukahvit ja katsoa Teemalta 9.45 Kulkurin valssi. Suunnitelmassa ei ollut muuta vikaa kuin että se hiton elokuva tulee vasta huomenna. Noh, sainpahan käydä kaupassa rauhassa, vaikka aamukahvi pitikin sitten juoda ilman Taunoa.
Kiitos R-kioskille, joka mainontansa avulla kannustaa Suomen nuorisoa terveellisen ruokavalion pariin. Kodinhengetär sentään valmistaa itse pinaattikeittoa ja risottotäytteisiä lettuja. Osaan vielä, vaikka taidot onkin kieltämättä noin vuoden huonoilun jäljiltä aikamoisen ruosteessa.
// edit: tarviin kunnon paistinpannun, ei noi räppänät mitään paista. valurautaa!
monday,
jun 16, 2008 [aurinko porottelee kuin provinssissa konsanaan]
Provinssiin mahtui paljon kökköyttä mutta myös paljon kivaa. Aivan hyvä viikonloppu etten sanoisi. Mua kiinnostaa nää asiat.
-- Harmillisesti missattu / (pari biisiä) / nähty / tykätty ihan hölmönä: Sammarit. Coheed & Cambria. VHB. Linkin Park. Stam1na. CMX. Hehkumo. (Eläkeläiset.) Stella. Ismo Alanko Teholla. (Rytmihäiriö.) Diablo. Serj Tankian. Goon. The Sounds. (Paula Koivuniemi.) Asa. Tuomari Nurmio & Hunajaluut. Billy Talent. (Mokoma.) Disco Ensemble. Foo Fighters. Micragirls. Cosmo Jones Beatmachine. Smack.
<3 : Teho. Jaakko Lukkarinen. Dave. Pat Smear. DJ Willy.
Jee / möö: Ajoitus (perjantain työvuorot). Ajoitus (Mokoma-karkaus). Organisointi. Talkooruoka. Lauantain työpiste. Kehnot kestovitsit. Onni (lipui monen ohitse, myös minun - ja päinvastoin). Veltto V. & Sammas (keikka ja soundcheck). Karkkilan tytöt. Karkkilan pojat (näin pari, missä loput?). Joen poppitutut. Joen muut kaverit (piileksivät lurjukset). Uudet kaverit, vanhat kaverit, randomkaverit (myös vanhojentanssipari irokeesilla). Masan tarravarastot. Paviljongin näyttely. Hippikojut. Bussit (kulkevat). Bussit (kadonneet). Työkaverit (kivat). Työkaverit (ei kivat). Työvuorohepulit, hihittely, hysteria. Davy Grolton -paita (vain M-koko). FF-paita. Talkoohuppari. D. Grohlin välispiikit. D. Grohlin fucking-sanan viljely. Hermot. Lauantaiaamiainen. Sunnuntaiaamiainen. Rytmikorjaamo. Drinkkiliput. Myötähäpeä. Päättärin CJB + DJ.
--
Jukka: Olipa muuten aika jäätävän huono keikka. Hanna: O__O Jukka: Tai oli siinä jäätävän hyviäkin hetkiä mutta myös jäätävän huonoja. Hanna: Minä oon venannu 11 vuotta, että kuulisin osan noista biiseistä livenä. Ei kauheesti kiinnosta, jos se oli sun mielestä huono.
Jalat irtoo ja naamalla on vuosisadan varjot mut herramunjee Pretender, Best of You, Skin & Bones, Everlong, But(t) Honestly ja niinku aaaaa. Poks. Enkä kestä kuulemiani tuttu-uutisia. Poks poks!
Smackia en nyt oikeen jaksa arvostaa, päättärin hanasiideriä sen sijaan kyllä. Ja Mokomaa. Miten onnistuivatkin juuri kuulemani kymmenen minuutin aikana soittamaan Valapaton ja Täyttä ymmärrystä vailla? Se onni ei ohitseni lipunut. Meinasin vallan pakahtua.
Mutta jos nyt kuitenkin vaan lepäilisi seuraaviin asti, onhan tässä puolitoista viikkoa. Aiomme aloittaa mätöllä ja Rampella & Naukkiksella.
Katjan kanssa harkitsemme viihdeimperiumimme laajentamista. Toistaiseksihan olemme kattaneet tosi-tv-tarjonnan (oletan edelleen, että K5 näkyy vaan meillä kahdella, muilla pyörii sillä paikalla L&S Show 24/7) ja lehtimaailman (edelleen nimeämätön nelisivuinen yo-lehden kilpailija sisältäen laatukolumnin, kännipäiväkirjamerkintöjä skannattuna sekä sisällön vuoksi kansikuvan).
