[Previous entry: "oho, bloggaan"] [Next entry: "kohti suuria seikkailuja"]

Viikonloppu oli aikamoisen huippu, nyt on taas jonkinasteinen Tampere-krapula ja Joensuu tuntuu nuivalta periferialta. Onneksi tällä viikolla on kivaa tekemistä, etten ehkä ihan täysin lannistu. Mutta olipa ihana nähdä Annaa kunnolla ja ajan kanssa taas. Mitenkään väheksymättä Tampere-ihmisiä ja Karkkilan poikia, joita oli myös mahtavuutta nähdä. (Ja oli ne pari tuntia Suvinkin kanssa perjantaina varsin viihtyisät hei, lämmittelyä ensi viikonloppua varten.)

Lauantai oli kyllä varsinainen Annan ja Hannan laatupäivä. Käytiin kävelylenkkisellä Pispalassa & Pyynikillä, laitettiin ruokaa, käytiin katsomassa John McGregorin keikka(1), tuhottiin pullo punaviiniä, mentiin elokuviin katsomaan Sovitus(2) ja roikuttiin Konttorissa. Loppuillasta ehdin vielä (taas) uuteen Dog's Homeen Ruusalla höystettynä, kun Anna suuntasi kotiin. Kahden yön valvominen tosin vaati veronsa ja päätin vedota "olen vanha ja väsynyt"-korttiin muiden siirtyessä pilkun jälkeen Dorikseen. Sain vertaistukea Tretjasta. Kiva, en ole ainoa muumio.

(1) John McGregorin keikka oli aikas ihanainen siellä välissä. En ole vielä päättänyt, onko minusta ihanempaa se, kun John McGregor laulaa "sydämeni paikalla aurinko" vai se, kun John McGregor hymyilee :P Hieman keikan aikana kyllä pisti ärsyttämään, ettei paikalla olleita ihmisiä tuntunut yhtään kiinnostavan, kuka lavalla musisoi ja mitä, vaan lähinnä vallitsi sellainen "tule nähdyksi"-meininki(3). No joo. Tästäkin huolimatta mulla oli mukavaa. Annan kanssa punaviinin äärellä pohdittiin, että tietty särmättömyyshän siinä Johnissa on tavallaan vikana, mutta tuolleen pieninä annoksina maailma on kyllä kauniimpi paikka.

(2) Sovitus. Parasta uutta elokuvaa, jota olen nähnyt aikoihin. Vitsi mitä kamera- ja äänityötä! Kaikki katsomaan se ja heti.

(3) Keikkahan oli osa Lost in Musicia Einofestaria (jonka oikeaoppisen nimen sain tietää vasta palattuani Joensuuhun), joka taas oli osa Musiikkia & mediaa. Ei toki ole salaisuus, että Musiikki & media on sellainen selkääntaputtelutapahtuma, mutta oikeasti alkoi palaa hermo siihen, että ihmisen kiinnostavuus on suoraan verrannollinen statukseen jossain fukin bisneksessä. Toisin sanoen, jos et ole Joku, sinulle ei tarvitse puhua, edes vaikka oltaisiin tavallaan tuttuja jotain muuta kautta. Voi halooooo. Hitto kun ei jaksa yhtään kiinnosta tuommoinen meininki, on tapahtuma, tilanne, bisnes tai piirit sitten mitä tahansa (eikä syynä ole sitten se, etten itse ole Joku). Valitsin siis mielestäni paremman tekemisen eli aiheesta tilittämisen hyvässä seurassa kaukana kaiken maailman taputtelijoista :) Ja olen myös kiitollinen siitä, että tuttavapiirissäni on aika monta Jokua, jotka eivät ole niin nihkeitä ja voivat puhua ihan taviksillekin.

John McGregorin lisäksi kävin tosiaan katsomassa vain Day Elevenin perjantaina. Aikataulusyistä paikalla ei ollut juurikaan ihmisiä, mutta minä viihdyin. Ja olin aika onnellinen Absolutesta. Tompan, Jukan ja Katan löytyminen Klubilta oli myös ehdotonta plussaa.

Opin viikonlopun aikana paljon jännittäviä asioita, esim:
- Grapes of Wrathia lukee noin 40 sivua tunnissa, jopa sunnuntaiaamuna väsyneenä.
- Nättileipä on friikein junaeväs ikinä.
- Armonkallio taipuu Armonkalliolla, ei Armonkalliossa.
- Halloumi on hyvää ja vuohenjuustosalaattiin passeli ruokajuoma on valkkari.
- Samun kännipuhelut on parhaita, etenkin klo 04.15.

Lisäksi sain taas muistutuksen siitä, että tunnen tosi kivoja ihmisiä. Hyvä. Vaikka onkin tavallaan vähän liikaa.

Tänään olen enimmäkseen angstaillut asioista. Ja miettinyt, että joidenkin ääliötempaukset on vaan herttaisia.

Älkää painako tästä.

// edit: Parhautta Wanhassa Postissa tapahtuneessa sisäpiiriasenteista tilittämisessä oli ehdottomasti sen inspiroima melkein sukua julkkikselle -ilottelu, joka nousee aina ihan uusiin sfääreihin, kun sitä harrastaa Annan kanssa. Minulla on nyt uusi valttikortti: kaverini kaveri on Gael Garcia Bernalin moikkaustuttu. Uuuh! Olen niin pop.