__________oh that's nice! ash in my tomatoes!

thursday, feb 28, 2008
[tuubafeature! from china!]

Juttelin tänään äidin kanssa puhelimessa ja tein siinä samalla ratkaisuja syksyn suhteen. Tai ennemminkin tilanne on nyt se, ettei mitään ratkaisuja tarvitse vielä tehdä. Se tuntuu kovin hyvältä. Tarkastin myös, että minulla on vielä 12 tukikuukautta jäljellä, joten voin huoletta nostaa opintotukea myös kesäkuukausilta eikä siis tarvitse taikoa jotain minityötä. Sekin tuntuu aika hyvältä.

Eli ihan kiva olo olosuhteisiin nähden. Ja olosuhteethan ovat ne, että en ole nukkunut pariin yöhön juuri lainkaan ja päätä särkee sen takia. Ja lisäksi kaikki rahani maailmassa on tällä hetkellä 6,05 euroa, koska päätösten, päänsäryn ja suht hyvin(?) menneen ranskan tentin innoittamana käytin 0,60e Pirkan hasselpähkinäsuklaalevyyn.

Eilen oli AMK:n, yliopiston ja YLEn yhteistyönä järjestämä koulutus radiofeaturen käsikirjoittamisprosessista ("taiteen ja tieteen yhdistäminen"). Ei hitto mitä tuubaaaaaaa.. Kenet tästä hyvästä voi mukiloida? Jos Matti ja Allu eivät olisi olleet seuranani, olisin varmaan kadonnut sieltä viimeistään puolessavälissä. Kauhea kasa irrallisia esimerkkiohjelmia ilman minkään sortin kontekstia, johon ne kiinnittää. Voi niin turhaa. Tultiin poikien kanssa lopputulokseen, että esimerkkien pohjalta opimme, että featureen kuuluu olennaisesti veden liplatus, lintujen laulu, basso ja kummalliset perkussiot.

Muuta ei sitten oikein jäänytkään käteen. Varsinaiset "luento"-osuudet kestivät yhteensä reilut kuusi tuntia ja niiden informatiivinen anti tiivistyi mainiosti viimeiseen varttiin, jonka aikana katsoimme koko päivän hehkutetun DVD-esityksen. Kiinalainen dokumentti äänisuunnittelusta kiinalaisissa elokuvissa, puhe luonnollisesti kiinaksi. Ei tekstejä (paitsi kiinaksi).

Mutta luotiinpa Allun kanssa hienoa yhteisötaidetta, jossa lahdattiin Allun toimesta minut, lammas ja Dr Phil. Mukana oli myös muiden muassa 60-luvun Batman-elokuvan sukellusvene, Mariosta tuttu pilven päältä piikkielukoita heittelevä kaveri, ilkeä kalmari, sensuroitu haiperhe ja tietysti vanha sankarini Purupaahtismies.
"Supersankareita nauttivia, eläviä koralliriuttoja tutkiva tiederyhmä porautuu paikalle Kiinasta."

Mikko ja Virpi on parhaita. Olivat keksineet, että minua ja Katjaa voi pyytää myymään paitoja Kohti Rokkia -härdelliin. Eli mikäli mutkia matkaan ei tule, säästän tällä 25 euroa. Sitä paitsi paitojen myyminen on minusta oikeestaan aika mukavaa.

she said she said @ 06:45 pm
[] [link]

monday, feb 25, 2008
[chaque gorgée nous rapproche de l'harmonie, c'est ceci l'alchimie]

No niin. Nyt on, kuten viime viikolla menin epähuomiossa lupaamaan, olo kuin hymyilevällä auringolla kukka päässä. Jussi lupasi lähettää minulle bonuksena pienen levypaketin ja tietysti julistin, että jos kyseisiin levybonuksiin kuuluu Pariisin kevät, olo on tuon avauksen mukainen.

Ja tänään lähetys sitten saapui. Mukana Pariisin kevät. Ja ne kaksi muuta, joita olin salaa toivonut, mutta en tietenkään kommunikoinut ääneen, koska olen minä.

Tästä voi loogisesti päätellä, että Jussi on joko
a) ajatustenlukija tai
b) muuten vaan paras.

