[Previous entry: "jesuchristo superstar"] [Next entry: "dracula-krapula"]

Kauppakadun ajattelijaa lainatakseni, Yle pettää aina.

Katsoin eilen illalla Yle Teemalta Elävän arkiston ”dokumentin” poika- ja tyttöbändi-ilmiöstä. ”Dokumentti” lainausmerkeissä siksi, että paketti oli aika kamala. Täynnä asiavirheitä ja epäolennaisuuksia. Jos New Kids on the Block on ollut Helsingin jäähallissa keikalla (tai ainakin sen keikan takia tv-uutisissa) 1997, tai jos Dannyn sukunimi on Woods, minä olen Matti Inkinen.

Muutkin ulkomaiset edustajat oli kuitattu ihan liian pikaisilla välähdyksillä, vaikka Spice Girlsin opeteltu lehdistötilaisuus oli teennäisyydessään kyllä mieletön. Gary Barlowia, Robbie Williamsia, Brian Harveyta ja Terry Coldwellia olisin kuunnellut mielelläni pidempäänkin.

Ja miksi hitossa muutenkin lyhyestä puolen tunnin ohjelma-ajasta piti käyttää monta minuuttia Plus-yhtyeen livetaltioinnin esittämiseen. 1) Biisi oli tuhottoman tylsä. 2) Koreografiaa ei ollut, joten esityskin oli tylsä. 3) Mikä hiton Plus? Arvoa annan kyllä kunnon ysärireleistä. Hotpantsit ja platform-kengät, asiaa.

Ja voi niitä 7. taivaan tanssiliikkeitä. Hihihhhihii.

Arvoa tuolle ns. dokumentille toi Mika Ikosen haastattelut. XL5:n aikoihin en jamppaa sietänyt, mutta sittemmin olen alkanut symppaamaan kaveria aika kympillä. ”Mitä sitä katumaan. Toppatakit kesähelteellä, pelkät toppatakit ja housut. Laittaisin päälle vieläkin. …Tai sitten en.”

Pitäisi kaivaa jostain XL5 - Tosi iso vitonen ja ennen kaikkea joskus vuosituhanteen taitteessa videoimani poikabändi- ilmiötä paljon laajemmin käsittelevä dokumentti ”Love Me For a Reason” (propsit sille, joka tajuaa, mistä dokkari on nimensä napannut). Tai sitten vaan pyrkiä Ylelle töihin että saataisiin ilmoille asiapitoisempia poppidokkareita.