[Previous entry: "linssikeitto"] [Next entry: "kotoisen datailuglamourin ytimessä"]

Voi herranpieksut. Antakaa jo niitä töitä. Ei tässä muuten mitään, mutta alkaa tylsistyttää, kun jokaisen päivän pääsisältö on työpaikkailmoitusten selailu ja mahdollinen hakemuksen naputtelu. Projektia ei helpota, että olen asettanut tiettyjä maantieteellisiä ehtoja peliin. Tai oikeastaan yhden: kipurajan sisällä oleva matkustusaika Joensuuhun. Mitä lyhempi, sen parempi. Jos matka on pitkä, siinä pitää olla muita hyviä puolia, lähinnä valmis sosiaalinen verkosto (Helsinki ja Tampere venyttävät siksi kyseistä kipurajaa).

Tällä hetkellä minulla on kolme paikkaa, joita oikeasti jännitän. Joensuussa olisi yksi tosi kiva ja yksi ihan ok määräaikainen. Helsingissä taas olisi vakipesti. Mihinkään en ole täysin pätevä, mutta soveltuva kuitenkin. Joensuun paikoissa plussaa on raha ja se, ettei tarvitsisi muuttaa minnekään. Helsingin paikassa plussaa taas olisi se, että se on about täydellinen työpaikka minulle. Toisaalta se on osa-aikainen ja todennäköisesti siis varsin pienipalkkainen, joten elelisin edelleen reilusti köyhyysrajan alapuolella maan kalleimmassa kaupungissa. Jahuu! (Mutta olisipahan aikaa reissata tänne, siitä bonuspisteitä.) Kaikkien haut menevät kiinni viikon sisällä, joten kauaa ei tarvitse enää pitää jännitystä yllä. Koitan olla toivomatta liikoja.

Koska en omaa mitään järkeviä harrastuksia enkä jaksa loputtomasti katsoa LIViä, olen taas aktivoitunut täyttämään päiviäni kulttuurituotteilla. Kivaa lukea pitkästä aikaa ihan kunnolla. Olen kahlannut Diana Wynne Jonesin tuotantoa läpi ihan onnessani. Archer's Goonin ja Liikkuvan linnan väliin tulee nyt kuitenkin tauko, sillä Samu lainasi minulle Welshin romaanin, joka juuri minun kuulemma on pakko lukea. Aloitin eilen. Vähän pelottaa, miten pääni kestää sitä maailmaa, mutta onneksi sisäkansi lupasi, että "vastikään avioituneen Welshin uusimmasta kauhukabinestista on löydetty hieman aiempaa pehmeämpiä sävyjä - ainakin mies itse on siirtynyt ekstaasista vihreään teehen." Ehkä en siis hajoa tähän täysin. Ja jos se on liikaa, minulla on aina Liikkuva linna odottelemassa.

Myös FilmTown tukee päivieni täyttämistä heinäkuun lopulle kestävällä opiskelijatarjouksellaan. Kaikki vanhat elokuvat (normaalisiti 3e/vrk) maksavat opiskelijakortilla euron. Ju-huu! Voin viimeinkin katsoa kaikki ne elokuvat, joita aina pyörittelen vuokraamossa, mutta totean liian rankoiksi ja päädyn vuokraamaan jonkun Hugh Grant -komedian. Tästä luupista johtuen on jäänyt näkemättä tosi paljon sellaisia elokuvia, jotka oikeasti haluan nähdä (vastapainoksi olen kyllä järjettömän määrän romcomeja, taitaa olla ainoa genre, jossa olen ihan ajassa kiinni). Esimerkiksi tiistaina vuokrattiin Markon kanssa vihdoin ja viimein Moottoripyöräpäiväkirjat.

Koska lauantaina emännöin laatuseurueelle kevyempien tuotosten (500 Days of Summer + Monty Python at the Hollywood Bowl) saralla, eilen päätin, että kykenen käsittelemään taas vähän rankempia teemoja. Mukaan Filkasta tarttui siis The Rules of Attraction (en tykännyt juurikaan) ja Margot at the Wedding (tykkäsin tosi paljon). Jälkimmäisen takakansiteksti on omalla tavallaan riemukas:

Oscar-ehdokkuuden saaneelta kirjoittaja/ohjaajalta Noah Baumbachilta (The Squid and the Whale) tulee uskaliaan hauska ja riemastuttavan rehellinen elokuva, joka tutkii sisarusten välisen suhteen hellää, absurdia ja joskus tukahduttavaakin luonnetta. [...] Margot (NICOLE KIDMAN) on julman älykäs, teräväkielinen novellisti, joka saa aikaan kaaosta minne ikinä meneekin. Hän päättää lähteä yllätysmatkalle vieraantuneen ja hengeltään vapaan siskonsa Paulinen (JENNIFER JASON LEIGH) häihin. [...] Heti tavattuaan Paulinen sulhasen - työttämän taiteilijan Malcolmin (JACK BLACK) - Margot alkaa kylvää epäilyksen siemeniä uuden liiton tielle. Tuloksena on "tinkimättömän loistava, suupielet virneeseen kääntävä" elokuva.

Jos jotain opin The Squid and the Whalesta, se oli se, ettei Noah Baumbach tee kepeää komediaa, vaikka takakansi tai luokitus lupaisi mitä. Eli ei tosiaan riemastuttavaa, suupieliä virneeseen kääntävää meininkiä täällä. Muuten kyllä hieno elokuva. Ja Jack Black oikeassa draamaroolissa on mielestäni kyllä ilahduttava asia. Ehkä kuitenkin annan itselleni luvan vuokrata romcomin ennen kuin siirryn seuraavaan etappiin eli The Woodsmaniin.

Lauantaina oli kulttuuritavaroiden vaihtotori, se oli ihan parhautta. Tulisipa uusi pian, olen löytänyt parissa päivässä hyllystäni järjettömän määrän sinne vietäväksi sopivaa tavaraa. Lauantaina vein vain kolme kirjaa, jotka nopeasti nappasin mukaani sen kummemmin ajattelematta. Tilalle tarttui melkein maltillisesti yksi kirja ja kasa levyjä, joista yksi oli oikeasti mainio ysärituplakokoelma. Eilen tiskauksen lomassa kaiuttimista pamahti Edwyn Collinsin A Girl Like You, se oli onnea se. Toistaiseksi ehdottomasti huonoin puoli on ollut, että koko eilisen iltalenkin ajan päässäni soi Horny :(

Haluan Dawn Porterin tukan. Haluunhaluunhaluun.