wednesday,
feb 28, 2007
[grab the shovel, harold]
Pitäisi varmaan tehdä annat ja alkaa kirjoittaa ylös kaikki elokuvat, jotka on katsonut tärkeimpine tietoineen (valmistumisvuosi, ohjaaja, käsikirjoittaja nyt ainakin). En kohta enää muista. En katkaissut hyvää putkea, vaan katsoin eilen Hitchcockin Epäilyksen varjon (erinomainen). Tänäänkin olen nänhyt kaksi itselleni uutta klassikkoa, joista molemmista nautin myös kovasti.
1.
CabaretEn vieläkään käsitä, etten ole nähnyt tätä aiemmin. Tykkäsin paljon, vaikka koko ajan naurattikin, kun Michael York ei ole muuttunut vuosien saatossa laisinkaan. Toisin sanoen ajattelin koko ajan Basil Paljastusta ja hajoilin. Hihihi. No joo. Cabaret'han on niin täynnä hyviä biisejä, ettei voi kestää. Wilkommen! Money, Money! If You Could See Her! Meinaa Hannan pää räjähtää, kun ne kaikki parin tunnin sisällä kuulee - taitaa olla turvallisempaa, jos en ikinä investoi tämän soundtrackiin. Money, Money laukaisi luonnollisesti myös tanssinostalgian. Se oli kiva koreografia ja muutenkin kivaa aikaa. Vaikka näytinkin esiintymisasussa Joonas Hytöseltä.
2.
Harold and MaudeVastaisku Miehuuskokeelle. Miten olen voinut elää näin kauan ilman tätä elokuvaa?! Aivan mahtava. Nauroin niin paljon! Ääneen vielä. Ja se on harvinaista, kun yksin leffaa katsoo, varsinkin julkisella paikalla. Ei hitto sentään. Menee hankittavien listalle heti.
Itse asiassa vähän kirjoittelin ylös tuollaista hankittavien listaa tänään. Siellähän on vaikka mitä, mutta tällä hetkellä top5:
1. I <3 Huckabees
2. Willy Wonka and the Chocolate Factory
3. Harold and Maude
4. The Science of Sleep
5. Motorcycle Diaries
Ykkönen olisi alennuksessa cdon.comissa, mutta olen vähän päättänyt, etten tilaa sieltä enää mitään. Toisaalta se on kyllä vaikea saada ja varsin halpa. Uaa! Kakkonen olisi 3 for £15 tarjouksessa Virginillä, mutta en tiedä, haluanko sieltä muuta. Kolmonen pitäisi kai tilata Playsta, siellä lienee halvin. Nelonen ei ole vielä ilmestynyt, joten ei paniikkia. Ja vitosen kai saa melkein mistä vaan, mutta koska se on vasta vitonen, haluan muut ENSIN.
Loppupostauksessa lupaan kiltisti puhua muista aiheista kuin elokuvista.*
Minulla on aiheet kaikkia kolmea extended essaytani varten, jee! Jos siis Hollywood-ehdotukseni menee huomenna läpi ("Breaking hetero normative codes in the musicals of the early 1970s", siitä Cabaret'kin). Mutta eiköhän ideani toimi edes jonkinmoisena pohjana, vaikkei sellaisenaan kelpaisikaan. Children's fantasy fictionin aiheen työstäminen on myös työn alla, mutta tavoite olisi viikonloppuna viimeistään vähän tutkia noita kirjoja ja katsoa, pystynkö venymään valitsemaani kysymykseen (=vanhojen satujen ja lasten nykykirjallisuuden välinen suhde). Contemporary screen mediaa varten Terryl B. keksi minulle aiheen noin minuutin haastattelun perusteella.
Hanna: I'm having some difficulties with thinking of a topic, because I wasn't here last term, obviously..
Terryl B: What's your course in Finland?
Hanna: Our system's a bit different. We have a major, and then some minor subjects.
Terryl B: So what's your major?
Hanna: English.
Terryl B: Oh. And minors?
Hanna: Media studies, those I've done the most, but nothing to do with screen media, basically. And then art studies, and I've done some musicology as well.
Terryl B: Well, if you're interested in musicology you could do this on...
*fanfaareja*
*jännitys tiivistyy*
Terryl B:...karaoke screens. That's a site, definitely.
Hanna: :D
Sanoin sitten Ms. Baconille, että tein minitutkimuksen karaokesta syksyllä. Saan kuulemma hyödyntää sitä, jos haluan. Mutta nyt se on viimeistäänkin virallista. Hanna opiskelee karaokea.
Loppukaneetiksi vielä, että nyt olen ihan oikeastikin kohdannut Dear Tommyn ja selvinnyt hengissä. Maksoin nimittäin eilen Tommylle toisen osan tästä vuokraerästäni (hiton Electron, tekee asiat monimutkaisemmiksi), yleensä olen asioinut Lousannen kanssa. Dear Tommy oli jälleen varsin dear ja yritti small talkata kanssani opiskeluista ja muista asioista. Vastailin kiltisti, mutta ilmeisesti kiireeni päästä kuuntelemaan Kristan dokumenttia Oifm:ltä paistoi läpi liiaksi ja Tommy vaikeni. Harmi sinällään, että oli niin hoppu, vaikutti nimittäin livenäkin ihan mukavalta tyypiltä. Noh, kohtaamme varmaan taas kuukauden päästä, kun maksan viimeisen vuokrani. Turhaanhan en mitenkään toki voi tuolla respassa juosta. Har har. :)
* Okei, mainitsin leffat esseiden yhteydessä. Olisin voinut mainita ne myös Dear Tommyn yhteydessä jopa kahdesti, mutta enpä viitsinyt. Kun kerta lupasin ja kaikkea.
she said she said @ 10:23 pm
[] [
link]
monday,
feb 26, 2007
[leffa päivässä, woo]
Oli illaksi vaikka mitä suunnitelmia, mutta osa peruuntui ja osan jätin tekemättä, kun väsytti. Vaihteeksi siis koti-ilta, tänään vanhan ystäväni Harry Potterin seurassa. Ei kyllä tee huonoa, koska kahdesta varsin aikaisesta aamusta johtuva uupumus pitäisi tasata. Mutta vähän tylsää silti.
Ei sillä, onhan tänään tapahtunut vaikka mitä jännää. Minä ja Dear Tommy esimerkiksi melkein kohtasimme viimeinkin. Riensin kauheaa vauhtia respan ohi bussille ja Tommy oli tulossa tiskin takaa pois. Melkein törmäsimme - paitsi että ei. Väliin jäi pari metriä, mutta jouduttiin silti molemmat muuttamaan liikeratojamme vähäsen.
Dear Tommy: Sorry.
Hanna: Sorry.
I think this is the beginning of a beautiful friendship.
Phihi.
Noin viisi minuuttia ennen tätä olin saanut äidiltä sähköpostia, jossa kysyttiin olenko tilannut Levykauppa Äxästä jotain, kun sieltä on tullut levy. Hämmennyin aika lailla, koska en ole tilannut kyseiseltä liikkeeltä ikinä koskaan milloinkaan yhtään mitään. Pikapuhelu siis Suomeen. Kuoresta löytyi Sakara Tourin livesingle, jonka saapumisen olin tyystin unohtanut. Teknisesti levy on kai Jaakon, koska Jaakollehan se tilaamani lippu silloin meni. Mutta muistaakseni sovittiin, että saan pitää singlen vaivanpalkkana siitä, että soittelin ja juoksin lipun perässä ympäri Joensuuta. Mutta jee, nyt voin muistella Rytmihäiriön keikkaa milloin vain haluan :P
Tajusin juuri, että viime tiistai on edellinen päivä, jolloin en ole katsonut elokuvaa. Silloinkin katsoin ehkä Buffya. Ei huonosti televisiottomalta ja suht rahattomalta opiskelijalta, jonka omaisuus on ihan eri maassa. Keskiviikkona katsottiin Hollywood-moduulin viimeinen film noir eli
Kiss Me Deadly, torstaina
The Science of Sleep Watershedissä, perjantaina kolmella punnalla ostamani
Gosford Park, lauantaina 70-luvun B-klassikko
God Told Me To..., eilen ensimmäinen
Kummisetä ja tänään film culturesissa ehkä käsittämättömin ikinä näkemäni dokumentti, iranilainen
Close-up. Pitänee yrittää katsoa jotain huomennakin, eihän hyvää putkea kannata katkaista. Ehkä voisin katsoa lisää noiria, jos vaikka saisi jotain esseemateriaalia kerättyä.
