[Previous entry: "rhcp project"] [Next entry: "sharing my wisdom"]

friday, oct 6, 2006
[vhb]

Von Hertzen Brothers. Voi parhautta.

Oli ehkä oikeesti parasta pitkään aikaan, hieno (ja pitkä) setti ja kaikki vaan jotenkin osui kohdalleen. Ja taas olin eturivissä ilman kyynärpäätaktiikkaa. On tää kaupunki aikamoinen, hee.

Olin koko päivän ihan flegmaattinen ja sitten jossain vaiheessa alkuillasta aloin taas käymään ylikierroksilla, jotka on päällä vieläkin (aijaa.. tyyppihän bloggailee kolmelta yöllä). Hohhoi. Jossain vaiheessa ajattelin jo, että jätän keikan väliin, mutta tiesin, että en ehkä antaisi sitä itselleni anteeksi hyvin pitkään aikaan. Ryhdistäydyin siis. Ja hyvä niin.

Keikan aikana olin ihan liesk, liesk ja hei, ensimmäistä kertaa sitten kesän 2001 ja Niko Ahvosen minut huomioitiin lavalta, mikä tietysti on aina mukava juttu. Lisäpropseja veljeksille siitä. Toisaalta minäkin ehkä huomioisin alle metrin päässä digikameran kanssa hengailevan virnistelijän. No juu. Tuli vaan hetkellisesti vähän spesiaaliolo, vaikka en tajunnutkaan näyttää Kielle kuviani siinä. Olen vähän huono.

Sitten kun keikka oli mennyt - mutta liesk, liesk vielä päällä - jäätiin Jaakon kanssa vielä vähäksi aikaa bändär, bändär. Eli nyt on juliste ja levynkansi nimmaroitu (heh) ja kiitokset kaikille toimitettu henkilökohtaisesti (enpä olekaan käynyt kiittelemässä pitkään aikaan, olin unohtanut miten mukavaa se on). Jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä en kehdannut sen kannen kanssa enää mennä itse, joten pistin Katjan asialle. Reilukerho. Katja tosin lähti kun projekti oli vielä puolivaiheessa eli Jonnen luona kävin molempien läpysköiden kanssa ihan itse. Hyvin pitkän hetken myös mietin jotain kauheaa yhteiskuvaa, ihan vaan sen takia, että minua kiellettiin sellaista ottamasta. Totesin sen olevan kuitenkin vähän liian teinijuttu ja lähdin pois. Mutta lähellä oli.

Pitäisikö tuo juliste kehystää (lukeehan siinä sentään "VHB <3 Hanna" :p) vai iskeä vaan seinälle tuollaisenaan? Mene ja tiedä.

Tiedostan kyllä, että minun friikkauksilleni (joilta ei tänään valitettavasti vältytty - edes päivällä tehdessäni bongailuja kadulla) vähän naureskeltiin, mutta minkäs teet. Jos on fanitellut jotain tyyppejä enemmän tai vähemmän aktiivisesti 90-luvun puolivälistä, siitä on aika vaikea päästä yli, vaikka kuinka yrittäisi olla tosi kuulina ja kaikkea. Silloin voi päästä hassuja kurkkuääniä ja käsittämättömiä "ou nou!"-voihkaisuja ei-toivotuissa paikoissa. Toisaalta tämä on aika piristävää, toisaalta vähän hassuttaa ja hävettää. Vaan olenpahan aiheuttanut hilpeyttä kanssaeläjilleni. Ja nämä JNS-tutut ovat nähneet vilauksen 15-vuotiasta minua.

Mutta se hymy, se hymy.

Hitto. Nyt alkoi tehdä mieli kauheasti sinne Tavastien keikalle kuun lopulla. Tai sitten Klubille ensi kuussa. Hmmmm. Lienee järjestettävissä, mutta onko siinä mitään järkeä? Tuo oli retorinen kysymys.

Aamulla kymmeneltä pitäisi olla haastattelemassa Maijaa humpalla. Ihan pepatista nämä aikataulut.

// edit: Hei tyypit. Tiedän että tämä on yksi maailman historian teineimmistä entryistä, mutta sehän sen pointti olikin. Toisin sanoen tiedän sen vallan hyvin itsekin eikä sitä erikseen tarvitse minulle kertoa. Ja tiedoksi epäilijöille, etten minä ihan niin kovasti siellä friikkaillut kuin tuosta voisi luulla. Hymyilin vaan paljon. Ja hymyilen edelleen. Osaan minä tarvittaessa käyttäytyäkin.