[Previous entry: "you live on avenue Q! your friends do too."] [Next entry: "nöyrä pyyntö"]

saturday, feb 3, 2007
["you may know by my size that I have a kind of alacrity in sinking"]

UWE:n kv-palvelut kuljettivat meidät tänään Stratford-upon-Avoniin päiväksi vaivaiseen kahdenkymmenen punnan hintaan. Lähtö viivästyi, kun ihmiset eivät tulleet ajoissa paikalle ja muutama supermyöhäinen käytiin noukkimassa vielä erikseen keskustasta. Tästä aiheutuen Stratfordin päässä tuli tosi kiire juosta bussilta opastetulle kierrokselle. Myöhästyimmekin vähän ja opas oli aika, erm, vihaisen oloinen ja tiukka ihminen, joskin varsin asiantunteva ja tietävä. Ketuttaa silti olla kierroksilla, jossa tuntuu, että oppaan mielestä kierrosta ei tulisi alkuunkaan edes järjestää. Kierroksen jälkeen oli kiire ja lounas piti hakea nopeasti jostain, mutta kaikkialla oli kallista ja kauhea jono. Päädyimme siis McDonaldsin take away -sapuskoihin ja minä en edes saanut tilaamaani chicken salad sandwichia vaan vegetable + melted cheese sandwichin. Voi sitä ärsytyksen määrää. Päivän aikataulu ei juurikaan sallinut Startfordiin tutustumista ja ennen lähtöä Starbucksista ostamani kahvikin oli vääränlainen. Näitä asioita ajatellen ja väsymykseen sekä nälkätilaan yhdistäen päivä oli aika kamala.

Mutta tästä kaikesta huolimatta...

IHANAA!
Minkä jätin tuosta äskeisestä negaselostuksestani pois oli se, että opastettu kierros oli siis Royal Shakespeare Theatren backstagella (ja ihan siinä varsinaisellakin stagella myös). Ihan huippua! Lisäksi vastoin ennakkotietoja minulle ja Jarille riitti sittenkin teatteriliput (sisältyivät siihen 20 puntaan) katsomaan Merry Wives of Windsoria, joka oli varsin viihdyttävä, vaikkei musikaalina(!) tahi Shakespeare-tulkintana mitenkään mestarillinen mielestäni ollutkaan. Ja onhan se kiva aina kuulla Shakespearea, kuten muutakin kaunista englantia, taidolla lausuttuna - ja tässä tapauksessa myös laulettuna, heh.

"If I be served such another trick, I’ll have my brains ta’en out, and buttered, and give them to a dog for a new year’s gift."

Teatterin vaihtoehtonahan meille tarjottiin erilaisia Shakespeare-museoita, jotka olisivat varmasti olleet myös äärimmäisen mielenkiintoisia. Mutta kyllä sen bäkkärikierroksen jälkeen olisi ottanut aika rankasti päähän lähteä kiertämään museoita siinä vaiheessa kun loppuporukka menee katsomaan näytelmää, jonka yhdessä pääosassa on Mistress Quicklynä kukas muu kuin Judi Dench.

Koska alunperin meidän ei pitänyt saada lippuja ollenkaan - ilmoittauduimmehan matkalle myöhässä - en ottanut näytelmästä mitään selvää etukäteen. Judi Denchin mukanaolo oli jo tarpeeksi suuri syy harmistukselle. Mutta kappas, saavuttuamme teatterille kävi ilmi, että toisessa pääroolissa, Falstaffina, oli Simon Callow. Melkein friikkasin. Mutta vain melkein. Kokosin itseni hyvin - ja hihittelin sisäisesti. Koska hei, Simon Callow!!1 Niiq ultimate coolness hei. Phihi.

Molemmat mainitsemani näyttelijät olivat, kas kummaa, varsin loistavia ja fiilistelimme molempia Jarin kanssa ihan kiitettävään malliin bussimatkalla takaisin Bristoliin. Mutta olipa esityksessä mukana muitakin hienoja roolisuorituksia. Itse pidin kovasti Brendan O'Hean Pistolista ja Alistair McGowanin Frank Fordista. Lisäksi Ian Hughesin (Sir Hugh) ja Ian Conninghamin (Nym) liikekieli teki suuren vaikutuksen. Myös molemmat Windsorin iloiset rouvat eli Alexandra Gilbreath (rouva Ford) ja Haydn Gwynne (rouva Page) olivat varsin passelisti roolitettu. En tiedä, tykkäsinkö oikeasti Paul Chahidin Tohtori Caiuksesta tai Simon Trinderin Slenderistä, mutta roolien tulkinnat olivat sen verran herkullisia, että niissä oli helppo loistaa. Nauroin. Kaikille niille yleisöä kosiskeleville kohdille. Ehkä se ei ole silti vaarallista.

Näytelmän ja lähdön välissä oli huikaiseva tunti omaa aikaa. Suunnattiin Jarin ja Patrycjan kanssa metsästämään kahvia, kun bongasimme näyttelijöiden oman oven. Täällähän on siitä ihana kulttuuri, että on ihan sallittua jäädä kärkkymään näyttelijöitä näytelmän jälkeen. Niin jäimme mekin, ja nyt käsiohjelmani on signeerannut Martin Crewes (rakkaudella minulle, muttei Jarille, mohoho), Scarlett Strallen ja, ehkä hienointa, Jeffery Dench. Eli vaikka en valitettavasti saanut tilaisuutta sanoa edes kiitosta Judi Denchille tai Simon Callow'lle (noes!!), niin sain sen sanoa edes Judi Denchin veljelle. Joka oli myös näytelmässä varsin herttainen ja karismaattinen.

Stratford vaikutti kyllä tosi kauniilta ja sympaattiselta paikalta, menen sinne mielelläni vielä uudestaankin., vaikka muutamaksi päiväksikin. Näissä päivämatkoissa kun on se huono puoli, ettei oikeasti ikinä ehdi nähdä juuri mitään, kun aikataulu painaa päälle jatkuvasti. Haluaisinkin siis rauhassa kiertää myös museot ja katsella kaupunkia, joka oli tosi pieni ja täynnä hassuja vanhoja taloja. Lisäksi voisin olla ihan mielelläni Judi Dench, mutta se ei taida tämän vaihtoni puitteissa niin helppo toteuttaa. Stratfordiin siis, mieluiten ehkä vaikka touko-kesäkuussa. Tai koska nyt aikaa ja innostusta ilmaantuu.

Mainittakoon nyt vielä selvennykseksi, että se Starbucksista ostamani lattekin oli oikein hyvää. Se vain tuli posliinimukissa, vaikka tilasin sen mukaan. Möh möh.

Päivän kuvasatoa.



















Ja loppuun vielä mahtavaa valokuvataidetta eilisaamulta. Perjantaina kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä ne parhaat kuvat tunnetusti otetaan.