Mutta niin. Olen viimeinkin alkanut paikata sitä valtavaa aukkoa yleissivistyksessäni, joka on siis 1960-70-lukujen amerikkalaiset elokuvat. Siksi myös Kummisetä. Yleensä ei haittaa, jos englanninkielisissä elokuvissa ei ole tekstejä, mutta tuossa kaipasin niitä jonkin verran. Miksi? Italialainen korostus ja Marlon Brando, hifilaitteistona läppäri. Hurraa! Kyllä siihen mukaan pääsi lopulta, mutta ekat puoli tuntia piti kyllä olla extratarkkana. Joka tapauksessa pidin kovasti Kummisedästä ja aion kakkosenkin katsoa tässä joskus ehtiessäni. Myös siksi, että nuori Al Pacino on tosi kuul eikä puhu vanhan Al Pacinon tapaan hölmösti kähisten.
Tätä yleissivistysaukkoa täyttämään tuli myös tuo God Told Me To. Se vei 91 minuuttia elämästäni, enkä tiedä, pitäisikö siitä olla pahoillaan vai riemuissaan. Kuten muutamille ehdinkin jo sanoa, en tiedä onko jumala elokuvan mukaan avaruusolento vai päähenkilö vain hullu, mutta aika pitkälti yli hilseen meni koko touhu lopulta. Leffa sisälsi myös jännittävän kaksineuvoisen jeesushahmon nimeltä Bernard. 70-luvun halpiserikoisefektejä ja genitaalilähikuvia unohtamatta. Vaan onpahan nähty. :D
Tänään pinnalla on ollut ärsytys tuosta Close-upista, tai itse asiassa ärsytys kanssaopiskelijoistani. Tiedän että film cultures on ekan vuoden moduuli ja suurin osa kurssilaisista ehkä 18-vuotiaita. Mutta apua, se suhtautumisongelma mikä siellä on! Ihan ekalla viikolla kysyin yhdeltä tytöltä, millainen moduuli on. Vastaukseksi sain, että kyseinen tyttö ei moduulista tykkää, koska siellä vaan puhutaan leffoista, joita hän ei ole koskaan nähnyt. Mistäköhän johtuu? Kertaakaan en ole nähnyt tytön jäävän screeningiä katsomaan nimittäin.
Anyhooo. Samaa mentaliteettia on paljon liikkeellä. Meitä on kurssilla yhteensä joku 170 ihmistä, leffan jää viikottain arviolta katsomaan ehkä 80-100. Viime viikolla oli yleisöryntäys, koska vuorossa oli Tarantinon Reservois Dogs, joka ilmeisesti on sellainen "hyvä" elokuva, joka kelpaa ensimmäisen vuoden elokuvaopiskelijalle. Sehän on tehty 90-luvulla ja siinä puhutaan englantia, mutta lienee silti tarpeeksi älyllinen ollakseen massaviihteen yläpuolella. Jostain syystä leffa jumitti parin kymmenen minuutin jälkeen (alan uskoa, että joku korkeampi voima yrittää estää minulta sen näkemisen..) ja olin kieltämättä hieman vahingoniloinen. Tänään katsottiin iranilaista dokumenttia ja kato kävi taas. Mutta olen sitä mieltä, että jos ei jakseta katsoa, niin parempi lähteäkin. Takanani istuvat tytöt nimittäin juttelivat koko sen puolitoista tuntia, jonka leffa kesti. Puolen tunnin jälkeen toinen sanoi "I have no idea what this is about, really". No AIJAA? Mietin vaan, että jos elokuvassa puhutaan farsia, niin tarkoittaako se sitä, ettei se ole näkemisen arvoinen. #@%!£¤#$&!! Teki mieli taas mätkiä niitä tyttöjä vanhoilla saappailla, mutta en edes sanonut mitään, olenhan suomalainen. Mutta luulen, ettei anteeksipyyntöni kuulostanut kovin vakuuttavalta, kun leffan jälkeen vahingossa kumautin toista kyynärpäällä päähäh. Mohaha.
Koska kukaan ei kuitenkaan ole kuullut Close-upista, minä en ainakaan ollut, niin voin kertoa, ettei se ole perinteinen dokumentti ollenkaan. Se pohjautuu todellisiin tapahtumiin, enkä oikeastaan tiedä, mikä osa oli uudelleen näyteltyä, mikä ns. todellista materiaalia. Kertoi miehestä, joka uskotteli ihmisille olevansa kuuluisa (todellinen) elokuvaohjaaja ja pidätettiin sen johdosta. Iso osa elokuvasta oli oikeudenkäynnissä kuvattua monologia, jossa mies selitti, miksi näin oli toiminut. Kuvanlaatu oli heikko, äänikin hävisi välillä, kun tekniikka levisi, mutta se oli tosi vangitseva jotenkin. Kaikki ihmiset "esittivät" itseään kaiken lisäksi. Jännittävä kokemus. Harmitti että olin niin poikki. Keskittymiskyky oli itselläkin valitettavan kateissa, haaveilin suurimman osan ajasta Mars-patukasta. Hmmhmm.
ps. Tällä hetkellä haluaisin kovasti nähdä Moottoripyöräpäiväkirjat, sen mainos tuli Kummisedän välissä muutamaan kertaan. Olin jo unohtanut koko elokuvan olemassaolon! Miten? Miksi? Miten?
she said she said @ 09:52 pm
[] [
link]
friday,
feb 23, 2007
[tonight I'll show you how dreams are prepared]
Käytiin eilen sitten katsomassa se The Science of Sleep. Tuota... Ihan ensimmäiseksi.
Gael García Bernal - LÄÄH!No niin. Nyt kun se on pois systeemistä, voin keskittyä elokuvan muuhun hehkuttamiseen. Ja hehkutusta se ansaitseekin, koska se oli ehkä taas parasta pitkään aikaan millään asteikolla. Jaria lainatakseni: jokohan se olisi DVD:llä? :D
(R1 löytyy, R2 ei vielä, btw.)
Olin oikeastaan myyty heti ensimmäisistä sekunneista kun StephaneTV lävähti kankaalle. Se koko maailma - ja etenkin miten Gondry sitä käsitteli - ihan mieletöntä. I-ha-naa! Lisää tällaista ja heti! Sen miehen visuaalinen tyyli on jotain ihan käsittämätöntä (vrt. esimerkiksin Tahraton mieli ja Foo Fightersin
Everlong-video). Ja se pahvi! Ja kaikki! En sitä oikein enempää pysty kuvailemaan, enkä haluakaan. Tyydyn olemaan kertakaikkisen vaikuttunut.
Kaikesta huolimatta tämä tosin on taas niitä elokuvia, joita ei kannata pakottaa ketään katsomaan. Sen verran omituinen tapaus, että siitä joko tykkää tai ei. Vaikka tällä hetkellä päähäni ei mahdukaan, että se olisi jonkun mielestä huono.
Klik,
klik,
klik.
