[Previous entry: "balls, i say"] [Next entry: "%£$£¤#"]

tuesday, jan 26, 2010
[watson]

Eipä muuten ollutkaan eilen tärkeimmät, käytiin nimittäin Katjan kanssa perjantaina katsomassa se uusi Holmes. Ahem..

Watson! Watson!

No niin, siinä ne tärkeimmät. Ja sitten asiaan.

En en tykännyt siitä elokuvasta. Tavallaan tykkäsinkin ihan, se oli tosi viihdyttävä, musiikki oli hienoa ja pääosissa näytteli tunnetusti miellyttävän näköisiä mieshenkilöitä. Holmesin hahmo teki vahvan pesäeron vanhoihin tulkintoihin, mutta loogisuuteen nojattiin silti (pelasti elokuvan mielestäni, olin alkuun vähän kauhuissani). Mutta ehkä tosiaan vähän liiankin vahvan. Ihan piiiiiieni aavistus lisää tiettyä snobiutta ja se olisi ollut täydellinen paketti. Uudesta Watsonista tykkäsin - vähemmän tossukka, aavistuksen seikkailija ja huomattavasti skarpimpi, mutta silti vanhalle uskollinen. Iiihhihihii.

Eli tosiaan. Turhaan olin niin skeptinen. Eniten olin kuitenkin tyytyväinen meihin yleisönä, sillä pahimmilta hysteriakohtauksilta säästyttiin. Keskustelu elokuvan jälkeen eteni ihan asiallisilla linjoilla (suurimman osan aikaa ainakin).

Luin myös Welshini viime yönä loppuun. Oli siellä kieltämättä tosiaan niitä pehmeämpiä sävyjä, mutta koko tuotannon kontekstissa se ei ole vielä paljon se. GAH! Koska joku ihana naapuri soitti pianoa aamukolmeen, ehdin pohdiskella tuota kirjaa ja lukemisen ajoitusta. Laskisin Welshin yhdeksi niistä kirjailijoista, joita luen mielläni silloin kun menee tosi hyvin (hyviä ja mielenkiintoisia kirjoja) tai ihan äärettömän huonosti (katarttinen vaikutus). Mutta tällaisessa välitilassa en oikein osaa käsitellä niitä. Eli seuraava Welsh odottakoon vielä tovin, palaan Diana Wynne Jonesiin hetkeksi.

Maijan reseptillä tehty soijarouhelasagne on uunissa. Tuoksu on huumaava. En normiolosuhteissa kaipaa lihaa juurikaan, mutta nyt tekee koko ajan mieli jotain jauhelihakastiketta tai vastaavia. Teoriani on, että tämän kylmyyden takia kroppa huutaa tuhtia ruokaa. Onneksi on soijarouhe. Ja Hälsans kök.