tuesday,
apr 29, 2008
[kaiken kukka]
Olen alkanut epäillä, että olen vuosisadan myöhästyneen aprillipilan kohde. Tai jotain mystistä ainakin on tekeillä. Koska kysehän ei voi olla siitä, että olisin jotenkin vainoharhainen, pois se minusta.
Päivän/päivien teema: kaiken kukka.
Kukkeuteni (ellei vallan kukkeutemme) taisi saavuttaa huippunsa salilla. Olen harvoin nähnyt yhtä säälittävän näköisiä kuntoilijoita kuin me tänään. Ihan järjetön lahnaolo päällänsä koko ajan.
En tiedä, mikä tässä nyt tarkalleen mättää, mutta univelka ja eilinen eivät ole paljon auttaneet. Ranskan tentti sentään meni tosi hyvin (kannatti sunnuntaina selkeästi vaihtaa ilta-aktiviteeteista Mikossa istuskelu Britney-karaokeen), mutta seminaari sitten taas ei. Palaute oli lähinnä osastoa "ihan kiva työ, mutta gradun kanssa oot kusessa lol".
Enkä jaksa edes uskoa, että se pitäisi täysin paikkansa. En nyt tietenkään väitä, että se homma nyt ihan lapasessa olisi, mutta kyllä tuolla jossain syvällä joku ideantynkä kytee. Silti vähän lannistaa. Pitäisi siitä huolimatta vaan nyt saada se idea edes jollain tasolla ymmärrettävään muotoon ja kommunikoida Johnille ennen kuin se arvostelee meidän seminaarit.
Sunnuntaina avatun puistokauden lisäksi nyt on myös laiturikausi avattu pahvikahvien merkeissä. Olinkin sitä paikkaa vähän jo ehtinyt kaipailemaan. Huomenna kai taas takaisin, ellei haalarikansa valtaa meidän huudeja, mikä on valitettavan todennäköistä.
Korkkasin ekan simapullon tänään, virallinen testierä. Hyvää oli. Koitan olla ajattelematta, mitä siinä on.
she said she said @ 07:51 pm
[] [
link]
sunday,
apr 27, 2008
[un pique-nique surprenant]
Eilen aamulla herätessäni oli suuri riemu, kun katsoin puhelinta ja huomasin/muistin laittaneeni perjantaina taustakuvaksi kuvan Juhanasta lippalakki päässä. Kamerapuhelin ja minä ollaan oikeasti vähän huono yhdistelmä.
Huippu ilma!
Maipon synttärin kunniaksi mentiin yllätyspiknikille kirkon taakse. Varustauduttiin asianmukaisilla eväillä, jätesäkeillä ja hienolla 60-luvun kukkapäiväpeitollani. I-ha-naa. Tytöt lähtivät Jecikaan syömään, mutta tunnollinen opiskelija tuli hetkeksi viettämään laatuaikaa ranskan sanaston parissa ennen iltarientoja (kakkua, sipsejä ja ravintola Mikko, jossa ei silti passaa kauaa viihtyä).
En. Osaa. Sanoja.
Tai kielioppia.
Mutta ehkä pärjään kuitenkin, osaanhan kysyä "ton slip, de quelle couleur est-il aujourd'hui?".
Pitää muistaa ostaa kuplajuttuja ensi viikolla.
Ihanaisen, kiharaisen synttärisankarin kanssa fanikuvassa (ja tsuumikin pois päältä).
Error.
Kaksi aamua on nyt startannut Don Huonoilla. Ihanaa ettei ihan kaikki teininostalgiapoppooni ole tosi huonoja tai noloja tai molempia. Eilen joka tapauksessa vaan heräsin tunteeseen, että on pakko kuulla Marionettikadulla. Vitsi, olin unohtanut Kameleontin hyvyyden! Tänään sitten seinänaapurini onneksi lauloin Verta, pornoa ja propagandaa alusta loppuun. Se varmaan oikeasti rakastaa minua yli kaiken. Aamuni ilona oli jälleen myös Katjan krapulapuhelu. Minusta Katjan pitäisi käydä Helsingissä useammin, nuo puhelut on ihan parhaita.