Okei, valehtelin. Gael García Bernal ei todellakaan ole pois systeemistä - olen myös siitä tällä hetkellä sen verran vaikuttunut. Merkillinen kaveri. Kuten Suvin kanssa tuli tuossa yksi päivä juteltua, se ei lukeudu mitenkään omiin suosikkeihini, eikä varsinkaan tule mieleen lemppareista puhuttaessa. Ja silti aina kun GGB jossain elokuvassa on, olen aivan fiiliksissä. Ihan joka kerta. Ja kyllä, tähän lasketaan myös I'm With Lucy. Ehkä asiaan vaikuttaa, että ensimmäinen GGB-elokuvani (ja varmaan monen muunkin) oli Isä Amaron rikos. Ja kun ajattelee, että CV:stä löytyy sen ja The Science of Sleepin lisäksi myös mm. Babel, ei siinä auta muu kuin fanitella. Menee mielestäni Russell Crowe -osastoon i.e. "tuolla tyypillä tuntuu olevan yhdessä silmäripsessään enemmän lahjakkuutta kuin puolilla Hollywood-näyttelijöistä yhteensä"-kategoriaan.
Eli tiivistettynä: Gael García Bernal - LÄÄH.
(Onko jollain muulla déjà vu? Hmm.)
Kävin eilen hyvän ilman kunniaksi myös populaarikulttuurinörttikävelyllä eli kiersin bongailemassa kuuluisia paikkoja. Tai ainakin ne kolme, mitkä tiesin. Kävelin There and Back Again Lanelle asti, mutta joku kehveli oli vienyt (vähemmän yllättäen) mukanaan katukyltin. Minä, pilli, [pif] ja kamera olimme kovasti pettyneitä. Muista bongauksista on kuvia tuolla extended-osiossa.
Tuota pikkukujaa etsiessäni kävelin Park Streetin ylös ja alas ja siellä oli menossa ehkä maailman tehokkain feissauskampanja. Minähän tunnetusti olen Bristolin feissaajien suosikkikohde, koska suomalaisella tavishumanistilookillani tunnun täyttävän brittien mittakaavassa sosiaalisesti tiedostavan maailmanparantajan tunnusmerkit. Vaikka totuus onkin, että mielelläni pelastaisin kaikki maailman lapset, köyhät, sairaat, asunnottomat ja sademetsät, olen itsekin yleensä sen verran rahaton, etten pysty keräyksiin mitään lahjoittamaan ja siksi yleensä käyttäydyn töykeästi ja väistelen lähestyviä feissaajia varsin tehokkaasti (kerään hyvispisteeni Big Issuen valitettavan satunnaisella ostamisella - hyvä lehti ja järkevää toimintaa). Vaan eilen en voinut. Taikasanat? Free hug! Sain siis ilmaisen halauksen ja bonuksena mukavan ja pitkän juttutuokion kerääjän kanssa. Oli aika vakuuttava poika ja olisin mielelläni osallistunutkin kampanjaan, mutta asian esti se, etten omista brittiläistä pankkitiliä. Se siitä sitten. Törmäsin vielä kolmeen saman kampanjan kerääjään, mutta ilmoitin saaneeni ilmaisen halaukseni jo, enhän tietysti halua huijata halauksia viattomilta hyväntekijöiltä. Viimeinen intoutui silti juttelemaan vielä vähäsen kaikesta huolimatta, mikä oli kivaa.
(Sain muuten ensimmäiseltä kerääjältä kehuja aksentistani. Tuli äärimmäisen hyvään väliin, sillä muutamaa minuuttia aiemmin olin ollut ihan kieli solmussa Watershedin lippuluukulla ja itsetuntoni oli muserrettu.)
Summa summarum, koska seminaarissakin meni hyvin ja Showstoppersissa oli väestökadosta huolimatta äärimmäisen kivaa (meitä oli kolme, iip), eilinen oli pääosin varsin hyvä päivä. Joskus vielä opin menemään nukkumaan ajoissa, niin vältyn niiltä huonoiltakin hetkiltä. :)
Kierroksen hedelmiä. Bristolin kulttuurielämästä voi olla montaa mieltä, mutta musta on äärimmäisen mukavaa oleskella paikassa, jossa voi bongailla
Banksyja - ja vieläpä ilman suuria ponnistuksia. Phihi.
Theklan kylki koristeltuna.
Ehkä se kuuluisin paikallinen Banksy. Jos viime aikaisia kiinteistökauppoja ei lasketa.
she said she said @ 07:47 pm
[] [
link]
tuesday,
feb 20, 2007
[hyvä ihmispäivä]
Tänään oli hyvä päivä kämppis-wise. Tai ehkä jopa ihmis-wise. Näin nimittäin 3/5 kämppistäni tänään, Marcin kahdestikin. Se on paljon se, koska en ole nähnyt ketään täällä kämpässä varmaan viikkoon, kuullut vain. Marcin ja Tomin kanssa tyydyimme normaaliin "heya" "heyhowareya" -vaihtoon, mutta Martinin kanssa äidyimme vallan keskustelemaan koko hissimatkan sattuessamme sinne samaan aikaan.
Hanna: Hey.
Martin: Heyhowareya. (miten ne saakin sen kuulostamaan yhdeltä äänteeltä?)
Hanna: I'm fine, and you?
(vastauksesta aiheutunut järkytys selkeästi nähtävissä Martinin naamalta)
Martin: I'm good.
Hanna: You're doing laundry?
Martin: Yeah. I hate doing laundry, I need my mom here.
Hanna: I actually quite like it, but here it's like reeeally expensive.
Martin: Yeah, it's basically three quid if you want it dry!
Hanna: A rip-off.
*bling*
*kävelyä kotiovelle, jonka Martin avaa*
Hanna: Cheers.
Tämä keskustelun syvällisyys räjäyttää tajuntani!
Ja ei, emme puhu hi-taas-ti, hissimme vain on oikeasti ihan tuhottoman nopea. Ja asuinkerroksemmekin jo viides.
Luennollakin tänään kommunikoin yhden tytön ja yhden pojan kanssa satunnaisia lauseita ja lainasin jopa sille pojalle kynää, jonka se sitten vei kokonaan. Ei sillä että haittaisi. Karkkilalaisen mainoskyniä on vielä riittämiin. Lisäksi törmäsin Angelaan, jonka kanssa höpötettiin muutama minuutti. Asdassa keskustelin monta minuuttia vanhemman miehen kanssa, jonka mielestä Bristolista ei löydä kunnollista teetä tai pubeja - tuli ihan mieleen se Fast Show'n yksi hahmo, jonka mielestä kaikki on "rubbish", tämän mielestä kaikki vaan oli "dish water". Keskustelun todistaneen myyjän mielestä olisin ansainnut mitalin, kun olin niin kärsivällinen. Ja sitten vielä kaupan pihalla joku viehättävä narkkari halusi laulaa minulle, mutta karkasin paikalta.
Suosikkini päivän kohtaamisista tapahtui kuitenkin jo aamulla lähtiessäni bussille. Mennessäni ulos alaovesta näin kauempana pojan, joka oli tulossa meidän rakennukseen. Jäin sitten pitämään ovea auki - näyttäen varmaan vähän hölmöltä, kun jouduin vaihtamaan pitokättä ja tätä tehdessä onnistuin tekemään vahingossa myös piruetin jollain ilveellä - ja sain kiitokseksi ehkä maailman kauneimman ja kiitollisimman hymyn, josta taas tulin itse ihan todella hyvälle tuulelle. Sen jälkeen toinen poika päästi minut edellään bussiin. Oma hymyni ei tosin ole läheskään yhtä hurmaava kuin sen ovipojan, mutta toivottavasti sain viestitettyä edes vähän vastaavanlaista kiitollisuutta.
