[Previous entry: "2630"] [Next entry: "tähän tyyliin"]
tuesday, mar 25, 2008[väsymysluuppi]
Tunnen ihmisen, josta olen jo vuosia sitten kehittänyt teorian, ettemme jonkin suuren kosmisen voiman takia varmaankaan koskaan kykene voimaan hyvin samaan aikaan. Pitkähkön synkeän kauden jälkeen elämänilo ja hyvä fiilis on alkanut palata kyseisen ihmisen kasvoille ja olemukseen, kontrastina minulla on uupuneempi olo kuin ihan tosi pitkään aikaan. Tietysti. En nyt tiedä olisinko pahoillani vai en. Väsymys on ihan hirveää, mutta en kovin suurta riemua repinyt siitäkään, kun aina tuon ihmisen nähdessäni tuli sellainen olo, että siellä on taas hartioilla kaikki maailman murheet, eikä mitään ole tehtävissä.
Omassa väsymyksessä ei mielestäni ole pahinta se, miltä näyttää (mikä on aika paha jo sinänsä). Eikä myöskään se, että on vain kaksi olotilaa, hysteria ja apatia, jotka vaihtuvat toiseksi silmänräpäyksessä. Eikä edes se uskomaton tehottomuus ja aikaansaamattomuus.
Mielestäni väsymyksen pahin puoli on se, että muuttuu ärsyttäväksi ja huomaa sen itse. Jonka jälkeen alkaa pohtia, onko kaikkien muidenkin mielestä yhtä ärsyttävä ja onko kenties niin ärsyttävä, että kukaan ei enää jaksa ja alkavat inhoilla. Jonka seurauksena yrittää skarpata ja muuttuu siten entistä ärsyttävämmäksi. Ja huomaa sen itse.
Muutenkin viime aikoina päähäni on mahtunut noin kolme ajatusta ja niiden variaatiot, en nyt kaipaisi tätä siihen päälle.
Pitäisi miettiä syksyäkin ja tulevaisuutta ja asumiskuvioita ja työhakemuksia. En jaksaisi yhtään. Enkä muuten jaksanut tehdä linssikeittoakaan, johon kuitenkin hain ainekset kaupasta.
Jos tämä peilikuva kertoo mihin
suuntaan kehitymme
niin hajotan kasvoni
Jos tämä peilikuva valehtelisi
edes hetken ei tarvitsisi hajota
Kumpi on pahempi asia
etsiä väärästä paikasta,
vai olla etsimättä ollenkaan?
vääristynyt kuva on enemmän
kuin tuhat sanaa
Edessäni tulevaisuus tyhjää täynnä
en tiedä mitä etsin
minne hävisi kartta
kenen kartta tämä on?
Edessäni media tyhjää täynnä
en tiedä mitä katson
minne hävisi totuus
kenen totuus tämä on?
En löydä... yhä etsin
Jos tämä peilikuva kertoo mihin
suuntaan kehitymme
niin hajotan kasvoni
sielun peilit, pieniksi paloiksi,
silmän pilkkeeksi
Edessäni ihminen tyhjää täynnä
en tiedä ketä katson
minne hävisi järki
mikä järki tässä on?
Edessäni jumala, tyhjä kuva
en tiedä mitä tapahtuu
minne hävisi usko
kenen uskonto tämä on?
En löydä... yhä etsin
Kunnes löydän
Jos tämä peilikuva kertoo mihin
suuntaan kehitymme
niin hajotan kasvoni
sielun peilit, pieniksi paloiksi,
silmän pilkkeeksi
Jos tämä peilikuva valehtelisi
edes hetken ei tarvitsisi hajota
hampaan paloiksi, ienkuopiksi,
lopunajoiksi
Edessäni peilikuva tyhjää täynnä
kartta ja totuus,
ihminen ja jumala
Jos tämä peilikuva kertoo mihin
suuntaan kehitymme
niin hajotan kasvoni
sielun peilit, pieniksi paloiksi,
silmän pilkkeeksi
Jos tämä peilikuva valehtelisi
edes hetken ei tarvitsisi hajota
hampaan paloiksi, ienkuopiksi,
lopunajoiksi
