[Previous entry: "kihlaus"] [Next entry: "nuo raidallisissa pyjamissaan hassunkurisilta näyttävät miehet"]

Tukholmassa oli mukavaa, vaikka olo ei ollut ihan huipussaan ja mitään erikoista ei tehnytkään. Käveltiin Riian ja Empun kanssa pitkin Tukholmaa, viljeltiin kehnoa huumoria ja otettiin hölmöjä valokuvia. Ja oli tosi mukava nähdä tyttöjä ihan ajan kanssa, ja etenkin juuri noita kahta edellämainittua. Nähdään niin harvoin ja näemmä juttua riittää ihan loputtomiin.

Vaan kuinka alas huumorin taso voi oikeasti tippua? Alkuun kukaan ei uskonut, että kakka- ja kummitushuumori kestäisi alkukiherrystä pidemmälle, mutta ei, kyllä se kukoisti torstai-illasta lauantaiaamuun ihan ansiokkaasti.
- Sataa.
- Kakkaa.
- Ei, kyllä se on ihan vettä.

Mutta niin. Ei ollut korvatulehdus. Harkitsen silti jonkun likvidoimista. Huutaen. Vietin nimittäin tällä viikolla kaksi yötä Tikkamäellä nielupaiseen takia. Hyi helvetti. Lisäksi olen edelleen sitä mieltä, että se on itsessään jo ihan tarpeeksi vastenmielinen tauti, sen nimi ei tarvitsisi kaiken kukkuraksi olla paise. Vaan ehkä mielipiteeni ei paina tässäkään asiassa tarpeeksi. En silti valita (paljon). Keskussairaalan henkilökunta oli nimittäin i-ha-naa, ja minusta pidettiin hyvää huolta. Lisäksi Katja ja Noora roudasivat tavaraa ja pitivät seuraa, joten mikäs siinä oli ollessa hienossa retroaamutakissa ja pinkissä pyjamassa.

En ehkä silti halua, että tämä uusii. Ää.

Tänään kotiin tullessa näin Kulta Katriinan uuden kadunvarsimainoksen. "Meidän kahvi"? Ei! Melkein jouduin soittamaan ihmiselle, jolle en ole puhunut kuukausiin, koska olen lähes varma, että kyseinen henkilö on asiasta ihan yhtä käärmeissään kuin minäkin. Särkylääkepöllystä huolimatta tajusin kuitenkin, ettei se ehkä olisi ollut kovin järkevä avaus (tai järkevä mikään) ja jätin puhelimen laukkuun. Silti. Ei voi tajuta.