Mutta nyt voisi tosiaan olla hyvä hetki aloittaa toiminta myös musiikkipuolella. Lauluyhtyeemme Yksi kalja huraa! siirtynee Suomen tähtikartalle piakkoin. Lähinnä covermateriaalista koostuvasta repertuaarista löytyy ainakin Foo Fightersin The Pretender, Tuvalun Daktaaliavaruus ja Viimeiset hetket ovat käsillä sekä Led Zeppelinin Immigrant Song. Korkealta ohuella äänellä humppelissa kimittäen kaikki, sehän koko jutun pointti on. Tosin jos Noora suostuisi joskus feattaamaan, voisi sisällyttää myös Paolo Nutinin Last Requestin aivan liian matalalta ihan nyanssien säilyttämiseksi.
Tampattiin äsken kävelykadulla Sokokselta Cittariin. Vastaan tuli minua noin 15 senttiä lyhyempi intialainen mies ja sitä vielä hieman lyhyempi intialainen nainen kantaen välissään suurta kassia. Mies pysähtyi minut nähdessään.
Mies: Terve terve (+jotain mitä en tajua)! *tap tap* Hanna: Hm? Mies: *menee* Hanna: o__O Katja: ?! Hanna: Se taputti minun tissiä.
Olihan ainakin iloinen kauppareissu, kun piti hepuloida hyllyjen välissä kerta jos toinenkin.
Sekalaista: Tarvitsen uuden päiväkirjan kun vanha on salakavalasti täyttynyt tammikuusta eteenpäin ihan hirveällä vauhdilla. Mörkö vei sydämeni, mutta maksaa 13 euroa eikä siinä ole edes viivoja. Mitä tehdä?
Nooran kanssa yökävelyllä on parasta, vaikka sen takia unohtaisikin Foo Fightersin akustisen keikan telkkarissa (en muuten muista, koska olisin viimeksi katsonut telkkaria). Mutta nyt Noora taas meni. Joudun yökävelemään vaan iPodini kanssa. Hyvä sekin.
Olen alkanut käyttää Annan sanontoja huomaamattani. En kestä.
sunday,
jun 8, 2008 [kuuntele sun sydäntä älä sun mieltä]
Huomasin aamulla, että Lempee on tehnyt paluun Reino & the Rhinosin MySpace-soittimeen. Loistoa! Jos vielä Niin monta iltaa tulisi, niin hienoutta olisi se. Tai jos vaikka viimeinkin saisin omistukseeni sen levynkin esim.
Noh.
Muutenkin ollut ihan hyvä musiikkipäivä. Käväisin Anttilan levyalessa (väärin, virhe) ja siellä pyöri yksi satunnaiskappale sitä yhtä levyä, jota metsästin ympäri Helsinki-Tampere-akselia huhtikuussa. Ja sitten sain viimeinkin ostettua In Your Honorin pois. Ja näen jo, kuinka huomenna olen hakemassa loput puuttuvat Foot. Ja ja ja..
Jaakko: Ootko koskaan miettiny, et jos ei aivot sulais? Hanna: Siis mitä? Jaakko: Että jos aivot ei sulais? Hanna: Sinä ja Katja vai sinä ja minä? Jaakko: No myö. Hanna: En. Aivot sulaa. Jaakko: Mut jos ei! Hanna: Ei pysty. Mistä helvetistä tää ajatus nyt kumpusi? Jaakko: En tiiä. Hanna: Mutta nyt jos koitan nyt niin.. BACCAA. Jaakko: Luulen että meillä ois tosi kivaa keskenämme, mutta kaikki muut vihais meitä. Hanna: Laitettais myös aina tosi hyvää ruokaa. Jaakko: Joo. Tätä pystyy miettimään aina jonkun 30 sekuntia ennen kuin aivot sulaa. Hanna: En tiiä ees tosta kolmestakymmenestä. Mutta meillä ois tommonen Swivel Sweeper. Jaakko: Tai molemmille oma. Hanna: Tai sit ois kolme. Jaakko: Toinen vois käyttää kahta yhtä aikaa. Hanna: Sinä. Mä käyttäisin kolmatta ja tanssisin ympäriinsä hipstereissä siivotessani. Jaakko: Aivot sulaa. Hanna: No ajjaa. Jaakko: Mutta kukaan ei kyllä oikeesti kestäis tätä. Hanna: Katja, jos me oltais pari niin kävisitkö meillä kylässä? Katja: EN. Jaakko: Hohoo. Hanna: Teoria todistettu.