Muutoin olen tänään keskittynyt vihailemaan soijasuikaleita (Soyappétit). Ne oli ennen ihan hyviä, mitä on tapahtunut? Joko ne hajoaa täysin tai sitten niistä vaan tulee lötköjä ällötyksiä. Kummassakin tapauksissa ne tuhoaa muuten ihan kelvollisen ruuan. Ärsyttää. Tein toki sen ruuan jo eilen, mutta silloin olin liian poikki vihaillakseni yhtään mitään. Nukuin saunavuoronikin ohi. "Oho."
Meinasin pistää tuohon otsikoksi "maibon bignig", mutta se näytti jotenkin häiritsevältä. Hymiö.
she said she said @ 05:14 pm
[] [
link]
wednesday,
apr 23, 2008
[nachoviettelys]
Rupesin taas kodinhengettäreksi. Jääkaapissamme on nyt valmistumassa noin miljoona litraa simaa. Tai ainakin viisi. Kuka sen kaiken ensi viikolla juo on sitten taas toinen homma, koska epäilen oman rajani tulevan kuitenkin vastaan jossain vaiheessa.
(Siman ystävät kutsukoon itsensä vaikka kylään vapun tietämillä.)
Ihan hirveä viikko meneillään ja näin ollen on myös krooninen päänsärky. Saa luvan hellittää huomenna, kun palautan seminaarin. Eikä kuitenkaan kun pitää
prepata opetella ranskan jutut tenttiin. Veikkaan että maanantaina jotakuinkin kello 16.05 iskee järjetön kuume noin viikoksi. Tuskin maltan odottaa.
Päätin kaikesta huolimatta eilen pitää vapaaillan ja mennä Stellan levyn ennakkokuunteluun. Näin ei pitänyt käydä, olin suunnitellut omistautuvani ranskan kertaustehtäville, mutta sitten vain kuulin itseni ilmoittavan, että olen menossa. Ihan pop. Paikka oli yltiötäysi eikä levystä juuri mitään kuullut, se pienimuotoinen akustinen keikka sentään kuulosti hyvältä (nimenomaan kuulosti, kun en siitä mitään nähnyt). Keskityin sitten hihittelemään pienille nimmarinmetsästäjille, jotka eivät uskaltaneet tulla tuulikaappia edemmäs pitkään aikaan, tui! Lopuksi oli kyllä silti ehkä leppoisinta, kun jäin hengailemaan Kuppilaan vielä yllätyskombolla (ja kuulin siinä sivussa levyäkin vähän paremmin, aika surullinen tunnelma siinä). Jutustelin Villen kanssa, kun Krista ja Matti ovelasti viettelivät meidät seuraansa nachoilla. Toisin sanoen Kristalla ja Matilla oli nachoja ja menimme sitten oma-aloitteisesti Villen kanssa syömään ne.
En vieläkään keksi pulmaa, jota ei voisi hetkellisesti lieventää nachoilla. Paitsi ehkä unettomuus ja ähky, kumpaankaan en ole koskaan tohtinut kokeilla.
Viime viikolla oli kyllä vähän hämmentävien tunteiden viikko. Puolet ajat meni O_O tyylisissä olotiloissa. Että kai tämän viikon superopiskelu sitten tulee ihan hyvään koloon, ei ainakaan ehdi pohtimaan mitään ylimääräisyyksiä. Mutta viime viikolla lähtökohta siis oli se, että huomasin junamatkalla Helsinkiin hetkellisesti ihan vähän ikävöiväni viime kevään Hollywood-moduulista sitä poikaa, joka halusi myös muuttaa 70-luvulle. En edes muista sen pojan nimeä tai muutakaan faktaa, kun puhuttiin ehkä kaksi kertaa ja nekin siis seminaarityöskentelyä.
Vaikka tässä nyt tavallaan voisi ajatella, että kuulin silloin kaltaisteni kutsun, niin veikkaan silti edelleen, että meidän 70-luvut olisivat vähän erilaisia. Minun versiossa olisi vaan Cat Stevensin ja George Harrisonin näköisiä folklaulajia ja kaikilla olisi
matalavyötäröiset leveälahkeiset housut ja aurinko paistaisi aina. Sen pojan 70-luku todennäköisesti olisi lähinnä Easy Rider. En minä sinne halua.
she said she said @ 11:07 pm
[] [
link]
thursday,
apr 17, 2008
[if you like it innovative, better get someone creative, honeeee!]
Haluaisin avata kasalla vaaleanpunaisia sydämiä. Ja pienellä kiherryksellä. Ja vuosisadan virneellä.
