[Previous entry: "viilenee! yhteyspyyntönne hy-lät-ty!"] [Next entry: "merkitty"]
monday, may 5, 2008[lorf]
Olemme Viivin kanssa luoneet symbioottisen nukkumisjärjestelyn, jossa niin Viivin, minun kuin harmaan tyynynkin paikka on sentilleen määrätty. Se on ihan mukavaa noin muuten, mutta jossain vaiheessa Viivi alkaa aina retkottaa, enkä aina jaksaisi herätä aamulla naama ihan kissankarvoissa. Tai Viivin jalat suussani. Unettomina öinä on silti ihan kivaa, että voi sitten vaikka rapsutella kissaa, jos ei jaksa keskittyä edes kirjaan. Ja noitahan näyttää taas olevan.
Sitä olisi voinut luulla, että viime lauantai oli päivistä kauhein, mutta ei. Tänään on menty taas ihan uudelle asteikolle. Sen lisäksi että on järjetön päänsärky ja nuutunut olo muutenkin, ainakin puolet Joensuun tummista silmänalusista on ilmeisesti päättänyt vierailla naamallani. Näytän harvinaisen, eh, hehkeältä.
Päätin piristyttää itseäni ostamalla Nikke Knatterton DVD:n, kun pelkkä ajatuskin siitä alkoi hetkeksi hymyilyttää. En vaan löytänyt sitä mistään, mikä ei sinällään ole ihme, kun jaksoin tarkentaa katsetta yhteen paikkaan noin nanosekunnin kerrallaan. Onneksi minua tarkkasilmäisempi informanttini oli pistänyt Niken sijainnin merkille, ja tuon sisäpiiritiedon voimin yhdistin tämän tärkeän hankinnan myöhempään kauppareissuuni.
Puolisuunnittelimme teemailtaa.
En aio niissä pukeutua bikineihin.
Voisin olla vaikka Sir Archibald Leech.
Eikös se ole se vahapää?
Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Olen sentään kyennyt vähän hepuloimaan omalle väsymykselleni. Toisaalta se on kyllä aika väistämätöntä, kun suullinen kommunikaatio on tasoa "ja siis Samun oli tarkotus lopettaa tunti eilen aikasemmin että se sit niinku ehtii vaikka.. emmää muista. mutta joka tapauksessa toinen vaihtoehto ois ollu herätä Karkkilasta neljältä eilen että eiku. no en tiiä."
Kirjallinenhan sujuu melkeinpä yhtä mallikkaasti.
hanna sanoo (16:19):
Siis yhden viestin, ei tappamisen. Lorf.
hanna sanoo (16:20):
oho
hanna sanoo (16:20):
meinasin sanoa lorf.
hanna sanoo (16:20):
:
hanna sanoo (16:20):
vittuuuuuuuuu
hanna sanoo (16:20):
lorD
hanna sanoo (16:20):
ja :D
hanna sanoo (16:20):
joku d-ongelma täääb
hanna sanoo (16:20):
:D :D
Katja sanoo (16:20):
:D :D :D
Katja sanoo (16:20):
Hetken olin poissa koneelta ja tällaista sit löyty.
Harkinnassa on pieni pitkä iltakävely ja toivottavasti nukkumista. Paljon. Muuten joudun taas olemaan luopio ja siirtämään kotomme suursiivousta vielä lisää.
