[Previous entry: "charmantti parta"] [Next entry: "stand by -tilassa"]
monday, feb 22, 2010[piikitetty]
Hain sitten sikainfluenssapiikin tänään. Olen pallotellut asian kanssa kuukauden päivät ja tänään oli viimeinen helppo mahdollisuus, niin annoin mennä. Järkeilin asian niin, että kun kerran pitkin kevättä tulen olemaan tenavien ja vähän isompienkin ihmisten kanssa tekemisissä aika reilustikin, on ehkä itseni ja ympäristöni kannalta ihan hyväksi olla rokotettu. Itse piikki ei sattunut lainkaan (koska lakkasin jännittämästä rokotuksia, mitä?), joten sivuvaikutuksia odotellessa..
Viikonloppu oli tekemisten puolesta kiva ja piristävän erilainen. Perjantaina palloiltiin rauhaksiin ympäri Tamperetta, käytiin katsomassa Taidemuseon Giger-näyttely (ja nopeasti Rupriikin valokuvanäyttely) ja askarreltiin tortilloja samalla kun hippiedustus kertoili kalevalaisista lihashoidoista ja muista maailmalleni omituisista asioista. Käytiin myös pyörähtämässä pikkuruisessa baarissa Kalevan suunnalla - mutta hei, ei se asiakkaiden määrä vaan laatu! Oltiinhan siellä esimerkiksi me ja Ruben Stiller.
Lauantain häät oli mukavat ja ennen kaikkea parin näköiset. Suvi oli itse kauneus, ruoka oli hyvää (lääh se kasvisgratiini) ja päivä vierähti Minnan ja Joelin kanssa ihan äärimmäisen kivoissa, rennoissa ja vähän hysteerissäkin merkeissä. Jotkut ihmiset vaan on ihan tosi mukavia. Ja ystävällisiä. Meinailtiin myös yhteistuumissa vähän, että voisi seuraavan kerran koittaa nähdä vähän aiemmin kuin noin kuuden vuoden päästä. Illalla ehdittiin ottaa pieni lepohetki vielä ennen kuin suunnattiin katsomaan, miltä nykyinen Mockshot kuulostaa. Varsin taitavalta kuulostaa. Ja oli kiva nähdä vähän tuotakin ihmisosastoa edes nopeasti, vaikka kauhean moni ei ollutkaan paikalle päässyt/pyllyyntynyt. VR:n superpäivästä huolimatta oltiin myös ihan ajallaan kotona sunnuntai-iltana, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Mitä nyt nukutti niin paljon, että meinasin nuupahtaa keskelle Itäsiltaa.
Illan ylläreissä oli myös, että Dr Charlie oli jo ehtinyt lukea graduni. Sähköposti sisälsi esimerkiksi seuraavan kappaleen:
I've now had the leisure to sit down and read your thesis with attention, and I wanted to drop you a line to let you know how much I enjoyed it. From my own point of view - which I won't even pretend is an unbiassed one - it divided itself very pleasurably between moments when I was pleased to see you spotting things that I wasn't sure anyone would 'get' (such as the various roots of the word 'mara') and a few things that I hadn't consciously seen myself, but am happy to claim as unconscious insights. I don't think there was any point at which I said, "But that's not what I meant at all!" Altogether, a treat for me, and a very good thesis for you.
Kivi vierähti sydämeltä. Olisi nimittäin ollut aika karua kirjailijalle, jos ensimmäinen akateeminen tutkimus koskien omaa tuotantoa olisi ollut täysin hanurista. Joten kuten tuossa ilmeni, hyvä Charlielle ja hyvä minulle. Juhlin höyryävällä kupilla chai-teetä. Noms.
Nomseista puheen ollen, pitää varmaan keksiä jotain jännittävää hyvää ruokaa viikonlopuksi jatkamaan perinnettä. Koska kuten mainittu, lauantain häämenu oli aika herkkua (myös ne kermaperunat ja lohi, lääh) ja toissa viikonlopun Jokela-herkuttelu myös aivan omaa luokkaansa. 11 meitä siinä pöydässä istui enkä mielestäni yhtään pettynyttä naamaa nähnyt. Tai sitten peittivät sen hyvin. Mutta opin kyllä sen, että jos alkuruuaksi on voissa kieriteltyjä etanoita juustokuorrutuksella ja pääruuaksi muikkuja ja kunnon muusia, köyhät ritarit (pullasta, myös voissa paistettu) on ehkä aavistuksen tuhti jälkiruoka. Seuraavaan kertaan siis tästä viisastuneena.
Tänään tuntuu olevan virallinen "kiitos kiinnostuksesta, mutta valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun"-päivä, joten kaikesta huolimatta maanantailannistus iski ja Punnitse ja säästä -treffeihinkin on vielä reilusti yli tunti. Hyvä syy mennä peiton alle Pelon maantieteen kanssa, omia sähköpostitiedusteluja ehtinee hoitaa huomennakin.
2 carrots
äiti says - Monday, February 22nd
Olipa harmi, että tuli maanantailannistus, kun kaikki tuntui siihen asti menneen niin hyvin.
Dr Charlien kommentteja ei ihan ymmärtänyt, mutta englantihan onkin minulle melkein hepreaa.
sutuers says - Thursday, March 11th
hEwI6V mslwonvdfapd, [url=http://notzivwecfhk.com/]notzivwecfhk[/url], [link=http://iyuzrwnxdtae.com/]iyuzrwnxdtae[/link], http://irmchbhjorcl.com/