Baccaaaa!Kyllä, Backstreet Boys oli eilen Hartwall Areenalla. Kyllä, minäkin olin siellä. Kyllä, se oli neljäs kertani kyseisen pumpun konsertissa. Kyllä, olin aivan täpinöissäni. Kyllä, taas.
Ottaen huomioon, etten vielä joskus seitsemän aikaan ollut sisäistänyt, minne olen menossa, niin aikamoista. Mutta oikeasti, BSB on ihan loisto, ei siitä pääse yli eikä ympäri (ja nuivat nikottelijat, jotka eivät kestä sitä musiikkia syököön päänsä puolestani - ei sitä ammattitaitoa ja meininkiä voi kieltää kuitenkaan).
Ajoitus oli aika mainio. Tavallaan. Päästiin meidän paikoille, istuttiin alas ja sillä hetkellä hallista lähti valot ja Howie tuli lavalle juontamaan lämppärin, joka oli ihan harvinaisen huono. Minua ei kiinnosta, jos jamppa on Kevin Baconin ja Kyra Sedwickin sukulainen, neljä biisiä
George Exclusivea oli pelkkää piinaa. Pojan karisma ei riittänyt metriäkään eteenpäin eikä laulukaan vakuuttanut. Ihan kivasti se tanssi, mutta joku olisi ehkä voinut kertoa sille, että pikkutuhmat lanneliikkeet kuuluu 90-luvulle eivätkä ne silloinkaan olleet kovin kuuleja. Bryan McFadden oli lämpännyt Aasian-kiertueen. Reilukerho.
Sitten odotus. Pitkä. Onneksi yleisössä oli viihdykettä, kuten Suomen ehdottoman A-listan julkkikset Martina Aitolehti, Hunksit ja unelmien poikamies. Ehdotonta parhautta silti oli ne pari poikaa, jotka olivat kaivaneet mukaansa BSB-seinälipun vuodelta peruna ja oikeasti lämmittelivät yleisön juoksentelemalla lipun kanssa ympäriinsä ja teetättämällä aaltoja ennen kuin kaikilla alkoi palaa hermo. Ja sitten Larger Than Life alkoikin ja se oli menoa sitten. Sheikkasin bootya niin paljon kuin ennätin, hihihihihii.
Minä olin ihan fiiliksissä alusta loppuun, Katri kai myös. Emmu meinasi hyytyä, kun tuli liian monta slovaria peräkkäin, mutta sai sitten taas vauhdin päälle. Emppu oli vähän pettynyt, kun ei ollut samanlainen spektaakkeli kuin 1999, jolloin Emppu viimeksi oli katsomassa. Minä taas olen sitä mieltä, että 36-vuotiaan miehen (tai 33 tai 30 tai 28) ei tarvitse enää roikkua vaijereilla katosta ja heitellä yleisöön pehmoleluja, hyvä lavameininki on pääasia.
Täysin puolueettomia kommentteja:
- Kevinin lähdettyä bändissä on enää yksi pitkä mies ja näin ollen Nickistä on tullut aika lavakarismavaras. Muut näytti lähinnä teletapeilta. AJ onneksi alkoi loppua kohden erottua sieltä.
- AJ on edelleen aika hottis. Ja sille ne typerät lanneliikkeet ehkä sallittakoon, kun se kuitenkin teki niitä jo silloin 90-luvulla.
- Kevinin osuuksia oli jaettu Nickille (toimii) ja Howielle (todellakin toimii!), joka on siis alkanut laulaa matalammalta kuin ennen ja kuulostaa vähintään tuhat kertaa paremmalta.
- Ihanaa nähdä, että nuo ovat saavuttaneet sellaisen tason, että kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Koreografiat on edelleen, mutta kaikki tanssi silleen rennolla otteella, ei niin ota rypyssä. Lisäksi lavalla nähtiin mm. Nickin ja Howien kökköä moonwalkia, AJ:n ilmakitara ja Brianin robottitanssi. Niin, ja Nick tosiaan otti ja räpäytti pätkän Kanye Westin Strongerista. Tässä vaiheessa ja ajassa kaikki on ilmeisesti sallittua. Niille, ei esim. minulle (houkutus yhdistää tuo kaikki tyyliin Amarillossa on silti valtaisa).
Monta huippuutta jäi kuulematta, mutta monta onneksi myös kuultiin (listasta kiitos Wikipedialle).
