[Previous entry: "somewhere in the middle of... yeio!"] [Next entry: "pikku huopalahti"]

saturday, may 17, 2008
[hukka]

Panoptinen olo jatkuu. Lisäksi Viivi on Kuopiossa ja ilmeisesti pysyy siellä aika pitkään. Olen hukassa. Ja harkitsen muuttoa Annan luo Madridiin, ne sen tarinat on jostain ihan toisesta maailmasta.

Tunnustan heti: katsoin eilen jääkiekkoa. Olen pahoillani, ihmiset. Suomi ei ole koskaan ikinä milloinkaan voittanut peliä, jonka olen katsonut. Mutta en minä nytkään ollut täysin itse vastuussa tästä. Menin pahaa aavistamatta Nooralle, joka oli luvannut tarjota purtavaa ja hyvää seuraa ja siellä olikin kisastudio sitten pystyssä. Voih. Koitin silti parhaani siirtää energiani pois pelistä pohtimalla elämän tärkeitä asioita.

Hanna: Mitä jos sitä joku aamu heräisi ja huomaisi olevansa Seppo Hovi?
Noora: Mitä vittua?! Kuulitteko mitä tuo sanoi? ... Aika randomia hei.

Ilmeisesti johtopäätös oli, että karuinta olisi herätä Seppo Hovina ja sitten tajuta, ettei Tenavatähteä enää ole. Tästä on hyvä jatkaa korkeatasoista keskustelua hamaan tulevaisuuteen.

Tarsso sanoo (12:47):
persetuuli
hanna sanoo (12:47):
BITCH.
Tarsso sanoo (12:48):
:D

Enkä voi edes syyttää väsymystä, koska nukuin viime yönä noin tuhat tuntia. Se oli ihanaa pitkästä, pitkästä aikaa. Nyt ei ole niin ihana olo, koska Ville sai aikaa pakkomielteen uuden mp3-soittimen hankkimisesta. Väärin, virhe.

Haluaisin tehdä itselleni jotain käyttäytymismallikokeita (osaan kaikki psykologiset termit!). Sitä aina erikoistiloissa (pms, yleinen läpitunkeva melankolia ja muut tuommoiset) huomaa reagoivansa tietyn kaavan mukaisesti, vaihe vaiheelta. Ensin allkaa kaivata tosi kummallisia ihmisiä, vaikka ei edes tunne niitä hyvin (käytännössä aina samoja). Sitten teippaa hysteerisenä seinille valokuvia aikaväliltä 2002-2004. Ja sitten kuuntelee Linkin Parkin ekaa levyä ihan fiiliksissä. Hmm.

Kohta ne valokuvat lähtee seiniltä, tiedän sen. Mutta ihmisten kaipaaminen jää. Asiaa ei auta, että katsoo sivusilmällä Notting Hilliä ja huomaa hämmetäviä yhtäläisyyksiä Spiken ja yhden semmoisen ihmisen välillä, jutuista ja kehonkielestä kulmakarvoihin. Oli muuten aika hiton friikkiä, ei ollut vain minun silmissäni/päässäni tämä.

Minttukökkäreen tuhoaminen torstaina meni yllättävän siististi. Nyt siteeraan Katjan etukäteispohdintoja:

"Vähiten huono skenaario lienee se, että kaikilla ressukoilla, jotka erehtyvät baarissa liittymään seuraamme, hajoaa pää nanosekunnissa juttujen laatuun. Seuraavaksi pienin paha taas on se, että Allu ja Hanna alkavat duetoida musikaalipiisejä ja me muut karkaamme baariin ja fragmentoidumme humalaamme ennen puolta yötä. Pahin skenaario onkin sitten se, että alamme puhua termeillä kuten fragmentoituminen, minkä jälkeen joku ilmoittaa olonsa panoptiseksi ja loppujen lopuksi päädymme yhteiseen mielipiteeseen, että olemme aika postmoderneja huuperoita."

Niin. Taisimme toteuttaa kaikki skenaariot, se vaatii jo taitoa (Mattikin lauloi vähän Phantom of the Operaa, iltani hienoin hetki ehkä). Toisaalta en ole siitä ihmeissäni. Sienihattu, minttukökkäre, Nikke Knatterton ja Avenue Q. Mutta Volmari uupui joukostamme. Minun sydämeni on särkynyt.

Se mitä Katjakaan ei tullut ennustaneeksi oli loppuilta, jolloin löysin itseni Gigglin Marlinista ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen. Olin menossa kiltisti kotiin, mutta torin kulmalla tapahtui Katjan ulkopaikkakuntalaisia tuttuja ja sitten *zap*, istuin Gigissä.
Mikko1: Gigglin Marlin!
Hanna: No en oo menossa sinne.
Mikko2: Kauheekin paikka on hyvä, jos seura on hyvää.
Katja: Niin!

Tuossa on kyllä se pointti, että oli ehkä parasta seuraa juuri siinä hetkessä oikeesti. Herrasmiehet olisivat myös taksikyydittäneet minut kotiin, mutta urheasti jalkailin kaikki kolme korttelia. Hauskaa silti. Ja uudet mukavat ihmiset on aina loistojuttu. Huono rokkielämä saa silti taas loppua tältä erää juurikin nyt, ei oikeen jaksata semmoinen. Valitsen Angel-boksin. Ja lenkkarit.

Sienihattu, men in pants & Dolphin Kid, oh my!