Olipa aika Hitchcock-hetki äsken. Olin taas omissa ajatuksissani iltakävelyllä rannassa kun silmät osui tien vieressä nököttävään lokkiin. Ajatusketju meni jotakuinkin "no mitäs se nyt tuossa istuu--ihan kuin se hautoisi mutta ei kai se tossa--hölmö lintu--ja huutaakin vielä--ei saatana". Niin. Poikasiahan siinä. "Oho." En tiennyt kykeneväni juoksemaan niin lujaa. Ens kerralla sitten vähän enemmän skarppina, hieman nimittäin pelotti.
Aikamoista vuoristorataa mennään muutoinkin. Se on Uuvuttavaa. Mutta ehkä se tästä. Piknikeillä ja muilla.
Pitäisi ostaa uusia vaatteita oikeesti. Eilen piti kehittää vaatekaapin sisällöstä "olen kandi ja freekääntäjä ja minulla on iPod ja olen menossa ystävien kanssa ulos syömään"-asu. Se on kovin haastavaa, jos vaatekaapista löytyy melkeinpä yksinomaan farkkuja ja mustia t-paitoja. Onnistuin silti pukeutumaan pinkkiin ja valkoiseen ja korkoihin (ja farkkuhin), oon sankarai. Tai sankatrai jopa.
Niin. Kandin paperit on siis viimeinkin kädessä ja taisin saada töitäkin. Tuntuu, että kaikki muut on tutkinnosta paljon enemmän täpinöissään kuin minä, mutta onpahan joku lappu ja toimihan tämä ihan hyvänä tekosyynä ostaa se iPod.
On myös Veli Hirvi, joka saapui tänään postissa. Se on hämmentävä, mutta toimii kuulemma voiman antajana. Ehkä Veli Hirven avulla saan sitten niitä töitäkin tehtyä. Ja muutenkin niihin pääsee keskittymään paremmin huomisaamun jälkeen, kun kesäkurssi loppuu. Yllättävän tyylillä mennyt se, jos ottaa huomioon, että motivaatio lukemisen suhteen on ollut loppuun asti nollassa. Ehkä tsemppaamista auttaa, että kurssia pitää 39-vuotias ja sangen, eeeeeh, silmää miellyttävä PhD (on se ihan viisas ja mukavakin joo). Estrogeeniyleisö arvostaa jälleen. Kollektiivissa.
Silmieni alla on taas pisamia. En pistä pahakseni.
monday,
jun 2, 2008 [omakohtainen, subjektiivinen nukkumisen aikana koettava elämys]
Pitäisi ehkä alkaa pitää unipäiväkirjaa normaalin ohella, muistaisi ne absurdiudet joskus myöhemminkin. Vaikka en kyllä välttämättä sittenkään halua. Hmm.
Hanna: Ja siihen se uni sit loppu. Että stressaisinkohan vähän tästä tilanteesta? Katja: Ehkäpä. Hanna: Että pitäisköhän sille tehä jotain? Ehkäpä. Katja: Eiku voisitko vaan jatkaa noiden unien näkemistä?
Tämä olisi varmaan ympäristöystävällinen ratkaisu, olenhan viihdyttänyt ihmisiä unitarinoillani nyt muutaman päivän. Siitäkin huolimatta haluaisin nyt olla itsekäs ja vetää takaisin eilisen blogikommenttini siitä, että huonotkin unet passaa nyt. Oikeesti. Vaikka kotifeissaaminen, siviilisäätyä käsittelevien avoimien sähköpostitiedotteiden lukeminen ja salaisten hotellitapaamisten järjestäminen ovatkin periaatteessa ihan harmittomia yksitellen (joutuu kassalle jonottamaan minikärryissä istuen tai ei), alkaa kokonaisuudessaan olla niin hämmentävää settiä, että vaihtaisin ne edes hetkeksi ihan tavallisiin uniin. Tai vaikka ees normaalin kaltaisiin Magnus II -uniin, vaikka hieman hämmentäviä nekin tavallaan on. Mutta tilanteen tasaantumista odotellessa.
Valve-elämän ärsytyksiä: John McGregor on 13.6. Amarillossa ilmaiskeikalla. Miksi juuri silloin? Koitin sitten tilata Domo-kun-paitaa piristykseksi, mutta postikulujen kanssa hinta nousi jonnekin käsittämättömyyksiin. Enpä siitä haaveillutkaan kuin kuukausia. Murjotan.
sunday,
jun 1, 2008 [keho kestää vaan kestääkö tajunta]
Darjeeling Limited on nyt Joensuussa ja hieman niinku kiinnostaisi mennä. Mutta pakko ois kai tehdä jotain valintoja. En tiiä. Ää.
