[Previous entry: "anita ja kadonnut keilaus"] [Next entry: "nurina"]

Koska pitäisi jaksaa pakertaa esseiden parissa aktiivisesti vielä parisen viikkoa, ja etenkin lastenkirjallisuus on vieläkin aivan levällään, luonnollisesti päätin eilen sitten suunnata viihteelle. Oltiin ensin Jarin ja Suvin kanssa Old Dukessa kuuntelemassa Pete Martin Jazz Kingsiä, joka oli kyllä erinomainen. En ole nähnyt Kentsua sitten joulukuun, mutta tuo Pete Martin on kyllä ihan yhtä tuitui kyllä, joten menee korvikkeena. Ehkä vaahtosammuttimen kokoinen - ja värinen - noin 70+ trumpetisti. Hehee.

Ekan setin jälkeen poistuin Dukesta ja lähdin Inkan, Patrycjan ja kumppaneiden kanssa Lloydsiin. Nyt on sitten löytynyt se Wetherspoon, joka toimii myös yökerhona, baccaa! Paikka oli kyllä ihan ok, musiikki vaan inan liian kovaa, ei meinannut kuulla mitään, mitä muut sanoi *. Pat olisi halunnut siirtyä Oceanaan, mutta ketään muuta ei kiinnostanut ja mulla ei ollut edes rahaa, joten jäätiin sitten Wetherspoonin halpojen hintojen ihmemaahan. Patia lepyttääksemme tungettiin kuitenkin loppuillaksi täydelle tanssilattialle.

Ja niin. Täytyy kyllä sanoa, etten tätä paikallista baaripokailukulttuuria tajua ollenkaan. Olin selvinpäin liikenteessä, niin koko systeemi näytti vielä paljon hulvattomammalta, kun kaikki muut oli humalassa. Kaikki tapahtuu tanssilattialla ja kuvio on seuraava: A näkee kiinnostavan (=hyvännäköisen) henkilön B. A menee tanssimaan mahdollisimman lähelle B:tä, mielellään taakse. Sitten tanssitaan yhdessä kuin Patrick Swayze ja Jennifer Grey konsanaan, mikäli henkilö B ei lähde karkuun. Tässäkin tapauksessa henkilö A saattaa yrittää uudestaan niin kauan että B joko taipuu tai tanssii jo C:n kanssa.

Lihatiskimeininkiä on toki Suomessakin paljon, mutta siellä sentään pidetään kädet irti tuntemattomista alkuun aika tehokkaasti. Jäyhänä suomalaisena arvostankin kovasti henkilökohtaista tilaa, joten jotkut randomjampat kiinni selässä ovat mielestäni aika ahdistavia. Lisäksi mulle tanssimisen pointti on se tanssiminen itse, ei mikään pakollinen soidinrituaali. Onnekseni Nooran kanssa lanseerattu projekti on vielä vaiheessa enkä siis ole vielä erikoisbeibe eli sain olla suurimman osan aikaa ihan rauhassa. Hyvä niin.

Lähdettiin aikaisin pois, koska yksi kappaletta yltiöhumalaisia puolalaisia ja yksi ikävä väärinkäsitys aiheutti sen, että seuralaiseni pistettiin baarista pihalle puolenyön jälkeen. Harmillista, koska musiikki oli vain parantumassa (Dirty Dancingista ja Greasesta molemmista pitkät koosteet! Mahtavaa!). Ja muutenkin oli aika leppoisa meininki. Ehkä parempi silti niin, voin tänään sitten kirjoitella pirteämpänä. Lisää kuivaa naurua tähän.

Loppuun randomia keskiviikolta:
Olin Mark Bouldin essee-workshopissa ja totesin, että sen miehen on pakko olla jonkin sortin taikaolento. Se sai alkeelliset esseen rakenteita koskevat ohjeet kuulostamaan a) mielenkiintoisilta b) neroudelta. Ja kuten tässä tuli todettua jo muutamalle, tajusin, että elämäntehtäväni on ehkä hankkia Mark Bouldin kanssa noin sata vauvaa. Tai edes neljä. Tai sitten ei yhtään, mutta vaan paistatella siinä taikuudessa. Haahaa.

Workshopin jälkeen katsottiin screeningissä The Poseidon Adventure, koska Mark halusi meidän näkevän myös 70-luvun Hollywoodin valtavirtakamaa, kun ollaan moduulin aikana keskitytty lähinnä marginaaliin. Tuotaaaa.. aikamoista kakkaa. Ja ou mai gaaaad mitä naishahmoja se elokuva oli pullollaan O_O Oli kyllä taas sellainen valkoisen miehen ylistyslaulu, ettei mitään rajaa. Että eläköön vaan 70-luvun katastrofielokuvat. Onneksi sattui tuo Hackmanin Gene laivalla mukaan, muuten oltaisiin oltu pulassa. Jos vaan muistaa asennoitua siihen, että tempo on erilainen kuin nykyleffoissa eli alkaa hitaasti eikä koko ajan räjähdä jossain, suosittelen lämpimästi kehnojen mammuttirainojen ystäville.

// edit: päivän linkki.

* Paitsi että yksi englantilainen poika ja espanjalainen tyttö selkeästi kuulivat minua sen verran, että osasivat kehua/ihmetellä aksenttiani. Ja aikaisemmin päivällä BISCin ilmaisella lounaalla yksi työntekijämies kehui sitä myös. Pitää ehkä kohta alkaa oikeasti uskoa, että se on hyvä. :O