[Previous entry: "keikkoja, tomaatteja ja yksi kirjailija-aamiainen"] [Next entry: "make, väke, kake, looginen nainen ja kauko-ohjattava golfkärry"]
monday, oct 29, 2007[nenutäpinää]
Taidan virallisesti potea syysuupumusta. En jaksa herätä aamuisin ja näin ollen en ole tänäänkään saanut mitään järkevää tehdyksi ennen luentoja. Ruaaaa. Koitan illalla sitten hyvistellä.
Viikonloppu meni suvikkaissa merkeissä. Oli mukavaa, vaikka ei me oikeasti tehty yhtään mitään. Paitsi otettiin noin tuhat nenukuvaa. Ja lisäksi tuhat poseerauskuvaa. Klik.
Perjantaina vietettiin laatuaikaa ennen keikkoja ja käytiin Kerpassa salaatilla ja Karkkisilla ja kaksi kertaa kaupassa (koska joku tyyppi unohti lompakkonsa --> tämä on oikeasti virallista hajamielisyyden aikaa tai sitten meiän talon putkistossa on jotain, joka liukenee veteen ja aiheuttaa unohtelua), jonka jälkeen istuttiin hetki Jaakon, Virpin ja Katjan kanssa meillä Jaken punaviinin parissa. Palaverin kautta Teatterille ja...
UUUU!
Vitsi että olin fiiliksissä - vaikka unohdinkin ne korvatulpat. Electric Monk oli taas aikamoinen energiapommi ja minä täpinöitsin jo siitä (ja haluan levyn). Pieni tauko ei tehnyt pahaa, ja Sammareista olinkin sitten jo ihan liekeissä. Suvi kovin väitti, ettei sitä hävettänyt olla kanssani liikenteessä, mutta en silti pistäisi päätäni siitä pantiksi. Koska hymyilin taas kuin Matti virnisteleväisellä tuulella konsanaan ja lauleskelin mukana ihan täpöllä. Kyllä, silmät kiinni. Noh. Keikan jälkeen kävin kiittämässä nopeasti molemman orkesterin edustajia ja poistuttiin sitten Hesburgerin kautta kohti unia. Tai ainakin melkein, koska mun piti yöllä taas soittaa kaikki maailman hyvät biisit Suville facebookkaamisen lomassa. Aina yhtä hyvä idea.
Täpinöinnin ohella viikonloppuun mahtui myös mm. kakkua Houkutuksessa, Sinulle on postia, Reeta, Noora, Ellu ja Ville, hengailua Ollilla ja tunnin kävelytuokio jokivarressa. Kaikki sai kyllä aika lättänän lopun eilen illalla ranskanläksyjen merkeissä. On ihan hiton masentavaa aloittaa alusta kieli, jota on joskus opiskellut viisi ja puoli vuotta ja idioottihelppoja tehtäviä tehdessään huomata, ettei osaa taivuttaa olla-verbiä enää o_O Että vahvasti hallussa tämä ranska. Mutta kesään mennessä olen jo ihan guru, luonnollisesti.
// edit: sekä minä että Suvi ollaan näemmä innostuttu mesekuvakkeiden kanssa ja ne näyttää huipulta samassa ikkunassa. Otin screencapin todisteeksi Suville ja oon kyllä sen johdosta niin busted, ettei mitään järkeä. 1. Taustakuva 2. Media Player 3. Firefox. Nuu! Mutta vähänkö repesin.
Helmiä päivän ranskakoetukselta.
Hanna: Sanoitko sä just liesk liesk?
Olli: Taisin sanoa.
Hanna: Susta on tullut Hanna ja Jaakko!
Olli: Se selittää.
Hanna: No miltä nyt tuntuu?
Olli: Tuntuu... tosi vapauttavalta.
Nyt Olli voi kuulemma tehdä ihan mitä vaan, eikä kukaan ihmettele. Tämä selvä.
2 carrots
Suvi says - Monday, October 29th
Heheheeheeeehhhe.
Noora says - Sunday, November 4th
Jätänpä kommentin kerrankin. Haa.