Mutta ei hitto. Pakko on myös lopettaa tuo ihmisten junaan saattaminen. Vaikka tänään lähdöt (jee, monikko) eivät olleetkaan ihan niin lopullisen oloisia kuin viikko sitten, haikea tunnelma siitä aina tulee. Ruaa. Lisäksi kivoja yllätyksiä edes lähipiiriin nyt, huonoja uutisia tulee koko ajan ovista ja ikkunoista.
Perjantaipäivä sentään oli oikeasti ihana, mahtavaa nähdä Anna-Leenaa kunnolla. Ilta tosin oli jotain ihan muuta, mutta onneksi sinnekin mahtui hetkensä. Esimerkiksi Virpi, joka puhuu paljon, mutta myös asiaa. Ainakin välillä. Suorapuheista settiä, mutta en väitä, etteikö olisi ollut hyvä kuulla tuota kaikkea joltain muulta.
Sinkkunaisten villi viikonloppu on nyt pulkassa. Hyvä, eihän tämmöistä menoa olisi pitkään kestänytkään. Viereisissä huoneissa datailua, lukemista, makaronilaatikkoa, banaanibileet, oh my! Maija kyllä vähän teeman vastaisesti kävi pyörähtämässä Amarillon ihmemaassa perjantaina. Mutta ihan hyvä niin, sain sitten itse panostettua taiteelliseen ilmaisuun sillä aikaa.
Vuodatin siihen sydänvereni ja noin kaiken luovuuteni puoli kolmelta aamulla. Pardon?
On vähän sellainen päätä seinään -meininki taas vaihteeksi. Mutta ilmeisesti kaikella tosiaan on tarkoituksensa: jos en olisi jälleen tieten tahtoen hakannut päätäni metaforiseen seinään, en olisi avautunut siitä Maijalle, jolloin en olisi tullut soittaneeksi Egotripin Umpikujassa, jolloin en olisi nähnyt Maijan tajunnanräjäyttävää aiheeseen liittyvää koreografiaa. Siinä oli sienihattu.
Ukkosmaine eilen pelasti ehkä viikkoni, vietin sen kunniaksi siis hug a musician day -hulinani vähän myöhässä. Edellisestä livekokemuksesta onkin jo vierähtänyt tovi jos toinenkin, ja tuli oikeasti nyt niin hyvään koloon, ettei mitään järkeä. Muutenkin oli ihan kiva ilta sitten loppujen lopuksi, vaikka teinikeikan peruuntuminen oli ikävää ja muutenkin starttasi vähän huonosti illanvietto. Kevytoluen (...), Marion ja Maijan Aikuiset ystäväni -kirjan jälkeen alkoi sentään näyttää vähän valoisammalta ja kun paitamyyntikin oli oikeasti tosi kivaa taas, niin loppuillasta jaksoin jo sosiaalistua mukavien ihmisten seurassa melkein ansiokkaasti. Jee.
Kypsä henkilö tuntee äärimmäistä ylemmyydentuntoa, kun näkee ihmisen, jota ei tällä hetkellä ihan hirveästi halua arvostaa urpoilevan humalassa ja olevan muutenkin hieman ihan tosi nolo. Itsehän käytäydyn aina vain fiksusti ja filmaattisesti. Mutta koska pikkumaisuus on joskus mukavaa ja ennen kaikkea piristävää, sallin itseni olla huvittunut ja nauroin partaani (tai lainapartaan). En sentään julkisesti, ei pikkumaisuuspuuskissakaan ilkeäksi tarvitse heittäytyä. Tämä tosin kostautui yöllä, kun näin painajaisia tilanteesta itselleni hieman vähemmän miellyttävässä asetelmassa. Noo, menköön muiden tämän viikon huippurentouttavien unien kanssa samaan nippuun. Toisaalta on kiva nähdä uniakin taas pitkästä aikaa, koska se tarkoittaa sitä, että on nukkunut. Olkoonkin sitten vaikka kuinka huonoja.
Hei miksi ikkunani aukeaa ylöspäin? En pysty pesemään sitä. Ärsyttää tämäkin asia enemmän kuin nyt jaksaisin.
![[lupaamani hieno tai vaihtoehtoisesti ihan tavallinen kuva]](http://www.lastwaltz.org/blog/kuvat/150608_001.jpg)
