[Previous entry: "arjen pieniä iloja"] [Next entry: "eggs will roll!"]

Juttelin iltapäivällä Jarkon kanssa pitkästä aikaa. Sivusimme ikiteemaa (ironiaa ja sarkasmia, daa) ja taas se todistettiin, että siellä se totuus asuu.
hanna sanoo (13:28):
oletko ikinä huomannut että ironinen ääneni kuulostaa tosi paljon tavalliselta ääneltäni?
Jarkko sanoo (13:29):
en tiennyt, että sulla on tavallinen ääni...

Vietän koti-iltaa vihreän teen ja fantasiakolumnin kanssa. Ja tajusin jotain hämmentävää: tykkään kirjoittaa. Kirjoitan vaan tosi vähän, koska aina on joku este tyyliin "en osaa kirjoittaa fiktiota" tai "en osaa kirjoittaa lehteen" tai "minulla ei ole mitään sanottavaa". Ei nuo nyt ihan väärin tietenkään mikään ole, mutta kirjoittaminen on silti minusta kivaa. Miksen siis harrasta sitä enemmän?

Olen myös tajunnut, että ihan ihan oikeasti tykkään kääntää. Ja siksi ei yhtään ketuttele, että lupasin tehdä Jannelle tulevan viikon aikana jonkun sukelluspallokäännöksen, vaikka muutakin puuhaa olisi ihan tarpeeksi. Ehkä käännöksen tehtyäni myös tiedän, mikä sukelluspallo on.

Kolmas havainto on se, että olen tosi suomalainen (tämä pitää tajuta aina uudestaan säännöllisin väliajoin). Uskon vakaasti, että sauna auttaa kaikkeen kankkusesta flunssaan ja sydänsuruihin. Vaikka kärsinkin tänään vaan kahdesta, sauna oli ihan täydellisyyttä. Ja nyt tuoksun kookokselle, mikä on myös aika hienoa. Yhdistettynä hengailuiltapäivään ja pitsailuun Annikan ja Jonnan kanssa, niin on aika kiva olo, vaikka aamulla olinkin taas valmis tunkemaan patonkia kainaloon koko maailmalle.

Haalarinkastajaiset oli eilen. Ei menty katsomaan kisailuja kirkonmäelle vaan grillattiin makkaraa! Huippua! Skarppeilun päätteeksi olimme Nooran kanssa suunnitelleet pukeutuvamme kerrankin oikeasti tytöiksi ja lähteä baariin. Projekti kun on ollut vireillä kesästä lähtien ja nyt oli viimeinen mahdollisuus ennen Nooran karkaamista Etelä-Suomeen. Ja mitä mutta mitä! Noora feidasi laittautumisesta, se ruoja. Istuin sitten Jokelassa sievässä mutta normaalisti laittautuneessa seurassa yksin kiharoissa ja ylettömässä silmämeikissä helmet kaulassa. Juhlaa. Kostoksi Nooralle ja yhteiskunnalle (no ei oikeasti) kaappasin vip-Villen en edes halua tietää kuinka pitkäksi aikaa ja höpöttelin siinä niin kauan, etten edes kerinnyt Amarilloon. Osaan.

Onnistuin taas siinä kaiken muun hälätykseni keskellä avautumaan pariinkin otteeseen siitä, että puhun niin paljon ja kaikki suohon ja se on ärsyttävää ja oon oikeesti ihan kiva ja voi ei. Takaisin kuului vaan että "ei hättää oikeesti, sie mietit ihan liikaa". Villellä on pointti, ei ole mikään turha kaveri se.

Oli kyllä kivaa olla noitten tyttöjen kanssa liikenteessä taas, vaikka katosinkin jonnekin vaihtoehtoiseen todellisuuteen siitä seurueesta sitten. Tykkään niistä, mutta komboillaan kovin harvoin ja se on ikävää. Enkä kestä, että nyt juuri kun olen taas tottunut siihen, että näen Nooraa paljon, se katoaa neljäksi kuukaudeksi. Tule takaisin sieltä!