[Previous entry: "kohti spontaaniutta ja baltiaa"] [Next entry: "hyvä jätkä pitkil hiuksil"]

Kaikista käsitellyistä Karvisista (aka niistä joista kissan puhekuplat on poistettu - ja samalla tehty sarjakuvasta mystisesti hauska) tämä, tämä, tämä, tämä ja etenkin tämä koskettavat minua kaikkein eniten.

Eskon persoonallisuuden uusien puolien ihmettelemisen ohella olen tänään tappanut likvidoinut (mutta en huutaen) eräänkin italialaisen putkimiehen niin monta kertaa, etten tiennyt sen edes olevan mahdollista. Kirottu nettisivu, jolla on pelattavissa kaikki vanhat Nintendo-pelit. Mario-paran lisäksi viikonlopun bodycountiin lukeutuvat myös mm. veljensä Luigi, Megaman ja kaikki Turtlesit. Olen pahoillani.

Perjantaina oli hyvä ilta ihan jo sen takia, että taisin kuin taisinkin selvitä siitä hiton karvalakkitentistä kunnialla, vaikka tenttitilanteessa olikin ihan hirmuisen paha olo, siis fyysisesti. Päätin että voin hyvin ja näin illalla siis seurasi saunaa, laatuaikaa ja, niin, M.A. Numminen ja Pedro Hietanen. Voi hitsinpimpulat, kun olen niin onnellinen siitä, että menin. Keikka alkoi Perkeleellä, joten tiesin, että huonoutta ei voi mitenkään olla luvassa. Eikä voinutkaan, olin ihan täpinöissäni. 80-luvun lapset myös saivat fanifriikkauskohtauksia Pedrosta, mikä tuli ehkä hieman yllätyksenä, mutta fanifriikkaus etäältä on aina mukavaa, joten en pistänyt pahakseni.

Keikan jälkeen sujahdimme Katjan kanssa ahventakin (haahaa) liukkaammin Jokelaan, jossa tavoitteena oli notkua baaritiskillä ja olla mekastamatta puolitutuille. Onnistus. Asemoimme itsemme hyvin ja pienen alkukankeuden jälkeen alkoi trafiikki eikä hyvästä juttuseurasta ollut puutetta. Sitä paitsi mukavia höpöttelijöitä oli niin paljon, etten edes olisi ehtinyt minnekään mekastamaan. Vielä minä onnistun! Ehkä!

Luotan itseeni ja projektiini.

Lauantai valkeni vähän kurjemmissa merkeissä, sillä jo perjantaina huonon olon vuoksi ounastelemani asia kävi toteen. Olen kipeä. Voi hanuri, oikeasti. Piti mennä Eskoille nauramaan krapulaiselle ahertajalle, mutta ahertaja ei ollutkaan krapulassa ja vaikka olisikin ollut, en olisi kyennyt naureskelemaan, koska olin puolikuollut lenssuni takia. Lohdutukseksi käytin täyden leimakorttini Katjan ympäripuhumana Foo Fightersin "uuteen" levyyn (oli varmaan tosi vaikeaa). Eli tässä voi sitten miettiä, oliko se onnistunut reissu vai ei.

Mutta levy on hyvä ja se on tuonut huomattavaa piristystä tähän päivään, joka on mennyt Marion, nenäliinojen ja Carmolis-tippojen parissa. Jos olen vielä torstaina tukkoinen, mukiloin kaikki. Paitsi että silloin se [atshiuu] sujuisi varmaan ihan luonnostaan ja minua pidettäisiin ylikohteliaana liettuantaitajana. Ikuinen optimisti.

Pitäisi varmaan pistää hakukuulutus uusista hengailuystävistä. Käytiin eilen levyhankintojen jälkeen vielä S-marketissa ja pihalla..
Antti: Kato, tehokaksikko.
Hanna & Katja: ...
Antti: Liikutteko te ikinä erikseen?
Hanna: Liikuin mä eilenkin Jokelan jälkeen Katjan kohdalta kotiin yksin. Tai ainakin korttelin verran.

Pienehkön tauon jälkeen olemme vahingossa jälleen yksikkö. Tupu-Hupu-Lupu-ilmiö on myös kohonnut huippuunsa. En tiedä onko se hauskaa vai surullista vai molempia. Mutta ei se ehkä kauhean vaarallista ole.