En yleensäkään toki ystävällisiä tekoja välttele, mutta tästä lähtien alan tekemään niitä järjestelmällisesti heti aamusta, jos se kerran noin piristää päivää. Ei edes haitannut contemporary screen median ärsytys tai se, että olin lukenut väärät artikkelit (olisi ehkä pakko alkaa seuraamaan UWE onlinea, että olisi tietoinen muutoksista), kun oli jotenkin kiva mieli. Angelaan törmääminen tietysti vaikutti isolta osalta myös, mutta kuitenkin.
Henna piipahti kylässä, saapui perjantai-iltapäivänä ja lähti lauantai-iltana. Olin vielä kipeilyn jälijltä väsynyt (ja kipeä, hoh), mutta oli silti mukavaa. Juostiin ympäri Broadmeadin kauppoja ja urheiltiin Park Streetin Starbucksiin. Tehtiin ruokaa, käytiin Jarin kanssa pubissa ja yöpalalla hakemassa
fish & chipsit ja vaihdettiin kämppisärsytyksiä. Mutta ennen kaikkea juonittiin pääsiäislomamatkaa. Saatiin ajankohta lyötyä lukkoon ja kohdekin sovittua. Ja nyt on matkaliputkin hankittu. Voi, olispa jo huhtikuu! Majoitusta ja muuta pitää vielä tosin puuhailla, joten ehkä ei sittenkään. Mutta voi, olispa jo huhtikuu ensi viikolla! :D
Mutta ennen kuin alan täpinöitsemään tuosta pääsiäisestä liikaa, niin voisinpa vaikka fiilistellä tulevaa Lontoon-reissua ja Spamalotia. Phihi. Tai muita kivoja asioita, joita olen onnistunut tähän järjestämään. Tai sitten jätän täpinöinnin vähemmälle ja keskityn kirjoittamaan esseitä, kun viimeinkin sain otettua Kathrinaan yhteyttä ja kysyttä film culturesin suorituksesta. 2500 sanan essee, ei paha mun mielestä. Presentaatiota en siis tee, mikä on kieltämättä ihan järkevää kurssin rakenteen huomioiden. Ja koska aihe kiinnostaa, kiinnostaa esseekin. Olettaen, että Kathrinan aiheet ovat mistään kotoisin. Jaksaisin uskoa, että on. Mutta niitä odotellessa sitten...
Haluaisin klubbaamaan. Tanssienergiaa olisi vaikka muille jakaa. Taidan silti tällä viikolla tyytyä Ikeaan. Voin vaikka tanssahdella täällä postimerkissäni joensuulaisten sävelten tahtiin, sillä lentoposti kuljetti lokeroomme tänään Klaus Thunder & Ukkosmaineen uuden levyn (sekä hienon postikortin!). Ja poppi raikaa.
she said she said @ 08:42 pm
[] [
link]
thursday,
feb 15, 2007
[setämme bob]
Viikko on mennyt sairastellessa. Maanantaina iski kurkkukipu, tiistai ja keskiviikko menivätkin sitten kuumeillessa. Tänään olen lähinnä vaan leikkinyt toipilasta, mutta nyt alkaa onneksi tuntua siltä, että elämä sittenkin voittaa. Eilen iltapäivällä en jaksanut edes istua muutamaa minuuttia pitempään, tänään jopa vähän imuroinkin huomista vierasta varten. Muuten olen lähinnä maannut tämänkin päivän, mikä on eittämättä tehnyt varsin hyvää, sillä eilen ja toissapäivänä jouduin käymään asioilla keskustassa ja se otti kyllä kunnon päälle vähän liikaa.
Hassua muuten kävellä tuolla keskustassa kuumeessa. Sitä tuntee olevansa ihan Tim Burton -elokuvassa, kun mittasuhteet näyttää vääriltä ja maailma utuiselta. Tiedän tosin ainoastaan utuisuuden johtuneen kuumeesta - ne talot kun on oikeastikin ihan vinossa. Aikamoinen efekti silti.
Eilen ja tänään olen viihdyttänyt itseäni Buffyn neloskaudella. The Initiative -jakso on edelleen musta parhautta ja vieläkin olen Rileysta ihan fiiliksissä. Ja kuten miljoonaan kertaan todettu, neloskausi rullaa siksikin, että Angel ei ole enää synkistele nurkissa eikä Spike ole vielä Buffy-whipped. Erikoisen viihdyttävää tästä DVD-maratonista tekee kuitenkin se, että tarkkailen suomenkielistä tekstitetystä. Miten muutamaan tuntiin voikin änkeä niin paljon käännöskukkasia? Hämmästyttävää.
"And the amazing thing? Still more romantic than Faith." - "Silti uskoa romanttisempaa."
"I come in second." - "Tulen sekunnissa."
Juurikin näin.
Jos Buffyn katsomista ei lasketa, keskittymiskyky on kyllä täysin kateissa. Aamulla luin sentään sen parisivuisen artikkelin, jota olisi käsitelty tänään Hollywood-seminaarissa. Käytin sitä muuten aineistona viime kesänä yhdessä esseessä. Ihan hyvä, että tuli luettua edes nyt sitten. Huomasin nimittäin, että vaikka poimimani lause toimikin hyvin ilman kontekstia (tai uuteen kontekstiin istutettuna), artikkelin näkökulma oli käytännössä täysin päinvastainen esseeni näkökulmaan. Phihi. No, parempi myöhään jne.
Viikon ärsytys: miksi Monty Python Live at the Hollywood Bowlia ei ole julkaistu Euroopassa DVD:llä? Tai Flying Circusta kokonaisuudessaan? Vääryys! Hollywood Bowl tänne DVD:llä ja heti.
Valitin Suville tylsyyttäni ja puheeksi tuli radio. Keskustelusta inspiroituneena laitoin soimaan BBC:n Radio 1:n nettiradion. Mahtava päätös. Paitsi että pääsen vähän kärryille uusista hiteistä (ensimmäistä kertaa vuosiin kenties :P), tämä on ihan nautinnollista, sillä radiosta tulee ihan oikeaa musiikkia eikä mitään tusinahuttua. Lisäksi juuri kuulin juontajan sanovan "and Bob's your uncle" - uskon viimeinkin, että se on ihan oikea sanonta :D
Radio 1:n kunniaksi
song of the day. Tulen tuosta ääni- ja kuvaretroilusta varsin hyvälle tuulelle (sitä ei pilaa edes yksi Mark-nasaali).
Stop being so hard on yourself
It's not good for your health.
she said she said @ 07:48 pm
[] [
link]
sunday,
feb 11, 2007
[walesin valloitus]
Eilinen hujahti BISCin päiväretkellä Walesin puolella. Ohjelmassa oli Walesin kansallinen kaivosmuseo Big Pit ja Cardiff Castle.
Matka alkoi epäinhimillisen aikaisin kello 8.30 - tai minun osaltani 7.45, kun piti kävellä BISCille ja varata matkaan myös eksymisvara. Oltiin toki Jarin kanssa käyty perjantaina tarkastamassa BISCin sijainti, mutta äärimmäisen pitkää reittiä. Tällä kertaa onneksi löysimme onnistuneesti sen kuuluisan kohdan kävelymatkasta "where you don't have to move" ja olimme perillä alta aikayksikön. Tai tosi nopeasti ainakin. Bussissa meitä viihdytti Elvynin lisäksi BISCin puolesta Joe ja juttuja kertova bussikuskiherrasmies Tony. Tarinoista ja tietovisoista huolimatta matka meni lähinnä nuokkuessa ja sumua ihmetellessä.
Big Pitille päästessä olikin vähän eri meininki. Maassahan oli yli kymmenen senttiä lunta! Lungit suomalaiset ja ruotsalaiset tyytyivät myhäilemään muun maailaisille vaihtareille, jotka menivät lumesta ihan sekaisin. Oli se aika söpöä, kun aikuiset ihmiset kilahtivat ja tekivät loputtomasti lumipalloja, ottivat vielä enemmän valokuvia ja hihkuivat kuin viimeistä päivää. Lumesta tosin johtui myös, ettei museo auennut ajoissa, sillä ylimääräisille turvatarkastuksille oli tarvetta. Eipä siinä mitään. Jutustelin odotteluajan mukavan saksalaisen vaihtaritytön kanssa mm. lounaasta ja korkkareista.