1. Larger Than Life
2. Everyone
3. Any Other Way
4. You Can Let Go
5. Unmistakable
6. I Want It That Way
7. She's Like the Sun (Howien soolo)
8. Show Me the Meaning of Being Lonely
9. More Than That
10. Helpless When She Smiles
11. Trouble Is
12. Incomplete
13. Drive By Love (AJ:n soolo)
(Nickin rumpusoolo)
14. Panic
15. Everything But Mine
16. I Got You/Blow Your Mind (Nickin soolo)
17. Quit Playing Games
18. As Long As You Love Me
19. All I Have To Give
20. I'll Never Break Your Heart
21. Inconsolable
22. Welcome Home (Brianin soolo)
23. The One
24. Treat Me Right
25. The Call
26. Everybody (Backstreet's Back)
27. Shape of My Heart
Minusta on huippua, että nuo soolot on tulleet takaisin pitkästä aikaa. Ja minusta on aika herttaista, että edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen, Nick soittaa rumpuja keikoilla. Kun ei se vieläkään mikään kaksinen rumpuloitsija ole. Aika söpöä.
Mutta niin. Pääni meinasi räjähtää Everyoneen, ihan parasta! Incomplete toi kanssa pienen kuoleman. Uuden levyn biisejähän en tiennyt paitsi Inconsolablen, mutta se olikin sitten tosi hienon kuuloinen livenä. Muutkin kuulosti suurelta osin paaaaljon paremmalta kuin olisin ikinä uskonut, ja tuo Panic oli oikeasti älyttömän hyvän kuuloinen, uuu! Kaikesta, ihan kaikesta, huolimatta olin silti ehkä eniten otettu siitä, että Nickin soolo oli puoliksi Blow Your Mind! Hetken näytti pahalta, kun I Got You alkoi, mutta sitten Emmun ja Hannan piinainen odotus palkittiin. En kestä! :D
(AJ:n soolo oli oikeasti ihan tosi hyvä. Levy ulos jo!)
Jeep. Suvia vähän kaipasin paikalle. Mutta muutoin musta oli huippua olla paikassa, jossa on tuhansia ihmisiä, joiden kenenkään mielestä ei ole lainkaan noloa olla fiiliksissä siitä, että Everyonen sirkuskohta tuli rokkisäröillä. Eikä sitä tarvitse siis puolustella edes puolella sanalla, kerrankin. Tsihihihi. Vielä kun ois tullut Get Another Boyfriend tai Don't Want You Back niin olisi ollut ihan täydellisyyttä.
Jälkimmäisen sentään kuulin autossa, jonne Emppu oli varannut kotimatkamusiikiksi Backstreet's Backin ja Milleniumin. Katrin ja Empun riemuksi lauloin siis jotakuinkin Espoosta Karkkilaan. Mutta miten voi miten olin unohtanut If You Want It to Be Good Girl (Get Yourself A Bad Boy) olemassaolon??! Ihan hirveä ja siksi juuri niin ihana. Voi sen kökköyden kauneutta.
--
Kolusin eilen läpi kaksi UFFia ja ison Fidan. En ostanut mitään. Sitten menin Keltaiseen jäänsärkijään. Ostin jotain. Melkein onnistunut reissu siis.
Lisäksi sain illalla sekalaiselta seurueelta Joksusta viestin, jossa minun ilmoitettiin olevan todellakin Larger Than Life. En ole vielä koodannut, oliko se ilmaus siitä, että minusta tykätään vai vaan hienovarainen tapa kertoa, että olisi jo aika tiputtaa ne enkkukilot pois (olen kadottanut jo neljä kertoi vaaka aamulla, uuh).
she said she said @ 04:48 pm
[] [
link]
monday,
apr 14, 2008
[eggs will roll!]
Lauantain koti-ilta aiheutti sen, että nukuin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä paljon. Joka taas aiheutti sen, että viime yönä en nukkunut juurikaan. Joka taas aiheutti sen, että tänään olisi kannattanut ehkä jättää seminaari väliin. Oikeesti. Keskittymiskyky oli noin nollassa.
Valitettavasti Jari oli vähän samanlaisessa mielentilassa. Eli rakentavan seminaarityöskentelyn sijaan päädyttiin vääntämään laadukkaita sanaleikkejä aiheesta heroin/heroine.
