[Previous entry: "kielipoliisin pulmakulma"] [Next entry: "vuosikatsaus"]

Mautor oy:n pikkujoulukulttuuri-ilta ja toipumispäiväkin jo takana. Toipumista vaatikin, heittäydyin nimittäin ihan hurvittomaksi Semifinalissa ja join yhden oluenkin.

Oli kyllä kiva ja hieno ilta, vaikka - älkäätten kukaan minua mukiloiko - kaikilta illan artisteilta olenkin paremmat, tai ainakin minua koskettavammat keikat, todistanut. Rajattoman konsertissa vallannut tunnelataus kyllä oli aika mieletön, ja jopa minä, ikuinen joululauluvihailija, olin aika fiiliksissä niin vakavammista joulutunnelmoinnista kuin kepeämmästä potpuristakin.

Ja Jussi Chydenius laulamassa Tonttua oli kyllä pieni kuolema. Surunsekainen onni on se, ettei Jussi laulanut soolona kuin ensimmäisen säkeistön. Muuten olisi saatanut suurempikin pakahduskuolema olla käsillä. Moinen meinasi seurata jo Petteri Sariolasta. En tajua, että kaikki ne äänet kuului siitä yhdestä kitarasta. Haluan levyn.

Kiinalaisen ravintolan ylikypsä tofu (ja kung pon cashew-pähkinöiden korvaaminen suolapähkinöillä, perkele) olisi ollut pettymys, jos ei olisi ollut niin järjetön nälkä. Uusin voimin siis Semifinaliin, jossa olin ensimmäistä kertaa (hassua). Voi, niin pieni! Ihan symppis paikka kyllä. Ajoitus oli täydellinen, oltiin paikalla ehkä 10 minuuttia ennen kuin Ville Leinonen aloitti.

Kuulkaas ihmiset. Minä en ymmärrä, että lämppäriä tullaan katsomaan enemmän kuin illan varsinaista esiintyjää. Tai ymmärrän kyllä sen, mutta en ymmärrä, että paikalta kehdataan poistua suurissa määrin artistien välissä - tai kesken jälkimmäistä esiintyjää (paitsi jos se on ihan tosi huono, mikä ei nyt tässä tapauksessa kuitenkaan ollut oletettavastikaan syynä). Mitä kettua? Huonoja tapoja, kehnoa keikkakäyttäytymistä. Onko tästä olemassa jotain etikettiä? Pitäisi olla.

Olin aika väsynyt keikkojen jälkeen ja kävin hetkellisesti vähän ylikierroksilla ja puhuin siis taas sekavia. Eli normimeininki. Onneksi vahinko ei ole kovin pitkäkestoinen (juttujen kuulijoiden kannalta olen kyllä tasapuolisesti pahoillani), koska nukkuminen on joululoman myötä löytynyt jostain. On aika outoa, kun ei koko ajan ole yltiöuupunut. Friikkiä.

Kävin eilen viemässä Empulle joululahjan ja istuin hetken kylässä. Uudessa kodissa näytti kivalta ja seinillä oli tekemiäni juttuja vuosien varrelta (esimerkiksi pala abikalenterista ja 22-vuotiskortti). Tulin tulokseen että olen ainakin joskus ollut hulvattoman hauska. Hienoa. Sain joululahjani ohella myöhässä synttärilahjani, joka oli Ron Mossin levy. En kestä. Joulukorttina taas toimi hirveä baarikuva Onnisten vessasta vuodelta 2002. Yhdistelmänä tämä on sellaista laatua, että kieltämättä aloin saman tien hautoa hirmuista kostoa Empun tupareiden/synttäreiden kunniaksi. Ehkä silti hillitsen vähän, koska sovittiin eilen, että ollaan viimeinkin kakkalevyasteikolla nyt sujut ja voidaan tästä lähtien antaa vaan hyviä lahjoja.

Rocktaiteilija Mossin levyn lupasin (en suinkaan uhannut) antaa Jaakolle, kun Jaakko vuorostaan täyttää 25. Hieno neljännesvuosisadan kiertolahja, moisia synttäreitä kun on kaveripiirissä nyt monena vuotena putkeen. Saattaa tietysti olla, että kiinnyn levyyn liikaa seuraavan yhdeksän kuukauden aikana, enkä malta siitä ajan tullen luopua. Ja paljon todennäköisempää on, että Jaakko laskee sen varaan.