Pitkähkön odotuksen jälkeen päästiin kuitenkin itse kierrokselle, joka siis käsitti noin kilometrin kävelyn vanhassa hiilikaivoksessa 90 metriä maan alapuolella. Kaivos oli ollut toiminnassa vuoteen 1980 asti ja muutama vuosi myöhemmin avattu museona. Tätä varten suuria muutoksia ei oltu kuitenkaan tehty vaan saimme tallustella ympäriinsä jokseenkin autenttisessa ympäristössä - paikassa ei ollut edes valaistusta, joten eteensä näki vain suojakypärään kiinnitetyn työvalon avulla. Mikä tunnelma! Opas oli mainio ja jutut hirmu mielenkiintoisia. Saattaa johtua omasta museotaustastani (ja vielä nimenomaisesta museosta), mutta tuollaiset aidot teollisuusmuseot ovat mun mielestä äärimmäisen ihania. Olin ihan fiiliksissä. Phihi. Kierros kesti tunnin verran ja sen jälkeen oli muutaman minuutin tilaisuus seota museokaupassa. Olin maltillinen: mukaani tarttui vain muutama postikortti ja uusi rakkaani Puff "lausutaan [pif]" the Welsh Magic Dragon.
Ja sitten kohti Cardiffia, jossa olin tunnin verran aikaa etsiä ruokaa ennen kierrosta Cardiff Castlessa. Päädyimme Jarin kanssa Pizza Expressiin suht hintavalle mutta erinomaiselle pastalle. Ihana mushroom ravioli on nyt uusi ruokarakkauteni, rasvaa ja kermaa säästelemättä.
Linna itsessään oli oikein hieno, mutta onhan noita nähty. Ei siis mitenkään erikoisesti minua sykähdyttänyt, koska olen muutaman kartanon ja linnan tälläkin saarella kolunnut. Mutta en voi kieltää, etteikö musta olisi ihanaa kuunnella paikkoihin ja sisustusratkaisuihin liittyviä tarinoita. Cardiff Castle oli siitä erikoinen, että se oli tyylillisesti viktoriaanista uusgotiikkaa eli aika mahtipontinen meininki oli kyllä. Kultaa, kimallusta ja uskonnollista kuvitusta. Lisäksi joka paikka vilisi papukaijoja, sillä sisustuksen suunnitellut arkkitehti William Burgesilla oli ilmeisesti niihin jonkinmoinen fiksaatio. Phih. Olisi ollut kiva tutkia kaikkea vähän tarkemmin, vaan eihän noilla kierroksilla ikinä saa.
Kierroksen jälkeen suunnattiin linnan pihalle ja käytiin tutustumassa vanhimpaan osaan eli normannilinnan/vartiotornin raunioihin melkein tuhannen vuoden takaa. Paaaaljon jyrkkiä portaita, mutta muuten aika mieletön. Sitten räpsittiin kuvia enemmän kuin olisi terveellistä. Lopuksi taas museokaupan kautta pois (muutama postikortti lisää) ja kohti bussia. Vähän harmitti, ettei ehditty enempää Cardiffin keskustassa pörräämään. Mutta onpahan taas syy mennä takaisin sinnekin, joten koitan kestää. :)
Illalla kotimatkalla harhauduin vielä Wine Streetin Tesco Expressiin. Valkkari ja suklaa on aina hyvä iltapala.
Puiseva sunnuntaiselostus:
Tänään on ollut varsin mukava sunnuntai. Heräsin omia aikojani puoli yhdeksältä, pyykkäsin ja siivosin - ja keksin luovia paikkoja ripustaa pyykkiä, kun tila loppuu kesken. Päätin sähköpostituokion jälkeen lähteä ulos tsippailemaan ja ottamaan kuvia Castle Parkista, josta bongasin sattumoisin Jarin, joka oli samalla asialla. Haettiin lounaaksi lattet ja Cornish pastyt - ensimmäiseni! - ja syötiin ne puistossa, jossa oli aurinkoista ja lämmintä. Sen jälkeen pieni ekskursio Broadmeadin ja Bond Streetin tuolle puolen, jonne ei yleensä tule lähdettyä ja lopulta kauppojen kautta kotiin. Nyt on sitten Buffyn neloskausi omistuksessa, maratoni voi alkaa. Ruuaksi improvisoin soijarouhepihvejä (en löytänyt respetiä), jotka onnistuivat yli odotusten. Ja niitä on vielä huomisellekin! Jee!
Koska katsoin Mildred Piercenkin (olipa se muuten ihan älyttömän hyvä, en muistanutkaan), ainoa mitä en ole saanut aikaiseksi on laatuaika Cooperin The Dark is Risingin kanssa, jaksoin ehkä kymmenen sivua. Ehkä ennen nukkumaanmenoa se sitten. Jos muutaman luvun edes saisi luettua, että pääsisi kirjan kanssa vauhtiin. Sitten se sujahtaisi taas kuin itsestään.
Cooperiin keskittymisen sijaan kaivoin ystävästäni YouTubesta biisit, joita ollaan laulettu Showstoppersissa. Haluaisin nähdä Avenue Q:n, se näyttää/kuulostaa aivan huipulta. Lisäksi Cole Porter oli aika äijä. Syvällisiä kommentteja.
Blow Gabriel Blow &
For Now.
Kuvissa on panostettu myös human interestiin pelkkien maisemaotosten sijaan. Dragon interestiä unohtamatta <3
[pif]in ja pillin kanssa poseeraa Lleu the Welsh Perfectly Normal Dragon
Tapasin unelmieni pitkänhuiskean miehen ja hänen vuohensa.
Tuli yllätettyä [pif], tuo vanha irstailija, naisten vessan oveltakin.
she said she said @ 10:51 pm
[] [
link]
friday,
feb 9, 2007
[mopin kehityskaari]
Asia numero yksi: paikansimme iltapäivällä Jarin kanssa karkkikaupan, jossa myydään salmiakkia. Tiedänpä minne suunnata, jos koti-ikävä (tahi salmiakki-ikävä) yltyy liian kovaksi.
Nukuin tänään vähän pommiin ja siitä johtuen kaikki aamutoimet oli suoritettava varsinaisella pikakelauksella. Vastoin tapojani jätin myös siis hiukset auki ja tämä aiheuttikin päivän havainnon: minulla on emotukka. Se on kasvanut niin vaivihkaisesti, etten itsekään oikein ole huomannut. Ja tässä sitä ollaan. Koska mitään ei sovi jättää puolitiehen - tukan kehityskaari "moppi --> tätimoppi --> emomoppi" on saatava kunnialla päätökseen - värjäsin äsken hiukseni tummanruskeiksi.
En nyt tiedä mitä ajatella tästä. Ehkä siihen tottuu. Mutta se joka minua punapääksi tästä lähtien vielä kehtaa sanoa, voi puolestani pitää kioskinsa. Ja voinhan nyt vaikka bondata Colinin kanssa ja voimme emomoppeilla yhdessä auringonlaskuun. Tai jotain.
Tänään näin pojan, jolla oli pillifarkut ja niiden päällä buutsit. Kahdesti. En kestä. Rajansa muoti-ilmiöilläkin.