Ihan sama minulle. Ei tässä kykene kurjistelemaan, kun poppi raikaa.

"Mitä jos meteoriitti tippuu päähäsi ennen kuin ehdit sanoa ne kaikkein tärkeimmät sanat?"

she said she said @ 07:00 pm
[] [link]

friday, feb 22, 2008
[i'm blogging this.]

Jättimäisiä muistiaukkoja lukuun ottamatta selvistelyprojekti voi hyvin ja minä ikään kuin väkisin siinä sivussa myös. Pienehköä urakriisiä ei tietenkään lasketa, baccaaaaa.

Hepuloin eilen kehnolle huumorille humpalla ja olin muutenkin levoton.

Katja: Aattele. Sä oot nukkunu täysiä öitä, et oo kipeenä, etkä krapulassa tai humalassa. Eli sä vaan ihan oikeasti olet tommonen.
Hanna: Voi paska.

...ja silti...

Jaakko sanoo (15:03):
Miulle tulee jostain syystä tästä aina mieleen sie.
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135233418693.gif

En tiedä, mitä mieltä olla noista kummastakaan. Oikeassahan ne ovat, mokomat. Mutta silti. Ruaa.
(Salaa naureskelen.)

Tämä paita on saatava. Piste.

// edit: omg!!1 myös tämä paita on pakko hankkia, kunhan sitä tulee taas myyntiin - vaihtoehtoa ei ole.

she said she said @ 03:31 pm
[] [link]

wednesday, feb 13, 2008
[kertamatkat, lippu. linja-auto!]

Ensialkuun on tehtävä yksi tärkeä asia selväksi: minä en katso Unelmien poikamiestä. Tyttöjen mottoja ja poikamiehen unelmakuvia voi tarkastella myös sarjan nettisivulla. Joka ei kyllä taida olla yhtään vähempää surullista. Mutta nyt kun tämä on selvitetty niin..

Voi, Vilna. Olipas mukava kaupunki.
Ja on uskomatonta, miten hyvää ihmiselle voi tehdä olla muutama päivä rauhassa ihan vain itsensä kanssa. Jätin kaikki kouluhommat kotiin, enkä pakannut edes päiväkirjaa. Sitten tallustelin ympäriinsä (voi jalkani, onneksi oli uudet kenkurat), söin ihan hillittömän hyvää ruokaa, nukuin pehmoisessa parivuoteessani neljän tähden hotellissani ja luin ~~Northern Lightsia~~ Golden Compassia.

Otannan kuvasaaliista iskin taas Facebookiin.

Vähän harmittaa, etten jaksanut mihinkään museoihin, olisi ollut kiva käydä. Toisaalta silloin ei ollut juurikaan museo-olo, niin mitäs sitä harmittelemaan. Ja kävin sentään oopperassa katsomassa La Juiven, joten en nyt ihan kulttuuritta jäänyt. En hirveästi tykkää oopperasta, tai ainakaan en ennen tykännyt, mutta koska lippu permannolta irtosi noin seitsemällä eurolla, ajattelin että nyt on ehkä hyvä aika kokeilla uudestaan. Jos otetaan peruslähtökohdaksi se, että esitys kesti yhden väliajan kanssa 3,5 tuntia, libretto oli liettuaksi ja antisemitismi 1500-luvun Ranskassa ei ehkä ole aiheista kevein, jännitti aika kovin. Mutta olipas kivaa! Tykkäsin ihan tosi paljon, ja etenkin Eléazaria laulanut mies teki aika suuren vaikutuksen (ja minä kun luulin, etten pääsääntöisesti juurikaan välitä tenoreista). Yleisössä oli tosi paljon nuoria, joka taas johtunee edullisista lipuista, elokuvalippuni lauantai-iltana oli vain 9 litaa halvempi. Voisi Suomi ottaa vähän mallia tästä, sanon minä.

