[Previous entry: "paris, helsinki"] [Next entry: "omglol taikanuudeli"]
saturday, apr 5, 2008[jalkaillen]
Joidenkin ihmisten kanssa on olemassa välittömästi puheyhteys. Se on hämmentävää, pelottavaa ja mukavaa samanaikaisesti.
Eilen oli Katjan ja Jennan kanssa erinnäisten juhla-aiheiden takia illan teemana barhopping, mutta jostain syystä vain minä sain suoritettua touhun pitkän kaavan mukaisesti loppuun. Tytöt luovuttivat neljännen etapin kohdalla, vaikkakin hyvistä syistä. Vaan eihän tästä kaupungista tutut kesken lopu, kivaa on se (ja aika hasardia myös).
Tänään käytiin vielä syömässä Patinassa Pappagallo-jäätelöä. Juhlistakoon se vaikka sitä, etten aio enää leikkiä, että mulla on kaikki maailman rahat. Köyhistelylinja menee päälle nyt.
Käytiin myös tutustumassa Metropolin uuteen Alkoon ja K-kauppaan. Kaupassa oli joulupukki. Huhtikuussa. Pakkohan se oli mennä katsomaan, mitä joulupukki tekee kaupassa. Huhtikuussa. Kävi ilmi, että pukki jakoi ilmaisia karkkeja. Sain pienen pussin Malacon Truly Smoothyja ja lakua, voi riemua.
Akateemisia keskusteluja, osa 749205:
suvinen sanoo (12:25):
tässä oli kyllä jälleen kerran todiste siitä että minulla on kaikki tieto.
suvinen sanoo (12:25):
sait ilmaiseksi nyt vähän.
suvinen sanoo (12:25):
oon jalolla tuulella.
suvinen sanoo (12:25):
*jal jal*
suvinen sanoo (12:25):
ei oikeesti, nyt pitäs suvin mennä varmaan nukkumaan..
hanna sanoo (12:26):
Itsehän nukuin aamukuudesta yhteentoista.
hanna sanoo (12:26):
Että virkeänä täälläkin.
hanna sanoo (12:26):
*jal jal* on parasta aikoihin.
suvinen sanoo (12:26):
hiphei!
suvinen sanoo (12:26):
jaloilen.
hanna sanoo (12:27):
Repesin.
suvinen sanoo (12:27):
onko sellaista verbiä kuin jalkailla?
hanna sanoo (12:27):
Ei.
hanna sanoo (12:27):
Mutta nyt on.
suvinen sanoo (12:27):
mitä se tarkottaa?
hanna sanoo (12:27):
No sellasta..
suvinen sanoo (12:27):
hipelöillä jalanvartta jalallaan?
hanna sanoo (12:27):
jalkapuuhastelua.
suvinen sanoo (12:27):
nii!
hanna sanoo (12:27):
Hyvä että olemme tästä samalla linjalla.
suvinen sanoo (12:27):
on.
suvinen sanoo (12:28):
meillä on siis edelleen samat mielipiteet -> voimme pyrkiä sinne eduskuntaan taas.
hanna sanoo (12:28):
Kyllä!
hanna sanoo (12:28):
Suurten mielten kohtaaminen.
