[Previous entry: "mopin kehityskaari"] [Next entry: "setämme bob"]

Eilinen hujahti BISCin päiväretkellä Walesin puolella. Ohjelmassa oli Walesin kansallinen kaivosmuseo Big Pit ja Cardiff Castle.

Matka alkoi epäinhimillisen aikaisin kello 8.30 - tai minun osaltani 7.45, kun piti kävellä BISCille ja varata matkaan myös eksymisvara. Oltiin toki Jarin kanssa käyty perjantaina tarkastamassa BISCin sijainti, mutta äärimmäisen pitkää reittiä. Tällä kertaa onneksi löysimme onnistuneesti sen kuuluisan kohdan kävelymatkasta "where you don't have to move" ja olimme perillä alta aikayksikön. Tai tosi nopeasti ainakin. Bussissa meitä viihdytti Elvynin lisäksi BISCin puolesta Joe ja juttuja kertova bussikuskiherrasmies Tony. Tarinoista ja tietovisoista huolimatta matka meni lähinnä nuokkuessa ja sumua ihmetellessä.

Big Pitille päästessä olikin vähän eri meininki. Maassahan oli yli kymmenen senttiä lunta! Lungit suomalaiset ja ruotsalaiset tyytyivät myhäilemään muun maailaisille vaihtareille, jotka menivät lumesta ihan sekaisin. Oli se aika söpöä, kun aikuiset ihmiset kilahtivat ja tekivät loputtomasti lumipalloja, ottivat vielä enemmän valokuvia ja hihkuivat kuin viimeistä päivää. Lumesta tosin johtui myös, ettei museo auennut ajoissa, sillä ylimääräisille turvatarkastuksille oli tarvetta. Eipä siinä mitään. Jutustelin odotteluajan mukavan saksalaisen vaihtaritytön kanssa mm. lounaasta ja korkkareista.

Pitkähkön odotuksen jälkeen päästiin kuitenkin itse kierrokselle, joka siis käsitti noin kilometrin kävelyn vanhassa hiilikaivoksessa 90 metriä maan alapuolella. Kaivos oli ollut toiminnassa vuoteen 1980 asti ja muutama vuosi myöhemmin avattu museona. Tätä varten suuria muutoksia ei oltu kuitenkaan tehty vaan saimme tallustella ympäriinsä jokseenkin autenttisessa ympäristössä - paikassa ei ollut edes valaistusta, joten eteensä näki vain suojakypärään kiinnitetyn työvalon avulla. Mikä tunnelma! Opas oli mainio ja jutut hirmu mielenkiintoisia. Saattaa johtua omasta museotaustastani (ja vielä nimenomaisesta museosta), mutta tuollaiset aidot teollisuusmuseot ovat mun mielestä äärimmäisen ihania. Olin ihan fiiliksissä. Phihi. Kierros kesti tunnin verran ja sen jälkeen oli muutaman minuutin tilaisuus seota museokaupassa. Olin maltillinen: mukaani tarttui vain muutama postikortti ja uusi rakkaani Puff "lausutaan [pif]" the Welsh Magic Dragon.

Ja sitten kohti Cardiffia, jossa olin tunnin verran aikaa etsiä ruokaa ennen kierrosta Cardiff Castlessa. Päädyimme Jarin kanssa Pizza Expressiin suht hintavalle mutta erinomaiselle pastalle. Ihana mushroom ravioli on nyt uusi ruokarakkauteni, rasvaa ja kermaa säästelemättä.

Linna itsessään oli oikein hieno, mutta onhan noita nähty. Ei siis mitenkään erikoisesti minua sykähdyttänyt, koska olen muutaman kartanon ja linnan tälläkin saarella kolunnut. Mutta en voi kieltää, etteikö musta olisi ihanaa kuunnella paikkoihin ja sisustusratkaisuihin liittyviä tarinoita. Cardiff Castle oli siitä erikoinen, että se oli tyylillisesti viktoriaanista uusgotiikkaa eli aika mahtipontinen meininki oli kyllä. Kultaa, kimallusta ja uskonnollista kuvitusta. Lisäksi joka paikka vilisi papukaijoja, sillä sisustuksen suunnitellut arkkitehti William Burgesilla oli ilmeisesti niihin jonkinmoinen fiksaatio. Phih. Olisi ollut kiva tutkia kaikkea vähän tarkemmin, vaan eihän noilla kierroksilla ikinä saa.

Kierroksen jälkeen suunnattiin linnan pihalle ja käytiin tutustumassa vanhimpaan osaan eli normannilinnan/vartiotornin raunioihin melkein tuhannen vuoden takaa. Paaaaljon jyrkkiä portaita, mutta muuten aika mieletön. Sitten räpsittiin kuvia enemmän kuin olisi terveellistä. Lopuksi taas museokaupan kautta pois (muutama postikortti lisää) ja kohti bussia. Vähän harmitti, ettei ehditty enempää Cardiffin keskustassa pörräämään. Mutta onpahan taas syy mennä takaisin sinnekin, joten koitan kestää. :)

Illalla kotimatkalla harhauduin vielä Wine Streetin Tesco Expressiin. Valkkari ja suklaa on aina hyvä iltapala.

Puiseva sunnuntaiselostus:

Tänään on ollut varsin mukava sunnuntai. Heräsin omia aikojani puoli yhdeksältä, pyykkäsin ja siivosin - ja keksin luovia paikkoja ripustaa pyykkiä, kun tila loppuu kesken. Päätin sähköpostituokion jälkeen lähteä ulos tsippailemaan ja ottamaan kuvia Castle Parkista, josta bongasin sattumoisin Jarin, joka oli samalla asialla. Haettiin lounaaksi lattet ja Cornish pastyt - ensimmäiseni! - ja syötiin ne puistossa, jossa oli aurinkoista ja lämmintä. Sen jälkeen pieni ekskursio Broadmeadin ja Bond Streetin tuolle puolen, jonne ei yleensä tule lähdettyä ja lopulta kauppojen kautta kotiin. Nyt on sitten Buffyn neloskausi omistuksessa, maratoni voi alkaa. Ruuaksi improvisoin soijarouhepihvejä (en löytänyt respetiä), jotka onnistuivat yli odotusten. Ja niitä on vielä huomisellekin! Jee!

Koska katsoin Mildred Piercenkin (olipa se muuten ihan älyttömän hyvä, en muistanutkaan), ainoa mitä en ole saanut aikaiseksi on laatuaika Cooperin The Dark is Risingin kanssa, jaksoin ehkä kymmenen sivua. Ehkä ennen nukkumaanmenoa se sitten. Jos muutaman luvun edes saisi luettua, että pääsisi kirjan kanssa vauhtiin. Sitten se sujahtaisi taas kuin itsestään.

Cooperiin keskittymisen sijaan kaivoin ystävästäni YouTubesta biisit, joita ollaan laulettu Showstoppersissa. Haluaisin nähdä Avenue Q:n, se näyttää/kuulostaa aivan huipulta. Lisäksi Cole Porter oli aika äijä. Syvällisiä kommentteja.
Blow Gabriel Blow & For Now.

Kuvissa on panostettu myös human interestiin pelkkien maisemaotosten sijaan. Dragon interestiä unohtamatta <3








[pif]in ja pillin kanssa poseeraa Lleu the Welsh Perfectly Normal Dragon














Tapasin unelmieni pitkänhuiskean miehen ja hänen vuohensa.






Tuli yllätettyä [pif], tuo vanha irstailija, naisten vessan oveltakin.