"It's, like, gothic heroin/e."
"This heroin/e is no doubt fantastic."
"Truly my fantasy heroin/e."
Hysteriaa tasapainottikin sitten se, että meinasin nukahtaa jopiluennolle neljästä kuuteen ja päähän tarttui yhtä varmaan yhtä paljon kuin seminaaristakin. Eli kaiken kaikkiaan putkeen meni kouluhommien kannalta tämä päivä.
Saattokulkueen ajan sentään pysyin kasassa, ja hoidettiin Jaken ja Annikan kanssa lennossa kahvituskin. Arjen sankarointia. Olin aika yllättynyt siitä, että paikalle tuli liki 150 ihmistä. Se oli oikeasti kolme kertaa enemmän kuin uskalsin odottaa. Suht tyylikkään näköistä oli muutenkin minusta.
Pitäisi pakata, sillä aamujuna kiidättää minut muihin maisemiin toviksi. Tekee kyllä maisemanvaihdos ihan hyvää, käy pää taas sellaisilla ylikierroksilla, että kohta on taas pahemmanlaatuinen räjähdysvaara. Pitää tuulettua. Vähän kyllä uuvuttaa jo valmiiksi, että tiistain ja lauantain välinen aikatauluni menee jotakuinkin Joensuu - Helsinki - Karkkila - Helsinki - Karkkila - Helsinki - Tampere - Joensuu. Jos ei kuolema hätäkän keskellä korjaa, toivon jossain vaiheessa ehtiväni piipahtamaan Helsingin kirppareilla. Uusien housujen tarve on akuutti.
she said she said @ 11:12 pm
[] [
link]
saturday,
apr 12, 2008
[kirjoittamista, grillausta ja vip-viisautta, yo]
Juttelin iltapäivällä Jarkon kanssa pitkästä aikaa. Sivusimme ikiteemaa (ironiaa ja sarkasmia, daa) ja taas se todistettiin, että siellä se totuus asuu.
hanna sanoo (13:28):oletko ikinä huomannut että ironinen ääneni kuulostaa tosi paljon tavalliselta ääneltäni?
Jarkko sanoo (13:29):en tiennyt, että sulla on tavallinen ääni...
Vietän koti-iltaa vihreän teen ja fantasiakolumnin kanssa. Ja tajusin jotain hämmentävää: tykkään kirjoittaa. Kirjoitan vaan tosi vähän, koska aina on joku este tyyliin "en osaa kirjoittaa fiktiota" tai "en osaa kirjoittaa lehteen" tai "minulla ei ole mitään sanottavaa". Ei nuo nyt ihan väärin tietenkään mikään ole, mutta kirjoittaminen on silti minusta kivaa. Miksen siis harrasta sitä enemmän?
Olen myös tajunnut, että ihan ihan oikeasti tykkään kääntää. Ja siksi ei yhtään ketuttele, että lupasin tehdä Jannelle tulevan viikon aikana jonkun sukelluspallokäännöksen, vaikka muutakin puuhaa olisi ihan tarpeeksi. Ehkä käännöksen tehtyäni myös tiedän, mikä sukelluspallo on.
Kolmas havainto on se, että olen tosi suomalainen (tämä pitää tajuta aina uudestaan säännöllisin väliajoin). Uskon vakaasti, että sauna auttaa kaikkeen kankkusesta flunssaan ja sydänsuruihin. Vaikka kärsinkin tänään vaan kahdesta, sauna oli ihan täydellisyyttä. Ja nyt tuoksun kookokselle, mikä on myös aika hienoa. Yhdistettynä hengailuiltapäivään ja pitsailuun Annikan ja Jonnan kanssa, niin on aika kiva olo, vaikka aamulla olinkin taas valmis tunkemaan patonkia kainaloon koko maailmalle.
Haalarinkastajaiset oli eilen. Ei menty katsomaan kisailuja kirkonmäelle vaan grillattiin makkaraa! Huippua! Skarppeilun päätteeksi olimme Nooran kanssa suunnitelleet pukeutuvamme kerrankin oikeasti tytöiksi ja lähteä baariin. Projekti kun on ollut vireillä kesästä lähtien ja nyt oli viimeinen mahdollisuus ennen Nooran karkaamista Etelä-Suomeen. Ja mitä mutta mitä! Noora feidasi laittautumisesta, se ruoja. Istuin sitten Jokelassa sievässä mutta normaalisti laittautuneessa seurassa yksin kiharoissa ja ylettömässä silmämeikissä helmet kaulassa. Juhlaa. Kostoksi Nooralle ja yhteiskunnalle (no ei oikeasti) kaappasin vip-Villen en edes halua tietää kuinka pitkäksi aikaa ja höpöttelin siinä niin kauan, etten edes kerinnyt Amarilloon. Osaan.
