[Previous entry: "kesähumputtelua"] [Next entry: "pää sanoo prii"]

Voi tätä kirjoittamisen riemua. Kirjoitin pitkän sepustuksen ensimmäistä kertaa puoleentoista viikkoon ja sitten Firefox kaatuu ja syö sen. I-ha-naa! Yhtään ei harmita, kun on muutenkin ollut yhtä juhlaa tämä päivä. Rytmittömyys ei sovi minulle, antakaa töitä! En tiedä miten päin tässä olis ja yhyy kun ei mikään luonnistu kun en saa itseäni niskasta kiinni yhyy.

Päivän piristys on vanha Flylow'n EP, jonka kaivoin hyllystä erään teleoperaattorin bändikeskeisen mainoskampanjan innoittamana. Kiljoonatta kertaa kuunnellessa mieli alkaa olla jo mallillaan, näitä on niin kiva laulaa mukana, että oksat pois. Ja nyt hieman harmittaa, etten aikoinaan ostanut koko levyä. Vieläköhän sitä saisi jostain?

Tällä viikolla ollaan upotettu energiaa samoilemassa Pohjois-Karjalan luonnossa. Keskiviikkona käytiin tarkastamassa Kuhasalon meiningit, eilen kiidettiin samimobiililla Kolin maisemiin.

Kuhasalosta tykkäsin kovasti, eikä sinne ole edes pitkä matka, olettaen että menee suorinta reittiä eikä koita "oikaista" jostain muualta. Vähän harmittaa, ettei päästy Kalmanniemeen asti, olisin halunnut nähdä kalliokaiverruksia, nuu!! Noh, ehkäpä takaisin pääsee, ja silloin kannattanee ottaa grillattavaa ruokaa mukaan, pittoreskeja nuotiopaikkoja kun oli ihan käsityskyvyn ylittävä määrä. Kiitettävästi kestäneen samoilun päätteeksi päätettiin pulahtaa uimassa. Viisaus ei asu meissä ja niinpä valitsimme rauhallisen paikan mukavan aallonmurtajan etupuolelta. Öö siis mitä? Koitettuamme pitää itsemme pystyssä ja varpaamme ehjinä kivikkoisessa aallokossa jokusen tovin päätimme suunnata takaisin kohti sivistystä ja Pizza Expressiä. En ole ehkä ikinä ilahtanut niin paljon suuresta kokispullosta kuin keskiviikkona. Silkkaa neroutta oli sen ostaminen. T: urbaani samoilija.


Älä ui täällä.

Koli oli kesälläkin aikamoisen kaunis. Asianmukaisesti kiivettiin ensimmäiseksi Ukko-Kolille ja pienen istuskeluin ja maisemaihailun jälkeen käytiin tarkastamassa Akka-Koli ja ohimennen Paha-Kolikin. Ja sitten etsimään nuotiopaikkaa, koska edellispäivästä viisastuneina olimme varanneet matkaan ruokaa pienen retkikunnan tarpeita vastaavan määrän (miksi seurueen ainoa nainen päätyi kantamaan ruokareppua edestakaisin, en tiedä). Lopulta paikansimme kartan, josta kaikki nuotiopaikkamerkit eivät olleet kuluneet pois eikä sitten muuta kuin vain kohti Ikolanahoa.


Viimeinkin nuotiomerkki!

Eipä anneta rauhaisan kuvan hämätä. Se että opaskyltti on kauniilla niityllä ja matkakohteena on aho ei suinkaan nimittäin tarkoita sitä, etteikö väliin mahtuisi puolen kilometrin vaellusta harvinaisen jyrkällä ja juurakkoisella vaaralla, ju-huu! Puolessa välissä nousua alkoi usko loppua omaan kuntoon ja loppuvaiheilla myös polun suuntaan. Muutama voimasanakin saattoi lipsahtaa itse kultakin, valoisia aatoksia ja keskustelunaiheita toki unohtamatta.
- Se nyt vielä puuttuisi, että törmäisi nyt karhuun.
- Ehdin miettiä samaa noin sata metriä sitten.
- Parasta olisi, jos sattuisi pennun ja emon väliin.
- Jooooo!
Onneksi tarpominen palkittiin ja nuotiopaikka oli kaunis, rauhallinen ja muutenkin erinomainen. Puita oli kannettu jo valmiiksi läheisestä halkovajasta ja paikalla oli kaivot, vessat ja ties mitkä fasiliteetit. Itse asiassa sydäntä tosi paljon lämmitti nähdä, miten hyvää huolta sekä luonnosta että matkailijoista sekä Kuhasalossa että Kolilla pidetäänkään (matkailijat tosin voisivat tehdä osuutensa ja olla rikkomatta niitä pulloja rantaan ja muihin paikkoihin, mielestäni).


Sivaripatentilla kypsyy niin tofunakit kuin esipaistetut sämpylätkin.

Mahat täynnä otimme suunnan sitten kohti autoa. Onneksi matka oli suurimmaksi osaksi alamäkeä, muuten olisi se koitunut ainakin minun kohtalokseni. Vähemmän yllättäen pojat halusivat uimaan vielä samoilun päätteeksi ja niinpä auton nokka suunnattiin Kolin toiselle puolelle, missä kartan mukaan piti olla uimarantoja. Eikä muuten meinannut löytyä millään.
Sami: Eikö se nyt ikinä tuu? Eiku... onko se tuo?
Ja juuri samalla hetkellä kun auringossa kylpevä autio hiekkaranta ilmestyy puiden takaa näkyviin, auton stereoista kajahtaa 2:15 -->. (Älkää kysykö, miksi kuuntelimme Michael Jacksonin Childhoodia ajellessamme Kolin tietämillä.) Hollywoodein hetki noin ikinä, arvostan.

Nyt voi hyvällä omallatunnolla möhmöttää kaupunkimaisemassa taas muutaman päivän. Illan suunnitelmissa omituisella tavalla piristävä tahi katarttinen elokuva, vaihtoehtoina Good Bye Lenin ja Harold & Maude. Voi valinnan vaikeutta. Onneksi minulla on karkkia.