[Previous entry: "old bristolian = omppumehua?"] [Next entry: "five hundred twenty-five thousand moments so dear"]

Pitäisi vääntää kirjalistaa kahta esseetä varten, mutta ei saa aikaiseksi. Olin tänään reilun tunnin kirjastossa etsimässä lähteitä karaoketutkimusta varten ja löysin peräti yhden kirjan. Se on kyllä ollut mulla lainassa jo viime tiistaista eli hyöty oli aika minimaalinen. Ärsyttää. Mutta huomenna uusi kirjastotuokio sitten.

Jotain sentään sain tänään aikaan, ainakin melkein. Aktivoiduin äsken nimittäin viimeinkin sähköpostirintamalla. Yritin laittaa Willille mailia, että mitä kuuluu ja onko aikaa treffata ja mitä kaikkea. Vaan - tietysti - näyttäisi siltä, että osoite ei ole enää käytössä. Pepatti! Olisin mielelläni yhteyttä ottanut. Pitää kysellä, jos Ipellä olisi vaikka toinen osoite herra B:lle tiedossa. :|

Taas yksi viikonloppu vaan hujahti johonkin. Suurin osa siitä valittettavasti vielä tässä koneen ääressä nököttäessä. Perjantaina tosin olin sosiaalinen (kuten edellisestä entrystä voi päätellä, hehee), kun hengasin jopa kolmessa eri porukassa eli Jarin ja Pekan kanssa oluella, Angelan ja Annan kanssa Yatesissa syömässä (onneksi muutakin kuin niitä paneroituja herkkusieniä) ja sitten vielä Jarin ja Matthew'n kanssa Applessa ja poikien kämpillä. Tuli ihan sellainen olo, että mulla on oikeasti sosiaalista elämää täällä! Onneksi lauantai ja sunnuntai palautti maan pinnalle...

Olisinkin edes saanut koneella nököttäessäni jotain hyödyllistä aikaan, mutta lähinnä tutkin taas YouTuben ihmeitä. Cabaret'n musikaalinumeroiden lisäksi (en halua edes tietää, kuinka monta kertaa katsoin Moneyn) sieltä löytyi paljon hämäriä pätkiä. Esimerkiksi Mikhail Baryshnikov mukana Chorus Linen One-loppunumerossa - ja muutkin pätkät Baryshnikov on Broadway -spesiaalista. Ja kuten aina, yksi klikkaus johti toiseen ja kolmanteen ja.. nyt olen nähnyt, kun Mikhail vetäisee 11 piruettia ja loppuun jännittävän voitontanssin mahtavassa kasarielokuvassa White Nights.

(Pirueteista ja Joel Greyn ihanuudesta huolimatta viikonlopun suurin nettihitti oli aquatic ape hypothesis, jonka Matthew ystävällisesti minulle varsin perinpohjaisesti perjantaina esitteli. Pakkohan se oli itsekin käydä sitten lukemassa.)

Istuin perjantaiaamuna St Mattsin students unionin kuppilassa kahvilla ja lukemassa ensimmäistä Potteria loppuun. Olisi taas pitänyt tietää paremmin.. Mikä siinä onkin, että vaikka olen lukenut kirjan monesti ja leffakin on tullut katsottua ihan kiitettävän monta kertaa, alkaa aina itkettää siinä vaiheessa kun Neville saa viimeiset kymmenen pistettä Hogwartsille (hups!) Gryffindorille? Ja taas sama juttu. Siellä sitten räpsyttelin kahvikuppini äärellä ja yritin olla vetistelemättä liian teatraalisesti.

Tuo ensimmäinen Potter on kyllä kovasti hyvä kirja. Kieli on mahtavaa (niiiiin kaunista!) ja tarina soljuu eteenpäin. Toisessa ja kolmannessa vielä sama juttu, mutta sitten alkaa jonkinmoinen alamäki mielestäni. Ei ole mikään salaisuus, että inhoilen Feeniksin kiltaa sattuneista syistä aika paljonkin, mutta on jotenkin käsittämätöntä, että se koko kirjoitustyylikin on muuttunut niin paljon tuosta ensimmäisestä. Sääli. Ja tämän kommentin johdosta varmaan joku Potter-fanien armeija hyökkää pian jostain kulman takaa ja nuijii minut muusiksi luudilla.

Tänään käveltiin Jarin kanssa vähän Fishpondsissa. Eipä siellä paljon nähtävää kyllä ole. Mutta halpaa aikamatkailua se kyllä on, hyppää bussiin keskustassa ja 20 minuutin kuluttua olet 80-luvulla. Mikäs sen taloudellisempaa!

// edit: no omg! Potter-puristin heikko hetki, kardinaalimoka. Muistamisesta tai muistamattomuudesta ei ehkä kuitenkaan ollut kyse, vaan jostain ihan muusta. Kiitti silti, Ville. Kyllä tuollaiset kuuluu tullakin oikaisemaan ja heti. <3