Emouskottavuuttani onneksi kolhii sopivasti se, että olen jumittanut jo pitemmän aikaa YouTuben ihmemaassa. Toissailtana en melkein päässyt nukkumaan, kun kaivoin sieltä kasan Westlifen alkuaikojen hittejä ja fiilistelin niitä täällä kuulokkeet päässä. Mahtista, sanon minä. Kaikki oikeastaan lähti siitä, kun viime lauantaina olin kävelemässä kohti keskusaukiota ja yhtäkkiä liikennevaloissa päähäni pärähti soimaan kyseisen pumpun Soledad-slovari tokalta levyltä. En ole kuullut Soledadia vuosiin. Se ei ollut koskaan hitti. Mutta näemmä se on aika suuren vaikutuksen 18-vuotiaaseen Hannaan tehnyt, sillä osasin vieläkin sanat alusta loppuun. Löytyipä Soledadkin sieltä YouTubesta, mutta kaikkein eniten parhautta olivat Swear It Againin, If I Let You Gon, Flying Without Wingsin ja Fool Againin kaltaiset oikeat hittiviisut. Pakko oli lopulta laittaa tuubi kiinni, kun teki mieli laulaa ihan täpöllä mukana.
Uptown Girl -video oli myös mukava nähdä uudestaan, kun olin sen vain kerran aikaisemmin nähnyt. Sinkkuhan julkaistiin vasta sen jälkeen kun noin nanosekunnin kestänyt Westlife-innostukseni oli jo kadonnut taivaan tuuliin. Tämä Westlifen versio on edelleenkin mielestäni varsin turha toisinto, mutta jos videossa on
Tim McInnerny,
Robert Bathurst tai ennen kaikkea
Crispin Bonham-Carter, se ei voi olla huono :)
(Onko tuo yksi
Dominic West?! Viidettä en tunnista, noooo!)
Tämän kunniaksi linkki:
Uptown Girl. Vertailun vuoksi
Billy Joelin alkuperäinen.
Lisäksi:
Gresed Lightning! Jos Travoltan tanssiliikkeet olisivat pojilla olleet hallussa, olisin ollut onneni kukkuloilla. Ehkä.
Mutta on YouTubella muutakin jännittävää tarjottavaa. Esimerkiksi
Horatio. Kyllä se on televisiottoman paras kaveri.
(Joskin olen löytänyt myös vaihtoehtoiset kanavat, vaikka vähän niitä vastaan periaatteessa olenkin. Kyllä periaatteet rapisee, kun saa piristää perjantai-iltaansa kokonaisilla CSI-jaksoilla esim.)
Mieleni tekisi Wensleydale-sandwhichia. Juusto on nyt siis testattu ja varsin mielenkiintoiseksi havaittu. Rakenteeltaan se muistuttaa kovettunutta piimäjuustoa ja mureneekin samaan malliin. Maku on erittäin vahva, hieman rasvainen ja etäisesti vanhoja sukkia muistuttava. Hyvää silti. Sopii erinomaisesti kinkku-juusto-kurkkuvoileipien väliin.
Onkin muuten ensimmäistä kertaa nälkä sitten iltapäivän. Commercial Roomsin beer + burger -diili koitunee vielä kohtalokseni täällä (sis. liha/kana/kasvishampurilainen + chips + salsa + juoma, joka voi olla olut/siideri/drinkki/limu/tee/kahvi, yhteishinta £3.99). Hamppisekaannuksesta johtuen minted lamb burgerini päätyikin Jarille, ja vaikka haluankin sitä edelleen joskus kokeilla, saa se odottaa jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Jos siis vielä ensi perjantainakin sorrun edullisen roskaruuan ja tuopin houkutuksiin, niin minua saa tulla potkimaan. Ihan oikeasti. (En maksa lentoja.)
//edit: Unohdin. En ollut eilisen leffavalintani kanssa kovin originelli, koska aika moni muukin meidän seminaariryhmästä oli käynyt katsomassa Pan's Labyrinthin kotitehtävää varten. Mutta ei sen väliä, leffa oli sen verran hyvä. Mykistävä tosiaan. Ja raaka. Yöh. Meni taas aika moni kohtaus ohitse, kun piti suunnata katse kattoon. En vieläkään pysty katsomaan realistista väkivaltaa kankaalta (tai muutenkaan, har). Vieressäni istunut nainen, joka oli myös yksin liikenteessä, totesi minulle elokuvan jälkeen, että olisi tehnyt mieli taputtaa. Tuumimme siinä sitten, että olisi elokuva kyllä aplodinsa ansainnut, kyllä se niin hieno oli. Ajatuksia herättävä kokonaisuus kaikin puolin. Ja on se Doug Jones aikamoinen velho!
Seuraava leffaprojektini on todennäköisesti Michel Gondryn The Science of Sleep. Se näyttää ihan liian hyvältä skipattavaksi. Lisäksi Gael Garcia Bernal on mielestäni edelleen aika lääh :P
she said she said @ 08:41 pm
[] [
link]
thursday,
feb 8, 2007
[roskiskeiju]
Gnaa. Olen vähän huonoillut blogin kanssa tällä viikolla. Vaan eipä ole ollut mitään suureellista postattavaakaan, joten väliäkö tuolla.
Sähköpostiin saapui eilen yliopiston taholta viesti, jossa varoitettiin yllättävistä sääolosuhteista - tai itse asiassa termi oli "severe weather", joka tässä tapauksessa tarkoittaa lunta - josta johtuen julkinen liikenne saattaa myöhästellä tavallista enemmän. Tästä huolimatta opiskelijoiden ja henkilökunnan oletettiin kuitenkin saapuvan yliopistolle normaaliin tapaan. Naureskelin viestille illalla, mutta tunnollisena ihmisenä hyppäsin tänään normaalia aikaisempaan bussiin, joka kulki vastoin normaaleja käytäntöjä täysin ajallaan ja nopeasti. Noh, sainpahan juoda rauhassa aamuteeni varahumpalla.
Kaiken kaikkiaan lunta oli kai täälläkin tullut joku viitisen senttiä, mutta en minä siitä ehtinyt nähdä kuin vähän loskaa. Ja autojen katoilla jotain epämääräisiä kasoja. Kuulemma tosin jossain päin saarta on tullut jopa huikaisevat kymmenenkin senttiä lunta paikoitellen ja koko maa on ihan sekaisin. Lentoja on peruttu, junat myöhästelleet ja sadat koulut ovat sulkeneet tilapäisesti ovensa lasten turvallisuutta silmällä pitäen. Lisää aiheesta kiinnostuneille kertoo
BBC, minä en jaksa.
Tiedä sitten johtuiko säästä vai mistä, mutta Hollywood-seminaarissa meitä oli paikalla kuusi ihmistä. Kadosta johtuen tai sitten siitä huolimatta seminaarissa oli tosi mukavaa! Aika vaan loppui kesken. Olisi ollut kiva höpöttää Double Indemnitystä pidempäänkin, kun sain suunikin jopa avattua myös koko porukan kuullen enkä vain omassa pien(emmässä)ryhmässä. Asiaan saattoi myös vaikuttaa se, että oli tervetullut olo, kun ennen varsinaista aloitusta vieressä istunut poika kyseli kuulumisia ja puhuttiin pikaisesti yleisiä juttuja vaihto-opiskelusta. Ja koska tällä kertaa ulkomaalaista ei pidetty lievästi yksinkertaisena, ei tarvinnut edes tylyttää ketään kumoon suurella tietämykselläni. Ehkä tämä tästä vielä lähtee käyntiin...
Olen kyllä aika ylpeä siitä, että osasin sille pojalle jutella takaisinkin. Jee! Alkuviikosta jo angstailin Suville sitä, että koska en oleta kenenkään puhuvan minulle täällä, en osaa oikein reagoida, jos joku sitten sattuukin jotain sanomaan. Tyylipuhtain esimerkki tästä oli viime maanantain film cultures -luennon alussa, kun saliin saapuessani paikalla oli vain yksi ihminen (vielä varsin mukavan näköinen). Poika hymyilee minulle ystävällisesti, minä hymyilen hajamielisesti takaisin. Istun viistosti pojan taakse, poika kääntyy.
