[Previous entry: "tää pieni ihminen maan päällä kulkee, tää pieni ihminen silmänsä sulkee"] [Next entry: "nollakasi"]
tuesday, jul 15, 2008[valtavirrasta, viihdemusiikista ja festari-ihastuksista]
Puhelin soi ja piippailee eri tahoilta aktiivisesti. Tunnen oloni tärkeäksi. Enkä kaikissa tapauksissa edes ihan turhaan.
Rokki ohi, Party edessä. Kuolen. Jos sen jälkeen vaikka palaisi taas normaalielämään - olettaen että normaalielämä tarkoittaa kirkkopuistossa nukkumista. Eilinen tunti moista ajanvietettä ainakin virkisti enemmän kuin mitkään yöunet ehkä ikinä.
Aivan hyvä viikonloppu, etenkin jos ottaa huomioon, ettei alkujaan ihan hirveästi napannut koko festaritoiminta tällä kertaa. Verkkotoimituksessa oli taas leppoisaa, uusia ihmisiä, vanhoja tuttuja ja käännöstiimikin toimi ehkä paremmin kuin ikinä (vaikka samat naamat siellä on ennekin pyörineet - tai ehkä juuri siksi). Huumorin taso jossain liian huonon ja myötähäpeän rajamailla, kyllä näillä eväillä selviää mistä vaan. Paitsi ehkä humppa-aiheisten juttujen asialliseen sävyyn kääntämisestä.
On hauskaa huomata viettävänsä aikaa niin marginaalimusiikin ystävien keskellä, että ongelma syntyy siitä, miten 51koodia kirjoitetaan. Onneksi vähemmän tunnettu ja arvostettu supersankari Valtavirta-Hanna päivysti jälleen kaikki aistit valppaina ja tilanne saatiin pelastettua alta aikayksikön.
Lauantai-illan Metelli-virhearviosta johtuen en kyennyt päättärille, khyynel. Vaan tulipahan nähtyä se Mokoma, josta olen Provinssista asti haaveillut. Normiasteikolla ihan hyvä keikka, Mokoma-asteikolla ehkä 6½. Muuten en perjantain Suloa lukuun ottamatta oikein pändejä jaksanutkaan. Tuomo, VHB, Ismo & Patton käytännössä kokonaan, muuten pätkiä sieltä täältä. Ja Fanfare Ciocârlian todistin kokonaan kääntämisen lomasta. Ehdottoman toimivaa työmusiikkia, jos sattuu istumaan punavalkoisessa saunateltassa. Lisäksi se oli noin paras lopullinen jäänmurtaja ja kollektiivihysterian aiheuttaja. Kuin Circus Ronaldo mutta vireessä. Levyt heti mulle kaikki tänne nyt. Ja se Ronaldo kanssa.
(Joka tajuaa ylläolevassa kappaleessa piilevän viittauksen suomalaiseen pophistoriaan saa hienon palkinnon. Ehkä.)
En muuten kauheasti lämmennyt Pattonille, odotan jo vihaista väkijoukkoa ikkunani alle. Selvennys: herra lauloi tosi hyvin, bändi soitti tosi hyvin, ja olihan se varsin viihdyttävää, mikä tietysti on asianmukaista, koska viihdemusiikista on kysymys. Teltassakin hyvä tunnelma, tulin hyvälle tuulelle siellä. Se tuuli ei vaan kantanut enää omalla kohdallani ulos asti. Johtuuko sitten siitä, että olin täysin raato vai siitä, etten omaa Pattoniin samanlaista tunnesidettä kuin monet. En kuitenkaan jaksanut mitenkään hurmostua siitä menosta. Ja väkisinkin aloin miettiä, että kuinka innoissaan nuo kaikki ihmiset olisivat ko. musiikkityylistä, jos laulaja olisi joku muu. Vaan ehkäpä ei ole minun päänsärkyni tämä (toisin kuin jumittavat hartiat).
Satunnaisten tuttujen ja keikkojen lisäksi pienet festari-ihastukset piristävät aina elämää jossain määrin. Sellaiset kivat kohtaamiset, joita ei tarvitse sen enempää miettiä jälkeenpäin, on kyseessä tuttu, tuntematon tai vallan julkkis. Kunhan vaan hetken hymyilyttää, täpinöittää tai hihityttää. Tosin nämä ovat siinäkin mielessä aika irrelevantteja juttusia, että lauantaina jo julistin, etten tiedä, mikä se Folkkien aikainen hairahdukseni tulevat aviomieheni top 3 -listan suhteen oli. Onhan se nyt herranjestas ihan selvä peli, miten asian kuuluu olla ja mennä. Jos vaan ensin henkistyn.
Miten nyt taas pitäisi pakata?