[Previous entry: "gary-diskurssi"] [Next entry: "alavalla maalla vesi virtaa"]

Pitäisi kirjoittaa esseiden outlineja kovaa vauhtia, mutta on niin järjetön väsymysepätoivo, ettei kykene. Tietysti olen onnistunut loihtimaan itselleni uuden flunssan, joten kaikki tuntuu tällä hetkellä melko ylivoimaiselta. Voi ahteri. Aion silti kuitenkin saada edes jotakin tänään aikaiseksi, koska muuten en voi ehkä elää itseni kanssa.

Anna oli täällä keskiviikkoillasta lauantaiaamuun ja oli mukavaa. Käytiin pubi-illallisella keskiviikkona The Horn and Trumpetissa (ja nyt olen jäänyt jacket potato -koukkuun, hittolainen) ja käytiin vielä sen jälkeen Blackthornilla Stag and Houndsissa. Torstaina piti mennä kuuntelemaan nuorta jazzkomboa Old Dukeen, mutta joko pojat olivat tosi kokeellisella linjalla tai sitten kuulimme pelkän soundcheckin. Suuntasimme siis kera Jarin kohti Three Sugar Loavesia, joka osoittautui varsin mukavaksi. Sain myös alennuskuponkeja kasapäin. Punta pois valitsemastani juomasta ja Sunday roastia punnalla. Voivat osoittautua vielä hyödyllisiksi.

Perjantaina piti mennä katsomaan Fast Food Nation, mutta vaihteeksi Watershedin ohjelmisto oli mennyt uusiksi, joten pohdiskelimme uutta toimintasuunnitelmaa lounaan merkeissä Old Dukessa (elämäni parhaat ranskalaiset, ainakin melkein). Päädyimme sitten lopulta kävelemään ympäri Bathia, kun tajuttiin, että junamatka suuntaansa kestää ihan oikeasti alle 20 minuuttia ja menopaluu maksaa £5,60. Tultiin aikaisin pois ja vietettiin laatuaikaa täällä kämpillä. Aamulla saatoin Annan bussille ja kävin itse yhdistetyllä aamukävelyllä ja aamukahvilla Brandon Hillillä. Leppoisaa.

En kyllä tajua, mitä meille on Annan kanssa tapahtunut. Puolet ajasta raivottiin isoon ääneen Suomen kulttuuripolitiikasta (ja etenkin rahoituksesta). Keskusteltiin myös pitkät pätkät elokuvista (taas), kirjallisuudesta, konserttikäytännöistä ja modernista harmonikkamusiikista. Pe-lot-ta-vaa. Onneksi vastapainoksi puhuttiin myös jalkahiestä, säärikarvoista ja typeristä ihmisistä, joita tunnettiin yläasteella, ettei nyt ihan hurvittomaksi mene tämä touhu. Mutta oli kyllä huippua viettää ihan kunnolla aikaa yhdessä. Tammikuun Tampereen-visiittinikin oli kyllä mainio, mutta auttamattoman lyhyt. Eikä sitä tiedä, koska taas nähdään, kun Anna katosi nyt Herm Islandin ja 48 tuntisen työviikon taikamaailmaan ainakin puoleksi vuodeksi.

Lauantaikävelyni jälkeen tulin sitten kotosalle pakkaamaan tavaroita Cornwall-ekskursiota varten. Tarkoitus oli lähteä 14.44 junalla, mutta missattiin se muutamalla minuutilla. Vaan eipä hätiä mitiä, seuraava kun kulki tunnin päästä. Tämä myöhempi juna tosin tarkoitti myös tunnin vaihtoa Exeterissä puolen tunnin sijaan ja näin ollen oltiin perillä Budessa puolitoista tuntia myöhemmin kuin alunperin piti. Mutta mitäs tuosta. Perillä odotti herkullinen lasagne ja suklaamuffinssit. Sippailtiin siinä vähän siideriä ruuan ohella/päätteeksi (Leffeä Jarille), kerrottiin Matthew'lle suomalaisista hirvistä ja suunnattiin kohti pubia, kunhan ensin olin saanut pitää vaatimani vartin mittaisen naisellistumistuokioni. Myöhemmin mentiin vielä Kazbar-nimiseen klubiin, joka oli aika hirveä, mutta viihdytin itseäni sitten tanssahtelemalla vanhoja hittejä täydellä tanssilattialla. Five ja Blur kunniaan! Ilta päättyi sievästi siihen, että varsin humalainen isäntämme Matt katoili koko ajan ja löytyi lopulta keskeltä täysin järjetöntä tappelua. Mainittakoon nyt vielä, ettei Matthew tapellut itse vaan seisoi siellä välissä. Tilanne jatkui ja jatkui ja loppui ja alkoi alusta, mutta lopulta päästiin takaisin Pittien keittiöön pitsalle ja kaakaolle/kahville (nam...). Pääsi Jarikin siinä samalla sitten tähdittämään jännittävää videota, joka toivottavasti ei päädy koskaan YouTubeen mutta minun hoteisiini kyllä. Jää nähtäväksi.

Sunnuntai alkoi laiskasti, mutta alkuiltapäivästä päästiin viimeinkin liikkeelle. Mentiin rannalle katsomaan merta ja kiipeilemään rantakallioilla. Kyllä, kiipeilemään. Ihan oikeasti silleen suht korkealle sekä jalkojen että käsien lihaksia käyttäen. Olin liikuttunut, kun pojat tarjosivat apua vaikeammissa kohdissa, mutta pärjäsin itsekseni yllättävän hyvin ottaen huomioon, että olen venyttelyn puutteesta johtuen nyt varsin kankeassa kuosissa ja kiipeillyt viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Luolassa kaipasin (ja sain) kyllä neuvoja ja henkistä tukea, mutta tulin ihan omilla lihaksilla alas kuitenkin - ehjänä jopa. Saatiin me tosin vertakin kehiin, kun laukustani töröttävä niitti tökkäsi minua sormeen :D Mutta tuli kieltämättä mieleen, että miksi hitossa en hanki kunnon varusteita ja kiipeile useammin. Se oli ihanaa.