Onnistuin taas siinä kaiken muun hälätykseni keskellä avautumaan pariinkin otteeseen siitä, että puhun niin paljon ja kaikki suohon ja se on ärsyttävää ja oon oikeesti ihan kiva ja voi ei. Takaisin kuului vaan että "ei hättää oikeesti, sie mietit ihan liikaa". Villellä on pointti, ei ole mikään turha kaveri se.
Oli kyllä kivaa olla noitten tyttöjen kanssa liikenteessä taas, vaikka katosinkin jonnekin vaihtoehtoiseen todellisuuteen siitä seurueesta sitten. Tykkään niistä, mutta komboillaan kovin harvoin ja se on ikävää. Enkä kestä, että nyt juuri kun olen taas tottunut siihen, että näen Nooraa paljon, se katoaa neljäksi kuukaudeksi. Tule takaisin sieltä!
she said she said @ 08:29 pm
[] [
link]
friday,
apr 11, 2008
[arjen pieniä iloja]
Olen tällä viikolla kokenut suunnattomia riemun hetkiä esimerkiksi Echon seuraavien Bepop-bileiden flyereiden ansiosta. Niiden lisäksi hykertelyä on aiheuttanut etenkin seuraava:
Now, it wasn't that Joyce was a homophobe. She liked gay men. And they liked her. [...] But gay women . . . something confused Joyce about gay women. It wasn't that she disliked them. She just couldn't
comprehend them. Joyce understood why men would love men; she had devoted her life to loving men, so she knew how it felt. But the idea of women loving women was so far from Joyce's cognitive understanding of the world that she couldn't
process it. [...] So when Neena turned up for dinner, arm in arm with Maxine, Joyce just sat staring at the two of them over the starter (pulses on rye bread), utterly fixated.
[...] Joyce knew things were going badly, but she couldn't find her tongue to smooth it out. A million double entendres were sitting at the back of her throat, and if she opened her mouth even a slit (!), she feared one of them was going to come out. [...] Then, just as Marcus was reaching into the over to pull out the main course (chicken hotpot), Joyce's mouth opened and for some inexplicable reason this came out: 'Do you use each other's breasts as pillows?'
(Zadie Smith: White Teeth, 348-350)
Lisäksi sitä suunnatonta riemua on aiheuttanut keskiviikkona (jopa ihan oikealla osoitteella) postiluukustamme tipahtanut postikortti Saksasta. Vielä kun tuntisimme Antin, Lassin ja Juha-Tainan.
she said she said @ 03:15 pm
[] [
link]
monday,
apr 7, 2008
[omglol taikanuudeli]
Aina kun jollain luennolla mainitaan Dickens, tulee ikävä Zbiegniew B:tä, joka joskus taannoin esitteli innokkaille kesäkurssilaisille Dickensin romaanien yleispätevän kaavan: an orphan - misfortunes - more misfortunes - some more misfortunes - even more misfortunes - wealth and happy ending. <3
No joo. Huolestuttaa kaksi (2) asiaa.
1. Lukutaitoni on kadonnut, luen kaiken väärin. Joskus lopputulos on tylsä, joskus lievästi freudilainen silmänlipsahdus. Yleensä kuitenkin täyttä käsittämättömyyttä.
Mainos MySpacessa: "Takuudiili".
Hanna lukee: "Taikanuudeli".
2. Mesetän Nooran kanssa. Huomattavan moni alkupään viesteistä alkoi "omg". Se loppui siihen, kun Noora aloitti lauseen "gaspiti". (Puhumattakaan siitä, että olen viime päivinä sekä sanonut että kirjoittanut ihan luvattoman monta kertaa "omglol".)
Suomeni, missä olet?