Mutta sanon myös sen, että en kaikista ponnisteluistani huolimatta ymmärrä Ranskaa. Etenkään laulettuna. Jos ne laulajat ovat liettualaisia. Ja laululaji ooppera. Koko kolmen ja puolen tunnin aikana onnistuin bongaamaan seuraavat asiat:
"Je t'écoute."
"Sois libre. Pardonne-moi." - "Jamais!"
"Pourquoi, pourquoi?" - "Mais pourquoi pas?"
"Je ne regrette rien (x10 000). Non, rien."
"[Donc,] tu veux mourir."
"Je, juive, je le connais."

Onneksi oli englanninkielinen synopsis.

On muuten harvinaisen typerää, miten arka sitä on vieraiden kielien kanssa. Olin opetellut liettuaksi hienoja rimpsuja kuten "Atsiprašau, aš nesuprantu. Ar jūs kalbate angliškai?" (Anteeksi, en ymmärrä. Puhutteko englantia?), mutta käytännössä se lyheni sievästi muotoon "English?". Vasta sunnuntaina sain sanottua eräälle kärttyiselle mummelille liettuaksi, etten tajua mitään ja sen jälkeen myös saavutin erävoittoni, koska jouduin ostamaan bussilipun kyseisellä kielellä. Keskustelu meni jotenkin tyyliin:
Hanna: Labas. Angliškai?
Täti: *paljon liettuaa, josta käy ilmi, jotta ei angliškai*
Hanna: Mmmmh. Vienkartinis bilieto. Autobus! (Kertamatkat [mon?] lippu [yks?]. Linja-auto!)
Täti: *paljon liettuaa ja sormien heiluttelua*
Hanna: *nostaa yhden sormen*
Täti: *liettuaa joka ilmeisesti hinta*
Hanna: *antaa rahaa*
Täti: *antaa OIKEAN lipun, kuitin ja vaihtorahat*
Hanna: Ačiū!!1
Täti: *hymy*

Olin varsin tyytyväinen itseeni tuon jälkeen. Ja osasin jopa mennä oikeaan bussiin lopulta. Sankariolo.

Sankariolo on lomastakin, vaikka olenkin onnistunut käyttämään kaikki maailman rahat ennätysajassa. Piristi. Ja ne kadonneet mittasuhteetkin taisi löytyä, ehkä. Kolme päivää yksin on kyllä aika maksimi, Emmu ja Katja joutuivat kärsimään seuraukset sunnuntai-iltana, kun puhuin paljon ja nauroin pitkään kaikille jutuilleni. Jotka eivät olleet kovinkaan hyviä. Mutta oikeasti. Pitää varmaan lomailla vähän useammin.

she said she said @ 10:39 pm
[] [link]

wednesday, feb 6, 2008
[hyvä jätkä pitkil hiuksil]

Jahaa. Aamulla 6.10 starttaa sitten matka Helsingin kautta kohti Vilnan ihmeitä. Enää en ole puolikuollut vaan ainoastaan tosi kipeä. Ehkä tämä tästä. Tilasin varmistussoiton 5.15 iskältä, että varmasti olen herännyt junaan, kun se kuitenkin hippuloi hereillä tuollaiseen epäinhimilliseen aikaan.

Viime päivinä olen
a) fanittanut taas Cole Porteria
b) naureskellut Maijan jutuille ja Annan typoille, etenkijn PÖERJANTAILLE, tuolle pohjolan viikonpäivälle
c) ihmetellyt Suomen unelmien poikamieheen osallistuvia pimuja mottoineen päivineen

"Elä enemmän. Elä nyt."

Mitä kakkaa tuommoiset 19-22-vuotiaat tekee jossain morsianehdokkaina? Se 18-vuotias, jonka tavoitteena elämässä oli selvitä lukiosta kunnolla ei sentään päätynyt jatkoon. Eikä sekään, jonka motto oli "Hyvä jätkä pitkil hiuksil."

Ja jos joku voisi vielä kertoa minulle, miksi kukaan haluaisi kilpailla siitä miehestä. Ihan oikeasti.

she said she said @ 09:02 pm
[] [link]

sunday, feb 3, 2008
[tehokaksikon fanifriikkauksia, likvidoituja putkimiehiä]

Kaikista käsitellyistä Karvisista (aka niistä joista kissan puhekuplat on poistettu - ja samalla tehty sarjakuvasta mystisesti hauska) tämä, tämä, tämä, tämä ja etenkin tämä koskettavat minua kaikkein eniten.