Poika: Hey. You alright?
Hanna: :) *mystinen vokaaliäänne*
Että se siitä keskustelusta. Moi osaan kommunikoida.
Ja sitten vielä ihmettelen, miksi en tutustu paikallisiin.
Tänään olisi sitten Pan's Labyrinth, kun eilen esitys oli loppuunmyyty eikä siis saatu lippuja. Samalla voin tehdä kotitehtäväni huomiseen film cultures -seminaariin, tehtävänä oli siis käydä elokuvissa ja tehdä havaintoja. Lisää näitä! Olisin voinut tehdä tehtävän toki jo sunnuntaina Babelista, mutta en muistanut lukea kysymyksiä etukäteen ja jälkeenpäin olin vähän liian mykistynyt alkaakseni miettimään mitään teatteritilaa, mainoksia tai aulan sisustusta. Tänään voisikin mennä siis suht hyvissä ajoin ja tehdä tilatarkkailut jo ennen leffaa, koska vaarana on, että olen sen jälkeen taas liian mykistynyt tehdäkseni mitään järkevää.
Ennen leffaa voisi myös roudata muutaman säkillisen roskia keittiöstä ulos. Tällä viikolla jo salaa siivosin tuon meidän käytävän flaijereista, tupakantumpeista ja muista roskista ja tungin keittiön roskat jätesäkkiin. Olen Hanna the Garbage Fairy. Voisin samalla ekskursiolla ottaa selville, mitä kaikkea tässä talossa on mahdollista kierrättää. Epäilen kovasti kämppisteni intoa lähteä mukaan kierrätysprojektiin, mutta voisinpahan potentiaalisesti itse edes saada lasin, metallin ja pullot oikeisiin paikkoihin \o/
ps. Huolimatta korkeasta rasvapitoisuudesta, ostin eilen kunnianosoituksena Wallacelle Wensleydale-juustoa. Ehkä huippua! En ole vielä uskaltanut maistaa. Kauhea pettymys jos se onkin pahaa. Samalla reissulla Lähi-Tescostani löytyi myös rahkaa kohtuulliseen hintaan. Se vaati vain vähän kärsivällisyyttä ja tarkkaavaisuutta juustohyllyä penkoessa. Kyllä, juusto. Sillä rahkahan on "soft cheese", kaikkihan sen tietää. Mutta voi sitä onnea, kun iltapalaksi sitä eilen söin. Phihi. Hyvä pitää kiinni vähän vanhoistakin ruokatottumuksista, paikallinen ruokakulttuuri kun on alkanut viedä turhan tehokkaasti mennessään. Tänäänkin nautin lounaaksi light cokista ja manteli-vadelmahillo-kirsikka-valkosuklaa flapjackin, kun oli vähän kiire ennen Showstoppersia o_O Pelottavinta siinä on, että se jopa riitti ihan mainiosti eikä vieläkään ole nälkä. Siltikin voisin ehkä alkaa askarrella eväät mukaani myös torstaisin.
she said she said @ 03:33 pm
[] [
link]
monday,
feb 5, 2007
[nöyrä pyyntö]
(Olen miettinyt tätä jo pidemmän aikaa, ja kun Suvillakin oli nyt tämmöinen, niin päätin rohkaistua.)
Moi tyypit.
Tässä vuosien varrella aika moni ihminen on jossakin vaiheessa paljastanut lukevansa juttujani täältä ja se on joka kerta ihan yhtä hämmentävää. Olisikin kiva tietää, kuka/kuinka moni tätä pikkublogiani seuraa. Eli jos luet tämän entryn, ilmoittaisitko siitä minulle? Mieluiten kommentilla, mutta muukin viestin kelpaa kyllä. Yhteystietojakaan ei tarvitse kommenttiin jättää, nimi riittää. Ja jos haluat pysyä anonyymina stalkerina, se on ihan ok. Joku tosi supersalainen peitenimikin käy. Kunhan joku merkki visiitistä tulisi perille, olisin tosi onnellinen.
Oon niin utelias.
Kiitos.
she said she said @ 12:01 pm
[] [
link]
saturday,
feb 3, 2007
["you may know by my size that I have a kind of alacrity in sinking"]
UWE:n kv-palvelut kuljettivat meidät tänään Stratford-upon-Avoniin päiväksi vaivaiseen kahdenkymmenen punnan hintaan. Lähtö viivästyi, kun ihmiset eivät tulleet ajoissa paikalle ja muutama supermyöhäinen käytiin noukkimassa vielä erikseen keskustasta. Tästä aiheutuen Stratfordin päässä tuli tosi kiire juosta bussilta opastetulle kierrokselle. Myöhästyimmekin vähän ja opas oli aika, erm, vihaisen oloinen ja tiukka ihminen, joskin varsin asiantunteva ja tietävä. Ketuttaa silti olla kierroksilla, jossa tuntuu, että oppaan mielestä kierrosta ei tulisi alkuunkaan edes järjestää. Kierroksen jälkeen oli kiire ja lounas piti hakea nopeasti jostain, mutta kaikkialla oli kallista ja kauhea jono. Päädyimme siis McDonaldsin take away -sapuskoihin ja minä en edes saanut tilaamaani chicken salad sandwichia vaan vegetable + melted cheese sandwichin. Voi sitä ärsytyksen määrää. Päivän aikataulu ei juurikaan sallinut Startfordiin tutustumista ja ennen lähtöä Starbucksista ostamani kahvikin oli vääränlainen. Näitä asioita ajatellen ja väsymykseen sekä nälkätilaan yhdistäen päivä oli aika kamala.
Mutta tästä kaikesta huolimatta...
IHANAA!
Minkä jätin tuosta äskeisestä negaselostuksestani pois oli se, että opastettu kierros oli siis Royal Shakespeare Theatren backstagella (ja ihan siinä varsinaisellakin stagella myös). Ihan huippua! Lisäksi vastoin ennakkotietoja minulle ja Jarille riitti sittenkin teatteriliput (sisältyivät siihen 20 puntaan) katsomaan Merry Wives of Windsoria, joka oli varsin viihdyttävä, vaikkei musikaalina(!) tahi Shakespeare-tulkintana mitenkään mestarillinen mielestäni ollutkaan. Ja onhan se kiva aina kuulla Shakespearea, kuten muutakin kaunista englantia, taidolla lausuttuna - ja tässä tapauksessa myös laulettuna, heh.
"If I be served such another trick, I’ll have my brains ta’en out, and buttered, and give them to a dog for a new year’s gift."
Teatterin vaihtoehtonahan meille tarjottiin erilaisia Shakespeare-museoita, jotka olisivat varmasti olleet myös äärimmäisen mielenkiintoisia. Mutta kyllä sen bäkkärikierroksen jälkeen olisi ottanut aika rankasti päähän lähteä kiertämään museoita siinä vaiheessa kun loppuporukka menee katsomaan näytelmää, jonka yhdessä pääosassa on Mistress Quicklynä kukas muu kuin Judi Dench.
Koska alunperin meidän ei pitänyt saada lippuja ollenkaan - ilmoittauduimmehan matkalle myöhässä - en ottanut näytelmästä mitään selvää etukäteen. Judi Denchin mukanaolo oli jo tarpeeksi suuri syy harmistukselle. Mutta kappas, saavuttuamme teatterille kävi ilmi, että toisessa pääroolissa, Falstaffina, oli Simon Callow. Melkein friikkasin. Mutta vain melkein. Kokosin itseni hyvin - ja hihittelin sisäisesti. Koska hei, Simon Callow!!1 Niiq ultimate coolness hei. Phihi.