Jotain ihan muuta:
En ole aiemmin jaksanut hirveästi paneutua asiaan, mutta viimeinkin viime lauantai-iltana Hannan ja Venlan Ehdottoman Asiantunteva Kuunteluklubi arvosteli Melkein vieraissa -kokoelman. Lopputuloksena oli suurimmaksi osaksi hyväntuulinen hyväksyntä. Siinä on sitä samaa kivaa kuin Tuomarin todistajissa, biisit kuulostaa suurimmaksi osaksi esittävien artistien omilta. Eli vaikka en nyt ihan hirveästi jostain Happoradiosta tai Uniklubista tykkää, ne toimii. Ville ja Sammarit uppoaa pienen alkupureskelun jälkeen täysillä. Mariska, Stella, Jani Wickholm, Koodit, hieno homma. Ja niin edelleen. Osa nyt kieltämättä menee vähän ohi, mikä on aina ikävää, mutta eihän sille mitään voi.
Mutta Maj Karma, mitä kakkaa? Muotitietoinen on minusta ihan hirveää kuraa jopa Maj Karma -asteikolla. Ehdottoman Asiantunteva Kuunteluklubimme oli kokonaisvaltaisen pettynyt ja vihainen. Se on kuitenkin aika herkku biisi, jolla olisi voinut tehdä paljonkin juttuja - ja olisi kannattanutkin, kun se kuitenkin lienee yksi niistä tunnetuimmista, jos näin nyt voi Leevi & the Leavingsin kohdalla sanoa. Voi Herra Ylppö ja ystävät, miksi teitte sen?
Lisäksi haluaisin tietää, miksi Maija Vilkkumaan pitää olla kaikilla maailman kokoelmilla aina ja ikuisesti.
she said she said @ 10:58 pm
[] [
link]
saturday,
apr 5, 2008
[jalkaillen]
Joidenkin ihmisten kanssa on olemassa välittömästi puheyhteys. Se on hämmentävää, pelottavaa ja mukavaa samanaikaisesti.
Eilen oli Katjan ja Jennan kanssa erinnäisten juhla-aiheiden takia illan teemana barhopping, mutta jostain syystä vain minä sain suoritettua touhun pitkän kaavan mukaisesti loppuun. Tytöt luovuttivat neljännen etapin kohdalla, vaikkakin hyvistä syistä. Vaan eihän tästä kaupungista tutut kesken lopu, kivaa on se (ja aika hasardia myös).
Tänään käytiin vielä syömässä Patinassa Pappagallo-jäätelöä. Juhlistakoon se vaikka sitä, etten aio enää leikkiä, että mulla on kaikki maailman rahat. Köyhistelylinja menee päälle nyt.
Käytiin myös tutustumassa Metropolin uuteen Alkoon ja K-kauppaan. Kaupassa oli joulupukki. Huhtikuussa. Pakkohan se oli mennä katsomaan, mitä joulupukki tekee kaupassa. Huhtikuussa. Kävi ilmi, että pukki jakoi ilmaisia karkkeja. Sain pienen pussin Malacon Truly Smoothyja ja lakua, voi riemua.
Akateemisia keskusteluja, osa 749205:
suvinen sanoo (12:25):tässä oli kyllä jälleen kerran todiste siitä että minulla on kaikki tieto.
suvinen sanoo (12:25):sait ilmaiseksi nyt vähän.
suvinen sanoo (12:25):oon jalolla tuulella.
suvinen sanoo (12:25):*jal jal*
suvinen sanoo (12:25):ei oikeesti, nyt pitäs suvin mennä varmaan nukkumaan..
hanna sanoo (12:26):Itsehän nukuin aamukuudesta yhteentoista.
hanna sanoo (12:26):Että virkeänä täälläkin.
hanna sanoo (12:26):*jal jal* on parasta aikoihin.
suvinen sanoo (12:26):hiphei!
suvinen sanoo (12:26):jaloilen.
hanna sanoo (12:27):Repesin.
suvinen sanoo (12:27):onko sellaista verbiä kuin jalkailla?
hanna sanoo (12:27):Ei.
hanna sanoo (12:27):Mutta nyt on.
suvinen sanoo (12:27):mitä se tarkottaa?
hanna sanoo (12:27):No sellasta..
suvinen sanoo (12:27):hipelöillä jalanvartta jalallaan?
hanna sanoo (12:27):jalkapuuhastelua.
suvinen sanoo (12:27):nii!
hanna sanoo (12:27):Hyvä että olemme tästä samalla linjalla.
suvinen sanoo (12:27):on.
suvinen sanoo (12:28):meillä on siis edelleen samat mielipiteet -> voimme pyrkiä sinne eduskuntaan taas.
hanna sanoo (12:28):Kyllä!
hanna sanoo (12:28):Suurten mielten kohtaaminen.
she said she said @ 03:29 pm
[] [
link]
friday,
apr 4, 2008
[paris, helsinki]
En olisi jaksanut uskoa, että Suomessa on tällä hetkellä uutispulaa, mutta olin jälleen todistettavasti väärässä.