Eskon persoonallisuuden uusien puolien ihmettelemisen ohella olen tänään ~~tappanut~~ likvidoinut (mutta en huutaen) eräänkin italialaisen putkimiehen niin monta kertaa, etten tiennyt sen edes olevan mahdollista. Kirottu nettisivu, jolla on pelattavissa kaikki vanhat Nintendo-pelit. Mario-paran lisäksi viikonlopun bodycountiin lukeutuvat myös mm. veljensä Luigi, Megaman ja kaikki Turtlesit. Olen pahoillani.

Perjantaina oli hyvä ilta ihan jo sen takia, että taisin kuin taisinkin selvitä siitä hiton karvalakkitentistä kunnialla, vaikka tenttitilanteessa olikin ihan hirmuisen paha olo, siis fyysisesti. Päätin että voin hyvin ja näin illalla siis seurasi saunaa, laatuaikaa ja, niin, M.A. Numminen ja Pedro Hietanen. Voi hitsinpimpulat, kun olen niin onnellinen siitä, että menin. Keikka alkoi Perkeleellä, joten tiesin, että huonoutta ei voi mitenkään olla luvassa. Eikä voinutkaan, olin ihan täpinöissäni. 80-luvun lapset myös saivat fanifriikkauskohtauksia Pedrosta, mikä tuli ehkä hieman yllätyksenä, mutta fanifriikkaus etäältä on aina mukavaa, joten en pistänyt pahakseni.

Keikan jälkeen sujahdimme Katjan kanssa ahventakin (haahaa) liukkaammin Jokelaan, jossa tavoitteena oli notkua baaritiskillä ja olla mekastamatta puolitutuille. Onnistus. Asemoimme itsemme hyvin ja pienen alkukankeuden jälkeen alkoi trafiikki eikä hyvästä juttuseurasta ollut puutetta. Sitä paitsi mukavia höpöttelijöitä oli niin paljon, etten edes olisi ehtinyt minnekään mekastamaan. Vielä minä onnistun! Ehkä!

Luotan itseeni ja projektiini.

Lauantai valkeni vähän kurjemmissa merkeissä, sillä jo perjantaina huonon olon vuoksi ounastelemani asia kävi toteen. Olen kipeä. Voi hanuri, oikeasti. Piti mennä Eskoille nauramaan krapulaiselle ahertajalle, mutta ahertaja ei ollutkaan krapulassa ja vaikka olisikin ollut, en olisi kyennyt naureskelemaan, koska olin puolikuollut lenssuni takia. Lohdutukseksi käytin täyden leimakorttini Katjan ympäripuhumana Foo Fightersin "uuteen" levyyn (oli varmaan tosi vaikeaa). Eli tässä voi sitten miettiä, oliko se onnistunut reissu vai ei.

Mutta levy on hyvä ja se on tuonut huomattavaa piristystä tähän päivään, joka on mennyt Marion, nenäliinojen ja Carmolis-tippojen parissa. Jos olen vielä torstaina tukkoinen, mukiloin kaikki. Paitsi että silloin se [atshiuu] sujuisi varmaan ihan luonnostaan ja minua pidettäisiin ylikohteliaana liettuantaitajana. Ikuinen optimisti.

Pitäisi varmaan pistää hakukuulutus uusista hengailuystävistä. Käytiin eilen levyhankintojen jälkeen vielä S-marketissa ja pihalla..
Antti: Kato, tehokaksikko.
Hanna & Katja: ...
Antti: Liikutteko te ikinä erikseen?
Hanna: Liikuin mä eilenkin Jokelan jälkeen Katjan kohdalta kotiin yksin. Tai ainakin korttelin verran.

Pienehkön tauon jälkeen olemme vahingossa jälleen yksikkö. Tupu-Hupu-Lupu-ilmiö on myös kohonnut huippuunsa. En tiedä onko se hauskaa vai surullista vai molempia. Mutta ei se ehkä kauhean vaarallista ole.

she said she said @ 10:41 pm
[] [link]