[Previous entry: "sunnuntaihuumorin kukka"] [Next entry: "speed of facsimile"]

Seminaarini käsitellään tänään. (Yllättävän) vähän jännittelee, lähinnä siksi että se on aikamoista sisällötöntä tuubaa. Mutta mitäs tuosta, pääasia lienee että sain kuin sainkin rykäistyä 19,5 sivua edes jotakin määräaikaan mennessä. Keväällä sitten vähän paremmalla menestyksellä (uskokoon ken tahtoo).

Olen viime aikoina ollut kovasti tuohtunut milloin mistäkin asiasta, esim. Hermesetas-tableteista (mitä ne nyt on nimeltään?) ja Sepi Kumpulaisen nimmarin kumitusyrityksestä Kerubin kuppilan seinältä. Yksi isoimmista tuohtumisen aiheista on julkisella rintamalla kuitenkin ollut viime viikon jymyuutinen, aka XL5:n comeback (kiitos sähköposti-ilmoituksesta, A-L :P).

1. Uudet biisit on niinku ehkä aika tylsiä.
2. Mikä XL5 semmoinen on, missä on vaan kolme jäsentä, häh?
3. Siinä Elävän arkiston kehnossa dokumentissa Mika kovasti vakuutteli, että vaikka ajatus on heitetty ilmoille, se on yhteisesti tyrmätty ja comebackia ei ole luvassa.

Ainoa järkevä selitys on, että Mika ja Mica Ikonen ovat kuin ovatkin oikeasti kaksi eri persoonaa ja nyt tuo toinen on ottanut vallan sympaattisen Mikan jäädessä taustalle ja siksi päätöksetkin pyörretään. Voi voi.

(Asiaan perehtymättömille tiedoksi, että ihan oikeasti en koskaan ollut mikään XL5-fani, vaikka sen ekan levyn omistankin. Ysäripoppisilmiö kuitenkin on sitäkin rakkaampi ja XL5 ehkä Suomen sisällä sen tyylipuhtain edustaja. Ja siksi tästä on mukava tuohtua.)

Piti olla tänään glögokänäjuttuja (virallisin termi ikinä). Eipä sitten olekaan. Onneksi Fangin kuusi informaatiovallankumousta on melkein yhtä mielekästä ajanvietettä.