Illalla oltiin kaikki raatoja. Itse vedin rouva P:n valmistaman herkullisen sunnuntaipäivällisen (paisti lisukkeineen ja KOLME jälkiruokaa - kaikissa kermaa, tietty) päätteeksi pienet unoset, sen jälkeen keskityttiin vain telkkariin. Sieltä tuli parahiksi uusi filmatisointi Northanger Abbeysta, joka oli ihan kelvollinen (Hugh O'Conor <3) ja perään Jay & Silent Bob Strike Back. Varsin, eh, postmoderni elokuva, etten sanoisi. Nauroin.

Maanantaina suunnattiin sitten katsastamaan St Austellissa oleva The Eden Project, joka oli kaikessa kummallisuudessaan aika vaikuttava. Hikoiltiin kuin possut siellä trooppisen ilmaston biomessa, mutta olihan se ihana nähdä kaikkia niitä juttuja ja lukea paljon valaisevaa faktaa. Jossain trooppisen "kasvihuoneen" loppupäässä Matthew taiteili itselleen ja minulle mausteista hienot heimomeikit, jotka jämähtivät hikiseen naamaan varsin nätisti. Keräsimme katseita. Ja olimme sen keltaisen mausteen ansiosta suojautuneet krokotiilin leukoja vastaan. Tyylikästä ja käytännöllistä.

Kierrettiin myös se subtrooppinen aka Välimerenilmaston biome, joka ei tietenkään ollut yhtä eksoottinen, mutta mielenkiintoinen silti. Sen jälkeen olikin nääntyminen lähellä ja pasty-lounas tuli tarpeeseen. Pop. Kotimatkalla pysähdyttiin vielä Charlestownissa jäätelöllä. Oli hullun hyvää (butterscotch crunch + flake, ah) eikä kaiken sen rasvan ja kerman päälle tuntunut enää missään. Illalla Matt laittoi meille pastaa ja sitten käytiin vielä pyörähtämässä pubissa parin natiivin kanssa. Jari uskaltautui pelaamaan poolia, minä en. Ja sitten, wup!, seuraavaksi tajusin, että ollaan matkalla Mattille katsomaan Jackass kakkosta. Ja kyllä, katsoimme sen. Miksi?! Ryan Dunn on edelleen mielestäni ihan huippu, mutta tuo viihteen laji ei kyllä uppoa muhun oikeasti yhtään. Paitsi että yhdelle kohdalle tunnustan kyllä nauraneeni.

Tiistai, tuo ankea lähdön päivä. Käytiin äärimmäisen sympaattisessa divarissa ja uudemman kerran rannalla. Katsottiin vuoroveden nousemista ikuisuus (meditaatiota minulle, ihanaa) ja mentiin sitten syömään Atlantic Dineriin. En halunnut viidensiä ranskalaisia viikon sisään (argh), joten jacket potato oli jälleen ystäväni. Ja hyvää oli. Sitten bussilla kohti Exeteriä, josta junalla takaisin Bristoliin. Home sweet home.

Mutta summa summarum, matka oli kaikin puolin onnistunut, olen varsin tyytyväinen. Cornwall on äärimmäisen kaunis paikka ja joudun ehkä muuttamaan sinne. Valitettavasti mulla ei ikinä tule olemaan niin montaa rahaa, että saisin mitään säällistä paikkaa mistään päin Cornwallia, joten ei auta muu kuin odottaa, että Anna vamppaa Daniel Craigin ja esittelee mut jollekin Danielin rikkaalle näyttelijäystävälle, jonka voin sitten suostutella muuttamaan kanssani Cornwalliin. Vähän pitempiaikainen projekti, mutta väliäkö tuolla, jos lopputulos on hyvä :D

Ai niin. Pakko oli tietysti käydä myös vaa'alla, koska ensimmäistä kertaa sitten tammikuun alun olin taloudessa, jossa sellainen oli. Gnaa! En todellakaan ole kuvitellut lihoneeni, kyllä se on ihan fakta. Näin ollen julistin sodan jojokiloilleni, uusi elämä alkoi tänään. En lupaa laihtua, kun se ei kuitenkaan toimi. Mutta lupaan yrittää voida paremmin, se on toiminut tähänkin asti aina kun vaan jaksan vähän kiinnittää huomiota asioihin.

Ehem. Olin pikkuisen snap happy koko reissun ajan. Valitsin vain murto-osan, hyvää kuvamateriaalia kun olisi ollut vaikka kuinka. Voi tuska.

Sunnuntai:






Tästä ei turistikuva parane :D


















Maanantai:


Trooppinen kasvillisuus selviää jättimäisissä golf-palloissa.


En ollut ainoa kameraintoilija.


Saan edelleen näistä päänsärkyä. Jotta voitte vaan kuvitella.








Ja sihti vaan paranee...








"Please do not Climb on this Exhibit."
(Heimomaustemeikkiemme alkuperä on noissa laatikoissa.)




WEEE man on rakennettu 3000 tonnista elektronista jätettä. Se on määrä, jonka keskimääräinen britti saa aikaan elämässään.




Ride with Elvis jäi valitettavasti testaamatta.


Tiistai:












Kaikin puolin onnistunut pose.