Tai toisaalta, kyllähän toki
Paris Helsingissä on luonnollisestikin pikkutarkan selostuksen arvoinen asia. Ja onhan otsikointi (ja jutun fokus muutenkin) taas huippujournalismin tasoa: "Parisin nännit näkyivät paidan läpi -katso kuvat ja video!"
Kekkostakin kiinnostaa, sanoisin.
Ja kasaa muita suomalaisia ilmeisesti, onhan Ilta-Sanomissa tänään "Mahtava Paris-paketti". Eniten huvitti ehkä kuitenkin osio "IS arvosteli poikaystävän keikan". Tietysti tämä on ymmärrettävää sinänsä, eihän Good Charlotten kaltaisilla pikkupoppareilla ilman Parisia mitään media-arvoa olekaan, edes keikka-arvostelun verran.
(Tämä on se kuuluisa ironinen ääneni, ihmiset.)
Katja taisi silti osua asian ytimeen äsken:
"No, nännit on ennenkin ollu suuren mielenkiinnon kohde suomalaisessa mediassa. Vrt. Jonna Tervomaa linnanjuhlissa."
Minä ja media emme selkeästikään toimi samojen arvojen mukaisesti, oma suosikkikohtani kun ei ollut Parisin nännit (eikä edes se, kun Paris kävi vessassa) vaan "Jussi69 sai Parisilta pitkän halauksen. Jukka Hildeniä Paris suuteli molemmille poskille."
(Se tosiaan kuulostaa huomattavan paljon tavalliselta ääneltäni.)
she said she said @ 10:45 am
[] [
link]
tuesday,
apr 1, 2008
[all unwinds]
Otetaanpa hypoteettinen tilanne, että sattuisi ostamaan vuosia vanhan levyn sellaiselta edesmenneeltä bändiltä, joka ei ikinä ole ollut mikään yltiösuosikki, mutta jota on syystä tai toisesta tullut joskus kuunneltua aika paljonkin. Mutta tämä hankittu levy on siis itselle periaatteessa ihan uusi, koska sitä ei kukaan tuttukaan ole soitattanut (edes vahingossa, kun oikeen kukaan tuttu ei sitä bändiä silloin ennenkään kuunnellut).
Ja sitten huomaa, kuinka monikin raita kuulostaa epäilyttävän tutulta ja pahinta vielä, hyräilee mukana useammassakin biisissä ja huomaa osaavansa joihinkin vielä sanojakin.
Siirretäänpä sitten kuvailtu hypoteettinen tilanne oikeaan elämään.
Tuollaisesta tulee hieman hullu ja puulla päähän lyöty olo. Niinku että mitä hittoa?
Tajusin sentään pienen ihmettelyn jälkeen, mistä on kyse.
Muutama vuosi sitten näin kyseisen orkesterin ja etenkin laulajan soolokeikkoja aika pahuksen monta vuoden, kahden sisään. Sieltähän ne biisit on tuttuja. Tuli vähän surullinen olo. Ensinnäkin siksi, että oikeasti näin niitä keikkoja niin paljon (puolivahingossa jopa), että tajuamattani opin biisitkin. Ja lähinnä siksi, että tajusin toisaalta kaipaavani sitä aikaa tosi paljon. Siellä oli paljon hienoja hetkiä ja asioita, viihdyin. Ja lisäksi kaikki tuntui tulevaisuuden suhteen niin kovin selkeältä.
Pitäisi kai keskittyä muistelemaan myös niitä huonompia juttuja, etten ihan nyt vajoa nostalgian syövereihin kaikki aistit suljettuna (miten luvattoman helppoa se muuten taas olisikaan).
Tänään Verolassa oli tarjolla soijaleikkeitä. Saisi olla useamminkin, ne on ehkä parasta ruokaa ikinä.
she said she said @ 05:30 pm
[] [
link]