Molemmat mainitsemani näyttelijät olivat, kas kummaa, varsin loistavia ja fiilistelimme molempia Jarin kanssa ihan kiitettävään malliin bussimatkalla takaisin Bristoliin. Mutta olipa esityksessä mukana muitakin hienoja roolisuorituksia. Itse pidin kovasti Brendan O'Hean Pistolista ja Alistair McGowanin Frank Fordista. Lisäksi Ian Hughesin (Sir Hugh) ja Ian Conninghamin (Nym) liikekieli teki suuren vaikutuksen. Myös molemmat Windsorin iloiset rouvat eli Alexandra Gilbreath (rouva Ford) ja Haydn Gwynne (rouva Page) olivat varsin passelisti roolitettu. En tiedä, tykkäsinkö oikeasti Paul Chahidin Tohtori Caiuksesta tai Simon Trinderin Slenderistä, mutta roolien tulkinnat olivat sen verran herkullisia, että niissä oli helppo loistaa. Nauroin. Kaikille niille yleisöä kosiskeleville kohdille. Ehkä se ei ole silti vaarallista.
Näytelmän ja lähdön välissä oli huikaiseva tunti omaa aikaa. Suunnattiin Jarin ja Patrycjan kanssa metsästämään kahvia, kun bongasimme näyttelijöiden oman oven. Täällähän on siitä ihana kulttuuri, että on ihan sallittua jäädä kärkkymään näyttelijöitä näytelmän jälkeen. Niin jäimme mekin, ja nyt käsiohjelmani on signeerannut
Martin Crewes (rakkaudella minulle, muttei Jarille, mohoho),
Scarlett Strallen ja, ehkä hienointa,
Jeffery Dench. Eli vaikka en valitettavasti saanut tilaisuutta sanoa edes kiitosta Judi Denchille tai Simon Callow'lle (noes!!), niin sain sen sanoa edes Judi Denchin veljelle. Joka oli myös näytelmässä varsin herttainen ja karismaattinen.
Stratford vaikutti kyllä tosi kauniilta ja sympaattiselta paikalta, menen sinne mielelläni vielä uudestaankin., vaikka muutamaksi päiväksikin. Näissä päivämatkoissa kun on se huono puoli, ettei oikeasti ikinä ehdi nähdä juuri mitään, kun aikataulu painaa päälle jatkuvasti. Haluaisinkin siis rauhassa kiertää myös museot ja katsella kaupunkia, joka oli tosi pieni ja täynnä hassuja vanhoja taloja. Lisäksi voisin olla ihan mielelläni Judi Dench, mutta se ei taida tämän vaihtoni puitteissa niin helppo toteuttaa. Stratfordiin siis, mieluiten ehkä vaikka touko-kesäkuussa. Tai koska nyt aikaa ja innostusta ilmaantuu.
Mainittakoon nyt vielä selvennykseksi, että se Starbucksista ostamani lattekin oli oikein hyvää. Se vain tuli posliinimukissa, vaikka tilasin sen mukaan. Möh möh.
Päivän kuvasatoa.
Ja loppuun vielä mahtavaa valokuvataidetta eilisaamulta. Perjantaina kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä ne parhaat kuvat tunnetusti otetaan.
she said she said @ 11:19 pm
[] [
link]
thursday,
feb 1, 2007
[you live on avenue Q! your friends do too.]
Tänään oli koulun puolesta ihan mahtava päivä. Ensinnäkin pääsin aivoilemaan Hollywood-seminaarissa, tosin vain kahden pojan kuullen, mutta kuitenkin. Pienryhmäkeskustelumme aiheena film noir (mitä siitä ikinä mieleen tuli). Pojat, etenkin vieressäni istunut James(?), suhtautuivat minuun varsin lempeän alentuvasti, mitä osasin kyllä odottaa.
Hanna: I think it's quite distressed form of cinema, and..
Poika 1: ... Yes. It's about
stressed individual psyche.
Hanna: o_O Anyway...
[...]
Hanna: I also keep thinking about the anti-hero, that...
Poika 1: Wtf?
Poika 2: You mean the anti-hero male protagonist?
Hanna: Exactly.
Poika 1: Wtf?
Poika 2: True. I think it's a very important theme in film noir.
Hanna: *kiitollinen katse*
Poika 1: Good. Let's write it down.
Vaan sittenpä aloin pohtimaan antisankarin yhteyttä Sam Spade -tyyppiseen etsivähahmoon ja pojat menivät aika hiljaisiksi.
Poika 2: Have you by any chance done film noir before?
Hanna: Not really, no.
Pojat: O_O
Hanna: But I have to admit that one of my teachers in Finland knows a thing or two about roman noir.
Pojat: Ahhhh.
Hanna: But as I was saying...
Sitten tylyttelin ihan kynpillä siinä. Siinä vaiheessa kun aloin selostamaan, mitkä film noir -klassikot perustuvat Cainin teksteihin (ja ettei niissä ole välttis mitään etsivää hei), poika ykkösen pää melkein räjähti. Kirjoitti se sitten lopulta sanomiseni ylös, koska "might come in handy". No aijaa. Parasta tässä nimittäin oli se, etten sanonut kerrassaan mitään, mitä ei olisi sanottu myös lukutehtävänä olleessa artikkelissa. Jonka poika ykkönen oli käynyt läpi ihan alleviivaustussin kanssa.
Seminaarista suuntasin sitten kohti Glendsiden kampusta ja ensimmäistä kertaani Showstoppersissa. Vähän jänskätti, mutta turhaan. Ihanaa! Ihan mahtavaa! Meitä oli paikalla vain kuusi, mutta onneksi vieressäni oli vahva altto, joka osasi biisit (minä en ollut niitä aiemmin kuullutkaan), niin sain tukea heikoissa kohdissa. Laulettiin ensin Blow, Gabriel, Blow musikaalista
Anything Goes, jota seurasi For Now
Avenue Q:sta. Loppuun muun ryhmän toiveesta vielä The Avenue Q Theme, joka oli aika huippu. Tunnin jälkeen ryhmän vetäjä Ian sanoi vaan, että toivottavasti tulen uudestaan. Totta hitossa menen takaisin. Maltan tuskin odottaa.
(Tosin For Now'n sovitus oli ihan hullun korkea. Altto lauleli jossain viivaston ylärajoilla. Teki mieli laulaa tenoria, mutta en kehdannut. Toivottavasti ei aina näin.)
Blow, Gabriel, Blow'ssa viitattiin muutama kerta Gabrielin torveen. Tästä johtuen meinasin hajota hihittelyyni matkalla takaisin Fishpondsille, kun päässä alkoi yhtäkkiä soimaan Sinulle on postia -leffasta tuttu "the HORN, the HORN"-kohta, jota saatettiin Millan kanssa joululomalla kelailla edes takaisin ihan huvin vuoksi. Joskus Greg Kinnear on parhautta.
Päivän mahtavuutta laski vähän se, että minua muistettiin typerillä uhkauksilla tv-lupavirastosta. Alkuraivostuksen jälkeen päätin, että ihan sama. Tulkoon vaan tarkastamaan koska vaan, mulla ei kuitenkaan ole mitään televisiolähetyksiä vastaanottavaa vempelettä täällä. Möh. Angstailin tätä ja grillattua kanaa iskälle Skypen välityksellä tänään. On tämä tekniikka ihmeellistä. Muisteltiin iskän kanssa sitä, miten aina kielikurssilla soitin iskälle puhelinkopista ja ilmoitin kopin puhelinnumeron. Iskä sitten soitti mulle sinne koppiin takaisin halvalla ulkomaanpuhelusopimuksellaan. Ja nyt kälätettiin 35 minuuttia kotoa käsin ja vieläpä ilmaiseksi. Ei oikein mahdu päähän tämä. Tänään siis musikaalien lisäksi huomattavan in on myös Skype :)
Päiviäni piristää rappukäytävätaiteilija. Nämä on oikeasti musta tosi ihania. <3
she said she said @ 08:55 pm
[] [
link]
